kirjoitan taas...

reservi, pikkeli, helena, entinen sioitettu ym. kumppanit, kertoisitteko mitä tämä tarkoittaa:

huoltosuunnitelma oli tällä viikolla. odotin tietenkin sitä kuin kuuta nousevaa, olinhan lupautunut menemään sinne yhdessä sijaisvanhempien kanssa. ja vähän eli myös toivo että saisin lapseni kotilomille.

sijaisvanhemmat eivät tulleet palaveriin!! minulle ilmoitettiin puoli tuntia ennen sovittua aikaa. no olin järjestänyt työt ja kaiken mahdollisen muunkin niin että pääsen huoltosuunnitelmaan, joten menin sinne jokatapauksessa. sovittiin vain uudet tapaamiset. valvottuina jatkuu tammikuuhun saakka...poikani täyttää vuoden ensi kuussa, ei kotiin käymään edes silloin, ei tapaamista edes silloin. samoin tuleva joulu, en näe poikaani.

seuraavana päivänä huoltosuunnitelmasta minulle soitettiin ja kerrottiin ettei sijaisperheelle käy heti ensimmäinen seuraava tapaaminen mikä olisi pitänyt olla, eli ensi viikolla.

mitä tämä tarkoittaa? odotetaanko minun hermostuvan näistä vastoinkäymisistä ja pettymyksistä? tiedättekö, olen kuin viilipytty.

sisällä velloo viha ja minulla on keinoni purkaa se ulos. mutta sossuille olen itse rauhallisuus. harmittaakohan niitä?

välittömästi huoltosuunnitelman jälkeen pistin käyntiin puhelin rallin. soitin asianajajalleni, yhdelle asiamiehelle ja kysyin neuvoa läkäreiltä mitä tehdä lausuntojen suhteen. taas sain paljon uutta tietoa.

luulenpa että nyt palaset alkaa loksahtamaan pikku hiljaa paikalleen ja saan vihdoin oikeanlaista apua/tietoa. katsotaan miten käy.

osaako joku muu kääntää vihan voimavaraksi? minua ei nimittäin nyt enää nujerra kukaan.
211666
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

kyllä, kun kiukun ei anna valua turhuuksiin ja tyhjään raivoon, siitä saa uskomattomat tahdonvoimat. siis hallitusta kiukusta.

kyllä sinä nyt minusta tarvitset sitä asianajajaa ja omasta puolestasi puhujaa.

sillä vaikka elämässä voi sattua kaikkea (tänään soitti sos,viraston pomo ja kysyi olaanko me tietoisia ,että sostätimme oli varannut tämän aamun lapsemme tapaamispalaveriin, eikä meille ollut siitä kukaan ilmoittanut, ei kyllä lapsen bioäidillekään) niin jotain liiallista yhteensattumaa on viimehetken peruutuksissa.

minusta kokous on kokous on se sitten työpaikalla tai sos.virastossa tai meillä kotona lasten asioista. eli kokoukseen mennään, joko meiltä molemmat tai ainakin toinen, jos jotain estettä on tullut. kyllä perheessä toinen puolisoista riittää edustamaan meidän kantaamme.

ja sovitut tapaamiset ovat sovittuja tapaamisia. perua voi vain sairauden takia.

oletko perhetyöntätekevän/sijoittaja sosiaalivirkailijan kanssa puheväleissä? minusta hän on sinulle selityksen velkaa näistä peruutuksista. ota selvitys mielummin kirjallisena. yleensä aina kiista asioissa on hyvä pyytää sovitut asiat paperilla ja tehdä itse muistiinpanoja kokouksen kulusta. ihan varmuudenvuoksi.

en oikein ymmärrä tätä tilannetta, että teillä tuntuu olevan sijaisperheen kanssa täysin eri kuva sijoituksen luonteesta.

pystytkö kysymään tai kysyttämään jollakulla mitä heille on sijoituksen kestosta sanottu.

sillä jos tietää ottavansa lapsen, jonka vanhemmat pyrkivät nopeaan kotiuttamiseen, tulee sijoitukseen suhtautua eritavoin, kuin jos puhutaan pitkäaikaisesta sijoituksesta. sijaisvanhemmilta olisi hyvä suoraan kysyä, pitävätkö he sijoitusta pitkäaikaisena.

en tiedä onko sinulla bioäitinä oikeus nähdä sos.toimiston ja sijaisperheen välinen toimeksiantosopimus. mutta siinä lukee ainakin meillä millä mielellä sijoitus on tehty.

ottaa päähän kun yhteistyöstä tehdään taistelukenttä. ottaa päähän kun asioista ei puhuta aidoilla oikeilla nimillä

Äänestä
  • kiitosta taas vinkeistä.

    pitääpä mainita asioista.

    tämähän ei ollut ensimmäinen eikä vielä toinenkaan peruutus nimenomaan sijaisperheen puolelta. miten sossut antavat heidän perua koko ajan?

    mietityttää missä lapseni on jos he ovat noinkin kiireisiä. ja miksi ryhtyä sijaisvanhemmaksi jos on niin paljon muuta tekemistä elämässä. ihmettelen juuri sitä miksi edes toinen ei voinut tulla siihen huoltosuunnitelmaan.

    itse puren hammasta ja itken autoillessa, en hermostu. mutta nyt alkaa hermostua jo minun lähipiiri.

    en saa tietoa lapsestani koska en ole tavannut perhettä. yritin s-postitsekin ottaa yhteyttä mutta tuloksetta. sijaisperhetoimisto välitti minulle tietoa lapsestani, pävirytmiä, mitä syö, miten nukkuu jne. siis kun pyysin ja sanoin että minulla on siihen oikeus.

    nyt en voi osallistua esim. lapseni neuvolaan kun en ole tavannut sijaisperhettä. kukahan tätä yhteistyötä nyt jarruttaa? se en ole ainakaan minä.

    joskus bioäidit kirjoittivat kuinka heitä pidetään kynnysmattona, että pitäisi olla aina valmis kuin partiopoika kun johonkin pyydetään, kokous, tapaaminen. nyt ymmärrä mitä tällä tarkoitettiin. minulle on ainakin kaksi kertaa ilmoitettu että voisinko tulla käymään sossujen luona tai voisiko tapaaminen olla poiketusti silloin ja silloin. ja nämä on ilmoitettu n. puoli vuorokautta ennen. pientä pompottelua...

    sanotaan että sijaisperheen täytyy saada elää normaalia arkea. eikö minun täydy?! olen työssä käyvä ja muutoinkin säännöllinen elämä, miksi se olen minä jonka pitäisi muuttaa kaikki suunnitelmat päivän varoitusajalla? tästä pompottelustahan alkaa nyt kärsiä jo työntekijänikin jos aina joudun hänenkin työvuoroja muuttelemaan.

    ehkä tällä kaikella on jokin tarkoitus. sen selvittänee minun asiamieheni.

    Äänestä

Tiedätkö, he yrittävät saada sinut murtumaan, että voivat vedota sinun heikkouteen. Tuo on selvää taktikointia. Tietävät, kuinka sinä kärsit, ettet pysty näkemään lapsesi kehitystä.

Voit odottaa todella ala-arvoisia vetoja. Ulkonäköäsi voidaan arvostella, suvullasi voidaan loukata, kaikkea mahdollista. Kaikkea sairasta tulet kohtaamaan. He pelaavat aikaa ja vetoavat sitten siihen, että lapsesi, koska on kysymys noin pienestä lapsesta, on kiintynyt sijaisperheeseen.

Ja hei. Ei heillä ole tiettääkseni oikeutta estää tapaamasta lasta sovittuna viikonloppuna.

VOIMIA SINULLE. Anna kuulua itsestäsi. ÄLÄKÄ MURRU NOIDEN KIEROUKSIEN ALLA.

Äänestä
  • ulkonäköäni on jo arvosteltu =)

    samaisessa huoltosuunnitelmassa sossut sanoivat lääkärin lausuntoon viitaten että voi olla etten saa poikaani enää ikinä kotiin.

    sanoin vain että niinkö arvelette.

    sossutko ne leikkii lääkäriä? diagnoosi on tehty 1v. 4kk sitten. hallinto-oikeus katsoo terveydentilan kolmen kuukauden ajalta...

    että näin tällä kertaa. jokin tässä hommassa mättää, en vain vielä tiedä mikä.

    lahden ottamaan selvää... =)

    Äänestä

  • FEROZA kirjoitti:

    ulkonäköäni on jo arvosteltu =)

    ONNEA JA MENESTYSTÄ!. JA SITKEYTTÄ SINULLE. He yrittävät saada sinut yhteiskunnan ulkopuolelle. Pidä yhteyksiä sinulle tärkeisiin ihmisiin. Älä anna vihasi vallata sinua.

    Minä aloin vihata kaikkia ihmisiä, ja pienen poikani kautta olen pääsemässä vihasta ulos.

    Äänestä

  • äitiä? On melkein kurja lukea tuollaista tekstiä.
    Miksi "oletat" kaikkia ihmeellisiä vetoja sinne sun tänne.
    Kyllä olikeus on estää, jos on syy miksi estää.
    Kyllä tuosta nyt murtuu kuka tahansa.

    Äänestä

  • Sortuvaa kirjoitti:

    äitiä? On melkein kurja lukea tuollaista tekstiä.
    Miksi "oletat" kaikkia ihmeellisiä vetoja sinne sun tänne.
    Kyllä olikeus on estää, jos on syy miksi estää.
    Kyllä tuosta nyt murtuu kuka tahansa.

    Kerron vaan, mitä voi tulla eteen ja on jo tullutkin. Monet uskovat, niin kuin minäkin aikanani, uskoin sosiaalityöntekijöiden oikeudenmukaisuuteen, lasten etua ajaviin jne, kunnes totesin, että olikin kysymys sosiaalityöntekijöiden edusta ja vallasta. Ja en yksin minä, vaan monet naapurini, myös ne, joilla ei ollut lapsia, vaan tilapäisesti olivat sosiaaliavun tarpeessa.

    Äänestä

  • Pirjo Pietilä kirjoitti:

    asiaa ja siinäkin on se olettamus että sieltä saa mitä tilaa. Voi ottaa sitten kieroiluna jos niin tykkää.
    En edes voi sääliä vaan toivon että tiukennettaisiin entisestään lakia sekä sääntöjä.

    Äänestä

  • aivan eri kirjoitti:

    asiaa ja siinäkin on se olettamus että sieltä saa mitä tilaa. Voi ottaa sitten kieroiluna jos niin tykkää.
    En edes voi sääliä vaan toivon että tiukennettaisiin entisestään lakia sekä sääntöjä.

    Mitäköhän minä olen tilannut? En ainakaan lasteni huostaanottoa, ja sijoitusta sijaisperheeseen. En todellakaan. Enkä usko, että ne monet naapurini, joilta lapset vietiin.

    Ja se kohtelu. Naapurini lapsi otettiin huostaan. Hän joutui pyöreän pöydän ympärille vastassaan sosiaalityöntekijä, kaupungin psykiatri ja perhetyöntekijä. Sosiaalityöntekijä kysyi, että miksei sinun äitisi pidä yhteyttä ja huolehdi lapsesta. Lapsen äiti vastasi, että koska hänen äitinsä eli lapsen äiti on yli kuusikymmentä vuotias ja päivät töissä, eikä hän voi velvoittaa äitiä huolehtimaan hänen lapsestaan. Sosiaalityöntekijä oli todennut: häh häh hää. Me vain kokeilimme, miten sinä reagoit.
    Ja muuta vastaava käytöstä. Että silleen.

    Äänestä

Meillä on sijoitettuna reilu vuoden ikäinen lapsi,asunut jo 8kk. Vanhemmat ovat päihteiden käyttäjiä. Heidän toipumisensa on hyvin epätodennäköistä.Mutta kaikesta huolimatta on tehty kotiutus suunnitelma.Sellainen käsittääkseni täytyy lain mukaan tehdä. Siihen kirjattiin aluksi 3kk valvotut tapaamiset ja jos pysytään päihteettä, niin lapsi voi olla kotona vanhempien kanssa muutaman tunnin yksin. Näin tapahtui. Lapsi alkoi käymään kerran viikossa yksin kotonaan. Jos tämä olisi mennyt päihteettä tämäkin 3kk, niin olisi alkanut viikottaiset yö käynnit. Näin onnellisesti ei kuitenkaan käynyt, vaan jouduimme aloittamaan taas alusta tämän valvotun 3kk jakson. Meille sossut sanoivat että näin täytyy tehdä lain mukaan,siis nämä suunnitelmat. Kun on kyse sinullakin noin pienestä lapsesta, niin kyllä tapaamisia täytyisi olla joka viikko. Ole vahva nyt ja selvitä kaikki laki kiemurat.

Äänestä

Sijaisvanhempien käytös ihmetyttää; ei tulla palaveriin ja perutaan jatkuvasti sovittuja tapaamisia. Meille huoltosuunnitelma ja siihen merkityt tapaamiset ovat sopimus, jota noudatetaan. Muut menot sovitetaan niin, etteivät ne häiritse sovittuja lasten tapaamisia. Hyvin harvoin tapaamisia muutetaan, yleensä niin tehdään biovanhempien aloitteesta. Siirretään tapaamista viikolla, aikaistetaan päivällä yms. Suostumme muutoksiin, jos vain mahdollista. Ja jos meille on tullut jotain äkillistä; me sairastuneet, lapsi sairas yms. niin biovanhempien kanssa on pystytty kyllä joustamaan.

Oletko kysynyt sossulta, mitä tapahtuu jos et suostu tapaamisen peruutukseen? Nyt niitä on tullut jo niin paljon, että kannattaa vaatia kirjallinen selitys peruutuksista.

Tuli mieleen, että tehtiinko huoltosuunnitelman yhteydessä perheen yhdistämistä koskevat tavoitteet? Ne olisi tehtävä jokaisen huoltosuunnitelman yhteydessä.

Voimia sinulle!

Äänestä

Nuo kuviot ei nyt oikein kuulosta terveille.

Sijaisvanhempia, luultavasti kaksi, eikä kumpikaan pääse huoltosuunnitelmaa tekemään, varmaan on jo talo palanut tuossa tapauksessa? Seuraava tapaaminen peruttu heti alkajaisiksi, ylivoimainen este sekin?

Sanompa vain, että jos minun eteen tuollaista tulisi, niin vaatisin, että lapsi viedään heti heti lääkärin tarkastukseen. Tuo kuulostaa ihan piilottelulle tai jonkin asian salailulle.

AA:n kanssa on hyvä käydä tilanne tosiaan läpi ja vaadi sitä sovittua tapaamista niin kuin on kirjattu. Juttele sossun kanssa ja sano, että homma ei nyt ole kunnossa sijaisperheen puolella, kun noin toimivat jatkuvasti.......ole rauhallinen.

Äänestä
  • ylivoimaisia esteitä on nyt viime aikoina ollut työ. onkohan poikani sen aikaa yksin kotona kun sijaisvanhemmat työssä?

    aiemmin esteinä ollut heidän matkansa satojen kilometrien päässä. sieltä soitettu että on joku sukulainen sairas, siis molemmilla kerroilla eri sukulainen...

    neuvolaakin on ainakin kerran siirretty, syytä en tiedä.

    täytyypä pyytää kirjallisena nämä.

    ja tuosta perheen yhdistämistä koskevista tavoitteista en ole ikinä kuullutkaan. tänään sos.asiamies selvitti minulle paljon asioita. virhe on tehty jo tässä.

    seuraavaan huoltosuunnitelmaan joka on lähiaikoina kunhan SIJAISVANHEMMILLE sopii, menen sos.asiamiehen ja asianajajani kanssa. katsotaan kummalta alkaa voimat loppua, sossulta vai minulta.

    Äänestä

  • FEROZA kirjoitti:

    ylivoimaisia esteitä on nyt viime aikoina ollut työ. onkohan poikani sen aikaa yksin kotona kun sijaisvanhemmat työssä?

    Olet vahva nainen Feroza, sinulta ei voimat tule loppumaan, taistelet hamaan loppuun asti kuin naarasleijona! ONNEA SINULLE

    Äänestä

  • FEROZA kirjoitti:

    ylivoimaisia esteitä on nyt viime aikoina ollut työ. onkohan poikani sen aikaa yksin kotona kun sijaisvanhemmat työssä?

    aiemmin esteinä ollut heidän matkansa satojen kilometrien päässä. sieltä soitettu että on joku sukulainen sairas, siis molemmilla kerroilla eri sukulainen...

    neuvolaakin on ainakin kerran siirretty, syytä en tiedä.

    täytyypä pyytää kirjallisena nämä.

    ja tuosta perheen yhdistämistä koskevista tavoitteista en ole ikinä kuullutkaan. tänään sos.asiamies selvitti minulle paljon asioita. virhe on tehty jo tässä.

    seuraavaan huoltosuunnitelmaan joka on lähiaikoina kunhan SIJAISVANHEMMILLE sopii, menen sos.asiamiehen ja asianajajani kanssa. katsotaan kummalta alkaa voimat loppua, sossulta vai minulta.

    olla rauhoittava tekijä huoltosuunnitelmassa, jos saat paikalle. Hän tuskin asettuu sinun puolellesi sinua auttamaan, koska hän saa palkkansa vastapuoleltasi ja todennäköisesti vetoaa siihen ettei hänellä ole päätösvaltaa asiassasi, vetoaa myös salasspitosäännökseen. Sovitella voi, mutta kokemuksesta sanon, että minulle sosiaaliasiamies (nainen), antoi harhaanjohtavat neuvot. Onneksi sain muualta toisenlaista tietoa ja oikeat neuvot jotka osoittautuivat kullanarvoisiksi. Sosiaaliasiamies vakuutteli uskottavasti, että sossujen päätökset ovat samansisältöiset mitä hän on muuallakin nähnyt ja siten oikeat. Sulla eritilanne, mutta kerron kokemukseni, miten minua yritti höynäyttää.

    Äänestä

lasta yritetään vierottaa sinusta. Taistele.

Äänestä

on sijoitettu?

Äänestä

Mikäs huoltosuunnitelma se sellainen on jossa ei ole toinen osapuoli lainkaan paikalla. Tuohan on sanelusuunnitelma, jossa sinulle kerrotaan miten jatkossa tehdään. Ei sijaisperhe voi toimia noin, olen itse sijaisäiti ja huoltosuunnitelmiin on aina velvollisuus osallistua. Tai jos on este sovitaan uusi aika mahdollisimman pian.
Sinulla on oikeus vaatia sovittujen tapaamisten toteutumista, on sijaisperheen velvollisuus huolehtia, että ne toimivat. Kysele asianajajalta neuvoja, jotain outoa on tuossa jutussasi. Lapsellasi on oikeus tavata sinua ja sinulla velvollisuus ja oikeus siihen. Ei kai tässä ole takana mitään traumaattista kokemusta lapsellasi, jonka vuoksi tapaamisianne pyritään rajoittamaan. Miksi sinulla ei ole mahdollisuutta, joskus saada lastasi. Oletko jättänyt hänet heitteille, vahingoittanuta häntä tai onko sinulle vaikea päihde- tai mielenterveysongelma onko joku muu vahingoittanut lastasi? Silloin lapsen takaisin saaminen on vaikeampaa!

Äänestä
  • ei ole lapsellani mitään traumaattista. elleivät kohta keksi jotain sellaista...minulla on luottamus mennyt täysin sekä sossuihin että sijaisperheeseen. tiedän että sijaisvanhemmat kyllä hoitavat poikaani mutta mihinkään muuhun en oikein enää luota. eikös sijaisvanhemmuuteen kuulu oleellisena osana myös nämä palaverit? ja jos niitä on 2-3 vuodessa, onko se liikaa, häiritseekö se jotenkin sijaisperheen arkea? luulisi että nämä palaverit on heillä tiedossa kun ovat sijaisperheeksi ryhtyneet.

    en ole jättänyt lastani ikinä heitteille, en pahoinpidellyt, eikä minulla ole päihde- tai mielenterveysongelmia.

    kyllä varmasti järjestetään ihan lähiaikoina uusi virallinen huoltosuunnitelma, kunhan sijaisvanhemmille sopii. eri asia saanko nyt omat asiani järjestettyä niin että pääsen siihen. se tulee niin lyhyellä varoitusajalla. tämä aiempi palaveri sovittiin n. 1,5kk sitten, eli oli hyvissä ajoin molempien osapuolten tiedossa. jos ei muu auta, laitan vaikka yritykseni ovet kiinni että pääsen uuteen palaveriin. kukan ei hoida yritystä tällä tavalla...mutta minulle poikani kaikkein tärkein.

    Äänestä

Luin viestin ja voi että olen pahoillani puolestasi!

Nyt myös ainakin minusta hiukkasen vaikuttaisi siltä, että sijaisperhe itse ei halua oikein tehdä sitä yhteistyötä vaan on kiintynyt poikaasi ja pelkää ilmeisesti pojan menettämistä.

Mulla ei ole muuta neuvoa antaa, kuin että pysy kylmän rauhallisena sijaisperheen ja soosun kanssa. Raivoa vaikka sitten kotona, mutta yritä hillitä ja hallita itsesi heidän edessään.

Toivon koko sydämestäni, että alat saadaa poikaa kotiisi. Voi että mulla onkin paha mieli sun vuoksesi. Oikein paljon voimia!

Toivoo: Entinen sijoitettu myös

Äänestä
  • Olisi kiva kuulla / lukea teidän sijoitettujen tuntemuksia ja kertomuksia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

FEROZA kirjoitti:

reservi, pikkeli, helena, entinen sioitettu ym. kumppanit, kertoisitteko mitä tämä tarkoittaa:

huoltosuunnitelma oli tällä viikolla. odotin tietenkin sitä kuin kuuta nousevaa, olinhan lupautunut menemään sinne yhdessä sijaisvanhempien kanssa. ja vähän eli myös toivo että saisin lapseni kotilomille.

sijaisvanhemmat eivät tulleet palaveriin!! minulle ilmoitettiin puoli tuntia ennen sovittua aikaa. no olin järjestänyt työt ja kaiken mahdollisen muunkin niin että pääsen huoltosuunnitelmaan, joten menin sinne jokatapauksessa. sovittiin vain uudet tapaamiset. valvottuina jatkuu tammikuuhun saakka...poikani täyttää vuoden ensi kuussa, ei kotiin käymään edes silloin, ei tapaamista edes silloin. samoin tuleva joulu, en näe poikaani.

seuraavana päivänä huoltosuunnitelmasta minulle soitettiin ja kerrottiin ettei sijaisperheelle käy heti ensimmäinen seuraava tapaaminen mikä olisi pitänyt olla, eli ensi viikolla.

mitä tämä tarkoittaa? odotetaanko minun hermostuvan näistä vastoinkäymisistä ja pettymyksistä? tiedättekö, olen kuin viilipytty.

sisällä velloo viha ja minulla on keinoni purkaa se ulos. mutta sossuille olen itse rauhallisuus. harmittaakohan niitä?

välittömästi huoltosuunnitelman jälkeen pistin käyntiin puhelin rallin. soitin asianajajalleni, yhdelle asiamiehelle ja kysyin neuvoa läkäreiltä mitä tehdä lausuntojen suhteen. taas sain paljon uutta tietoa.

luulenpa että nyt palaset alkaa loksahtamaan pikku hiljaa paikalleen ja saan vihdoin oikeanlaista apua/tietoa. katsotaan miten käy.

osaako joku muu kääntää vihan voimavaraksi? minua ei nimittäin nyt enää nujerra kukaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu