Jos olette yhtään seurannut bodomin oikeudenkäyntiä,niin päivä päivältä tullaan lähemmäksi Assmannia.Tänäänkin selvisi et se kaveri,joka juoksi pellon halki pakoon oli,vaaleatukkainen,vaalea takkinen,jne.Nämäkin jo viittaavat Assmanniin ja lisää tulee päivä päivältä.Ja sanon vielä,et se Assmannin alibi oli tekaistu mieleiseksi.Muka maalaamassa jossain pohjoisessa?Näin ei todellisuudessa ollut.sen tulette vielä joskus huomaamaan,mut aika on voinut tehdä jo tehtävänsä ja avain henkilöt jo kuolleet jne.Uskokaa tai älkää.Palo tietää paljon asiasta.
Assman...
nyrkki
8884
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Käräjäoikeuden on kohta pakko nostaa Assmann-linja mukaan tutkimukseen, pelastaakseen oman uskottavuutensa. Jos uset todistajat puhuvat vaaleasta miehestä, ja Koli-nimiset todistajat ovat vierestä nähneet verisen ja kärpästen kiusaaman N.G.n riutuvan kehon, olisi Assmann otettava tutkintaan mukaan. Vaikkei nyt sitten syyllinen olisikaan, mutta silti.
Voi vaan olla että jos Assmann todella paljastuu tekijäksi, voi olla monella nykypoliitikolla vetelät housussa kun alkaa muutkin stasi-mapit saada päivänvaloa.
Sille ei mitään voida,vaik varmaan jokainen tahtois tästä vaieta,koska tää on hirveämpää kuin luullaankaan.Mä haluaisin et tää ei paljastuis koskaa ihmiskunnalle.Eli tämä olis kuin lukis dekkaria tai näkis vain pahaa unta,mut kun totuus paljastuu,niin ei naurata montakaan.Tämä ei näytä kauniilta.MUT TEKIJÄ EI TÄSTÄ ENÄÄ KÄRSI,KUN ON JO KUOLLUT.Jos ei toisessa elämässä sit...
Olisi oikeasti ollut vakooja ja syyllinen tähän teurastukseen ,olisi hänen oma tiedustelupalvelu hoidellut hänet erittäin nopeasti.
Kyllä tämä menee niin sillisalaatiksi ettei ota Tuomiojan Erkkikään selvää.
Assman ilman muuta mahdollinen, ja jos ajatellaan että toinen telttaseurue olisi totta niin se mutkistaisi monella tapaa ja toisi uusia näkövinkkeleitä, kioskimies, jokin aivan tuntematon... ja lopuksi hännänhuippuna Nissekin, kaikki on mahdollista ja siksi mahdotonta selvittää.
Muuten Assmanin alibi ei tietääkseni ollut pohjoisessa olo, vaan oli kyllä Espoossa Inarintiellä tyttöystävänsä luona yötä. Vuokraisäntä ja emäntä antoivat alibin.
Näinhän se oli ja vanhat vuokraemännät/isännät oli helppo harhauttaa,ei he tienneet Assmannin puuhista.He vain myöntelivät mitä Assman milloinkin sanoi ja huvilalla käynti oli normaalia vuokranantajille ja pelko tyypistä.Parempi vuokranantajien oli vaieta.Assman oli lähistöllä joka tapauksessa,joten tämä järjettömyys oli helppo tehdä.nuorten touhut häiritsi Assmannia suuresti.Joten oli jotain pakko asian hyväksi tehtävä.
Assamannihan oli helsingin vallilassa työpaikansa lähellä hartsitehtaan lähellä olevalla Inarintiellä. Inarintie on helsingin vallilan kaupunginosassa.
mun mielestä se hypnoosin perusteella piirretty kuvakin näyttää jollain tavalla assmanilta tai sitten vaan kuvittelen..mutta mun mielestä... Ja miksei ne edes tahdo ottaa dna:ta siitä tyynyynliinasta ja verrata sitä assmanin dna:han,jos ne on kerran vielä todennäköisimmin ulkomaalaisen neteitä. on tässä jo muitaki hautoja auottu niin miksei sitä sitte siinä samalla. Musta on aina tuntunu että poliisit ikäänkun suojetlis tätä hanssia. Mutta onko sillä minkäänlaista motiivia?
aivan samaa mieltä, se oli se saksalainen! miksei sitä ole tutkittu enemmän!?