Vennamoa

Soneran ex-pääjohtaja ja Saunalahden nykyinen hallituksen puheenjohtaja Pekka Vennamo on lähestynyt tänään tiedotusvälineitä seuraavanlaisella tiedotteella:

"24.8.2005

Arvoisa toimitus,

Pyydän kohteliaasti, että voisitte julkaista oheisen kirjoitukseni lehtenne vieraskynä- tai artikkeliosastollanne.

Ystävällisin terveisin,
Pekka Vennamo

--------------
Saunalahden hallituksen puheenjohtaja Pekka Vennamo:
Operaattoreiden kisa on vasta alussa

Talousuutisissa kauhistellaan, että puhelinoperaattorit kisaavat itsensä hengiltä. Kuluttajalle tilanne on herkullinen, päivä päivältä tulee edullisempia tarjouksia. Niihin kannattaa tietenkin tarttua. Kisa on itse asiassa vasta alussa. Nyt alkaa kilpailu vanhakantaisten operaattoreiden ylihinnoitelluista liittymistä. Teliasoneralla niitä on yli 2 miljoonaa.

Ruotsalaiseen komentoon joutunut Sonera on hukkaamassa mahdollisuuksiaan. Yhtiön osavuosikatsauksen mukaan Suomen toiminta on miljoonia tappiolla. Saunalahden päätös siirtyä kokonaan suomalaisen Elisan verkkopalveluun pudottaa yhtiöltä pois liki puolen miljoonan asiakkaan verkkopalvelun. Tappiot kasvavat.

Teliasoneran bulvaaniyhtiö Tele Finland tekee tappiota ja käy sotaa muita operaattoreita vastaan mainostamalla, että sen kaikkia asiakkaita koskevat samat hinnat. Samalla se paljastaa älykkäille kuluttajille emoyhtiönsä Teliasoneran liittymien olevan rutkasti kalliimpia.

Kustannustehokkaasti johdettu Saunalahti valmistautuu kisan kovenemiseen liittoutumalla suomalaisen Elisan kanssa. Elisa on kyennyt toimimaan kannattavasti, jatkamaan tuotekehitystään ja sen verkko on Saunalahden seurannassa todettu kilpailijaansa toimintavarmemmaksi. Lisäksi Elisa on luvannut panostaa kunnolla Saunalahden asiakkaiden kannalta tärkeiden katvealueiden kattamiseen.

Operaattoreiden keskinäistä menestystä mitataan liittymämäärillä. Elisa-perhe on kahdessa vuodessa kasvattanut osuuttaan Saunalahden 450 000 uudella liittymällä, mutta se on myös itse saanut yli 100 000 uutta liittymää. Teliasonera on samanaikaisesti menettänyt Saunalahden liittymien lisäksi yli 50 000 omaa liittymää.

Toivoisin, että kuluttajille kerrottaisiin avoimesti myös operaattoreiden liittymien keskimääräiset käyttömäärät ja liittymien keskimääräiset liikevaihdot. Silloin voitaisiin vertailla eri operaattoreiden hintatasoa. Tiedot ovat olemassa, mutta niiden julkistamista vastustetaan tarkoitushakuisesti.

Ruotsalaisjohtoinen Teliasonera syventää kriisiään keskittymällä halpaliittymiin ja Saunalahden asiattomaan mollaamiseen. Tappioiden kasvaessa Soneran ennen arvostetusta matkaviestinnän tuotekehityksestä on pakko hiljalleen luopua. Tuntuu siltä, että suomalainen alan tuotekehitys jää lisääntyvässä määrin Elisa-perheen ja Saunalahden asiaksi.

Kustannustehokas Saunalahti tulee tarjoamaan lähitulevaisuudessa Teliasoneran yli kahdelle miljoonalle suomalaiselle asiakkaalle paremmin toimivan ja jatkuvasti kehittyvän vaihtoehdon kilpailukykyisemmin hinnoin. Teliasoneran asiakkaiden kannattaa seurata tarkoin kehitystä.

Minun salkussani ei ole enää Teliasoneran osakkeita. Harmittaa veronmaksajana, ettei tasavallan hallitus ymmärtänyt myydä Soneraa silloin, kun sillä olisi saatu maksettua vaikka koko Suomen valtion ulkomainen velka. Toisena vaihtoehtona osakkeet olisi voinut jakaa Suomen kansalle. Paremmin me olisimme omastamme huolehtineet kuin ruotsalaiset.

Pekka Vennamo"
2239
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kyllä Elisa ei ole kaikkia Saunalahden liittymiä itselleen saanut. Itse ainakin vaihdoin omani suosiolla TF:lle, koska tämä paljon ylistetty Elisan verkko ei meillä kuulu pätkääkään. Tiedän myös, että saman ratkaisun ovat tehneet monet muutkin.

Äänestä

Ei uskois, että mies on ollut alalla niin pitkää. asiakaskin ymmärtää tilanteen paremmin. koska elisa on ollut etunenässä kuuluvuudessa ja palvelun laadussa. ketkä maksoivat elisan kannattavuuden paranemisen, TYÖNTEKIJÄT POTKUILLA

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Heheheee kirjoitti:

Soneran ex-pääjohtaja ja Saunalahden nykyinen hallituksen puheenjohtaja Pekka Vennamo on lähestynyt tänään tiedotusvälineitä seuraavanlaisella tiedotteella:

"24.8.2005

Arvoisa toimitus,

Pyydän kohteliaasti, että voisitte julkaista oheisen kirjoitukseni lehtenne vieraskynä- tai artikkeliosastollanne.

Ystävällisin terveisin,
Pekka Vennamo

--------------
Saunalahden hallituksen puheenjohtaja Pekka Vennamo:
Operaattoreiden kisa on vasta alussa

Talousuutisissa kauhistellaan, että puhelinoperaattorit kisaavat itsensä hengiltä. Kuluttajalle tilanne on herkullinen, päivä päivältä tulee edullisempia tarjouksia. Niihin kannattaa tietenkin tarttua. Kisa on itse asiassa vasta alussa. Nyt alkaa kilpailu vanhakantaisten operaattoreiden ylihinnoitelluista liittymistä. Teliasoneralla niitä on yli 2 miljoonaa.

Ruotsalaiseen komentoon joutunut Sonera on hukkaamassa mahdollisuuksiaan. Yhtiön osavuosikatsauksen mukaan Suomen toiminta on miljoonia tappiolla. Saunalahden päätös siirtyä kokonaan suomalaisen Elisan verkkopalveluun pudottaa yhtiöltä pois liki puolen miljoonan asiakkaan verkkopalvelun. Tappiot kasvavat.

Teliasoneran bulvaaniyhtiö Tele Finland tekee tappiota ja käy sotaa muita operaattoreita vastaan mainostamalla, että sen kaikkia asiakkaita koskevat samat hinnat. Samalla se paljastaa älykkäille kuluttajille emoyhtiönsä Teliasoneran liittymien olevan rutkasti kalliimpia.

Kustannustehokkaasti johdettu Saunalahti valmistautuu kisan kovenemiseen liittoutumalla suomalaisen Elisan kanssa. Elisa on kyennyt toimimaan kannattavasti, jatkamaan tuotekehitystään ja sen verkko on Saunalahden seurannassa todettu kilpailijaansa toimintavarmemmaksi. Lisäksi Elisa on luvannut panostaa kunnolla Saunalahden asiakkaiden kannalta tärkeiden katvealueiden kattamiseen.

Operaattoreiden keskinäistä menestystä mitataan liittymämäärillä. Elisa-perhe on kahdessa vuodessa kasvattanut osuuttaan Saunalahden 450 000 uudella liittymällä, mutta se on myös itse saanut yli 100 000 uutta liittymää. Teliasonera on samanaikaisesti menettänyt Saunalahden liittymien lisäksi yli 50 000 omaa liittymää.

Toivoisin, että kuluttajille kerrottaisiin avoimesti myös operaattoreiden liittymien keskimääräiset käyttömäärät ja liittymien keskimääräiset liikevaihdot. Silloin voitaisiin vertailla eri operaattoreiden hintatasoa. Tiedot ovat olemassa, mutta niiden julkistamista vastustetaan tarkoitushakuisesti.

Ruotsalaisjohtoinen Teliasonera syventää kriisiään keskittymällä halpaliittymiin ja Saunalahden asiattomaan mollaamiseen. Tappioiden kasvaessa Soneran ennen arvostetusta matkaviestinnän tuotekehityksestä on pakko hiljalleen luopua. Tuntuu siltä, että suomalainen alan tuotekehitys jää lisääntyvässä määrin Elisa-perheen ja Saunalahden asiaksi.

Kustannustehokas Saunalahti tulee tarjoamaan lähitulevaisuudessa Teliasoneran yli kahdelle miljoonalle suomalaiselle asiakkaalle paremmin toimivan ja jatkuvasti kehittyvän vaihtoehdon kilpailukykyisemmin hinnoin. Teliasoneran asiakkaiden kannattaa seurata tarkoin kehitystä.

Minun salkussani ei ole enää Teliasoneran osakkeita. Harmittaa veronmaksajana, ettei tasavallan hallitus ymmärtänyt myydä Soneraa silloin, kun sillä olisi saatu maksettua vaikka koko Suomen valtion ulkomainen velka. Toisena vaihtoehtona osakkeet olisi voinut jakaa Suomen kansalle. Paremmin me olisimme omastamme huolehtineet kuin ruotsalaiset.

Pekka Vennamo"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu