Proosaa, olkaa hyvä

Jos suonette referoin hiukan, aivan vähän vain
seuraavaa kirjaa.

M.Scott Peck:

Pahuuden psykologia


Mikä tahansa ryhmä voi menettää omatuntonsa kokonaan ja muuttua läpikotaisin pahaksi,
jos jokainen sen jäsenistä ei kanna vastuuta
koko ryhmän käyttäytymisestä.

Ryhmäregressio johtaa hyvin primitiiviseen ja
odottomattomaan käyttäytymiseen.

Esimerkkinä läpikotaisin M. Scott Peck analysoi: MyLain verilöylyn maaliskuulta 1968. Siinä
everstiluutnantti Charlie kompanja tappoi
puolessa päivässä MyLain kylässä 500-600
aseistamatonta lasta, naista ja vanhusta.
(Vietnamin sodassa)

Lopulta koko USA osallistui Peckin mukaan
MyLain verilöylyn tapahtumien salailuun.

Salailu on yksi Dg:Pahuus tärkeistä ominaisuuksista.
-----

Clifton tutki Hiroshiman ja Nagasakin
eloonjääneitä asukkaita atomipommien jälkeen.
Hän sai tutkimuksessaan tuloksen, että
ihminen suojautuu Liian Suuria menetyksiä
ja ahdistusta vastaan sillä, ettei hän 'enää tunne mitään'. Se on siis eloonjäämiskeino.
Jos on empatiaa, voi tämän hyvin ymmärtää.
Omaiset ja ystävät olivat kuolleet,
koti menetetty, itse vaikeasti haavoittunut,
ympärillä pelkästään ruumiita, raunioita
ja tuhkaa sekä neutronipommin näkymättömät vaikutukset kaikkialla.


----


M. Scott Peck pitää Dg Pahuus pahimpana kaikista
diagnooseista. Se kuuluisi Narsimin alaluokaksi.
Sitä ei tulla kuitenkaan koskaan hyväksymään
tautiluokitukseen. Suosittelen ko. kirjaan tutustumista.
082
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


bonoboille kirjoitti:

Jos suonette referoin hiukan, aivan vähän vain
seuraavaa kirjaa.

M.Scott Peck:

Pahuuden psykologia


Mikä tahansa ryhmä voi menettää omatuntonsa kokonaan ja muuttua läpikotaisin pahaksi,
jos jokainen sen jäsenistä ei kanna vastuuta
koko ryhmän käyttäytymisestä.

Ryhmäregressio johtaa hyvin primitiiviseen ja
odottomattomaan käyttäytymiseen.

Esimerkkinä läpikotaisin M. Scott Peck analysoi: MyLain verilöylyn maaliskuulta 1968. Siinä
everstiluutnantti Charlie kompanja tappoi
puolessa päivässä MyLain kylässä 500-600
aseistamatonta lasta, naista ja vanhusta.
(Vietnamin sodassa)

Lopulta koko USA osallistui Peckin mukaan
MyLain verilöylyn tapahtumien salailuun.

Salailu on yksi Dg:Pahuus tärkeistä ominaisuuksista.
-----

Clifton tutki Hiroshiman ja Nagasakin
eloonjääneitä asukkaita atomipommien jälkeen.
Hän sai tutkimuksessaan tuloksen, että
ihminen suojautuu Liian Suuria menetyksiä
ja ahdistusta vastaan sillä, ettei hän 'enää tunne mitään'. Se on siis eloonjäämiskeino.
Jos on empatiaa, voi tämän hyvin ymmärtää.
Omaiset ja ystävät olivat kuolleet,
koti menetetty, itse vaikeasti haavoittunut,
ympärillä pelkästään ruumiita, raunioita
ja tuhkaa sekä neutronipommin näkymättömät vaikutukset kaikkialla.


----


M. Scott Peck pitää Dg Pahuus pahimpana kaikista
diagnooseista. Se kuuluisi Narsimin alaluokaksi.
Sitä ei tulla kuitenkaan koskaan hyväksymään
tautiluokitukseen. Suosittelen ko. kirjaan tutustumista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu