sanan voima

Valta kiehtoo. Se valloittaa heikon ihmisen. Sillä heikkoja me olemme. Vallassamme on kiittää tai tuomita, armahtaa tai rangaista. Miksi tuomitsemme ja rankaisemme? Tulemmeko siten itse paremmiksi tuomareiksi tai pyöveleiksi?

Onko muita ylempi muita parempi? Siinä kysymyksessä on myös siihen vastaus. Paremmuus suhteessa toiseen ihmiseen. Siksi tarvitsemme muita. Voidaksemme verrata itseämme. Kyse onkin itsekkyydestä ja omasta itsetunnosta. Ihminen ei ole muuttunut ajan kuluessa paremmaksi eikä kypsemmäksi tunnetun "sivistyksen" aikana.

Sanan voima on mahtava. Yksi sana voi nostaa, pelastaa, estää, tehdä hyvää, tai se voi syöstä alas, hävittää, yllyttää ja tehdä pahaa. Vaikuttaakseen sen täytyy kuitenkin osua. Siksi se osuu helpoimmin herkkään, avoimeen ja arkaan mieleen. Vahvaa sana ei haavoita samoin.

Aikuisuus on harkintaa ja vastuun ottamista sanoistaan. Valtaa voi käyttää hyväänkin ja pyrkiä rakentamaan tästä maailmasta parempi paikka meille kaikille. Tarvitsemme toisiamme myös muuhun, niin myös viisaimmat meistä. Kukaan ei saa kaikkea tätä ympärillämme olevaa aikaan yksin. Nauttikaamme saavutuksistamme, tästä meidän chatistakin.

Sana on vapaa.
5233
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

oi niin totta...en voisi tuotakaan paremmin sanoa :)

Äänestä
  • Sai miettimään asioita.

    Äänestä

Itse olen joskus chatissa käyttäny voimakkaita sanoja..en ole käyttäny niitä osoittaakseni voimakkuuttani vaan ihan sen hetkisestä kuohahduksesta johtuen..ehkä se ei ole kovin aikuismaista käytöstä ollu ...mutta olemme niin erilaisia:) kadun jälkeenpäin aina puheitani...koska olen tunteellinen ihminen. Yritetään kestää toisiamme:)Hyvää kesäää!

Äänestä

Nyt tuli oharit.Kiitos ja kumarrus.

Äänestä

On sillä silti merkitystä miten ne sanansa sanoo, voimakkaatkin sellaiset, että onko siinä tavassa mukana myös pilkkaa, halveksuntaa vai vaan suurestikin eriävää mielipidettä, eikö?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kultaleijona kirjoitti:

Valta kiehtoo. Se valloittaa heikon ihmisen. Sillä heikkoja me olemme. Vallassamme on kiittää tai tuomita, armahtaa tai rangaista. Miksi tuomitsemme ja rankaisemme? Tulemmeko siten itse paremmiksi tuomareiksi tai pyöveleiksi?

Onko muita ylempi muita parempi? Siinä kysymyksessä on myös siihen vastaus. Paremmuus suhteessa toiseen ihmiseen. Siksi tarvitsemme muita. Voidaksemme verrata itseämme. Kyse onkin itsekkyydestä ja omasta itsetunnosta. Ihminen ei ole muuttunut ajan kuluessa paremmaksi eikä kypsemmäksi tunnetun "sivistyksen" aikana.

Sanan voima on mahtava. Yksi sana voi nostaa, pelastaa, estää, tehdä hyvää, tai se voi syöstä alas, hävittää, yllyttää ja tehdä pahaa. Vaikuttaakseen sen täytyy kuitenkin osua. Siksi se osuu helpoimmin herkkään, avoimeen ja arkaan mieleen. Vahvaa sana ei haavoita samoin.

Aikuisuus on harkintaa ja vastuun ottamista sanoistaan. Valtaa voi käyttää hyväänkin ja pyrkiä rakentamaan tästä maailmasta parempi paikka meille kaikille. Tarvitsemme toisiamme myös muuhun, niin myös viisaimmat meistä. Kukaan ei saa kaikkea tätä ympärillämme olevaa aikaan yksin. Nauttikaamme saavutuksistamme, tästä meidän chatistakin.

Sana on vapaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu