isälle

Siivosin kirjahyllyä ja löysin kuvan
jossa juokset kanssani hiekkatietä
se onkin ainoa iloinen muistoni sinusta

Sen jälkeen kun opin puhumaan ja
ilmaisemaan mielipiteeni
meillä ei olekkaan ollut mitään yhteistä

Vielä aikuisenakin kinasit vuosia kanssani
aina minun olisi pitänyt olla väärässä
tai ainakin samaa mieltä kanssasi

Niin vain kävi, että aina vihoissa silmin katsoit
kun yritin sinulle puhua
niin kauan, niin turhaan

En minä sen kummempi lapsi ollut kuin siskonikaan
en vain kulkenut valitsemaanne tietä
mutta se maksoi minulle, maksoi paljon

Viimeinen pisara meressämme myrskyisässä
oli se kun lapseni kielsit
ja äitinikin pään käänsit

Niin paljon pahoja sanoja seläntakana
niin paljon kyyneleitä vuosien varrella
sanat voivat satuttaa enemmän kuin tajuatkaan

Ja lapsenikin ovat jo niin isoja
että näkevät lävitsesi
näkevät ettet välitä pätkääkään.

Tänä vuonna, isänpäivän aamuna
ei tarvitse enää odottaa soittoa
ei meille kakkua leipoa.

Tänä vuonna, emme enää ilmesty ovellesi
laulamaan liirumlaarumia, tyhjiä sanoja
tänävuonna olemme viisaampia.

Olen vihdoin päässyt eroon kahleistasi
olen haudannut ilkeät sanasi pihan multaan
puhdistanut sieluni kirvelevällä saippualla.

Harmi että kävi näin, lasteni kannalta
toisaalta, olen nyt vapaampi kuin koskaan
ja minun on helppo hengittää.

Kun aika sinusta joskus jättää
on haudallasi vain jokunen muistaja
suurimman osan olet itse luotasi työntänyt.

Ja minua surijat eivät tule siellä näkemään.
3272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kuitenkin, että olet erittäin herkkäluonteinen ihminen. Ei kirjoittamiasi asioita tule "luupäästä".
Tavallaanhan nuo asiat ajautuvat vuosien mittaan kriittiseen pisteeseen; eli niinkauan kuin jaksat olla asioissa myötämielinen, olet hyvä ja kuuliainen lapsi, mutta annas olla,,,,!
Tsemppiä ja iskälle terveisiä että olis korkein aika ottaa tytärtä kaulasta kiinni ja halata pitkään ja ehkäpä siinä tulis itkukin silmään,,,
Arvaan kuitenkin ettei koskaan tapahdu näin; vahinko!!!
(oletin että kerroit omaa tarinaasi??)

Äänestä
  • "Arvaan kuitenkin ettei koskaan tapahdu näin; vahinko!!!
    (oletin että kerroit omaa tarinaasi??) "

    Ei tapahdu.
    Niin monet pettymykset kokeneena
    niin paljon paskaa kuulleena
    niin paljon vääristeltyjä juttuja
    niin paljon mätää.
    Ei tapahdu ei.

    Mutta olen ohjannut energian muualle
    ajatukset pois vanhemmista.
    Olen varmasti katkera jonkin verran aina
    mutta minulla on nyt hyvä olla.

    :)

    Äänestä

samanlainen lapsuus. Ja vaikka isäni kuolinvuoteellaan sanoi kiroavansa minut jos hänen haudalla käyn, niin kävin kuitenkin tänä kesänä ensimmäistä kertaa, enkä tuntenut mitään

Olen itsekin kirjoittanut siitä runon: Poikatyttö

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jenni kirjoitti:

Siivosin kirjahyllyä ja löysin kuvan
jossa juokset kanssani hiekkatietä
se onkin ainoa iloinen muistoni sinusta

Sen jälkeen kun opin puhumaan ja
ilmaisemaan mielipiteeni
meillä ei olekkaan ollut mitään yhteistä

Vielä aikuisenakin kinasit vuosia kanssani
aina minun olisi pitänyt olla väärässä
tai ainakin samaa mieltä kanssasi

Niin vain kävi, että aina vihoissa silmin katsoit
kun yritin sinulle puhua
niin kauan, niin turhaan

En minä sen kummempi lapsi ollut kuin siskonikaan
en vain kulkenut valitsemaanne tietä
mutta se maksoi minulle, maksoi paljon

Viimeinen pisara meressämme myrskyisässä
oli se kun lapseni kielsit
ja äitinikin pään käänsit

Niin paljon pahoja sanoja seläntakana
niin paljon kyyneleitä vuosien varrella
sanat voivat satuttaa enemmän kuin tajuatkaan

Ja lapsenikin ovat jo niin isoja
että näkevät lävitsesi
näkevät ettet välitä pätkääkään.

Tänä vuonna, isänpäivän aamuna
ei tarvitse enää odottaa soittoa
ei meille kakkua leipoa.

Tänä vuonna, emme enää ilmesty ovellesi
laulamaan liirumlaarumia, tyhjiä sanoja
tänävuonna olemme viisaampia.

Olen vihdoin päässyt eroon kahleistasi
olen haudannut ilkeät sanasi pihan multaan
puhdistanut sieluni kirvelevällä saippualla.

Harmi että kävi näin, lasteni kannalta
toisaalta, olen nyt vapaampi kuin koskaan
ja minun on helppo hengittää.

Kun aika sinusta joskus jättää
on haudallasi vain jokunen muistaja
suurimman osan olet itse luotasi työntänyt.

Ja minua surijat eivät tule siellä näkemään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu