Katsoitteko..

..tänään sen ruotsinkielisen ohjelman jossa puhuttiin Assmannista ja siitä kun poliisit eivät tehneet mitään ja siitä että hammaslääkäriä ei otettu todistamaan vaikka se hoiti Nisseä kauan´? Aika selvä tää juttu. Tulee vain valtiolle kalliiksi. Haastateltiin myös yhtä Suomen huippu syyttäjää joka kertoi että oli ISO virhe kun tästä nostettiin syyte. Murhaan pitää olla täysin selvät näytöt että tuomitaan, ja niitähän ei ole.

Nisse voi viedä asian eteenpäin KUN häntä ei tuomita. Saa hyvät rahat. Kyllä syyttäjät osaa olla tyhmiä. Ohjelmassa oli myös Assmannista ja sen aikaisemmista teoista. Tappanut satoja ihmisiä keskitysleirillä. Ja sitä edelleen ihmetteli professori, että miksi poliisi ei halunut tutkia Assmannin vaatteita. Se on syyllinen.
91216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Nimenomaan hammaslääkärin lausunto esille,ja todistajaksi puolustuksen esittämänä.Vahvat näytöt NG syyttömyydestä.Puolustuksen pitää vahvasti nyt vaatia hammaslääkärin saamista oikeuteen todistamaan NG:n syyttömyydestä.Melkein kaikki tähän asti oikeudessa todistajina olleet ovat todistaneet NG:n syylisyyden puolesta,mutta nyt pitää saada viimein puolustajan todistajia,jotka ovat NG:n syyttömyydestä varmoja.Vaikka onhan siellä ollu joku sekopäinen akka puhumassa paskaa.Linnaan ne väärän valan tekijät,eikä millään sakkotuomiolla rokotettuja.

Äänestä
  • jo olisi kutsunut hammaslääkäriä todistamaan, jos hänellä tosiaan olisi jotain painavaa kerrottavaa?

    Äänestä

Jos kerran Hans Assmann oli niinkin paatunut ja kokenut agentti kuin luultavasti olikin,miksi hän tappoi vain kolme ja jätti yhden henkiin?Eikö Assman kokeneena keskitysleirin tappajana ja DDR:n agenttina huomannut samaa asiaa kuin poliisit heti saavuttuaan murhapaikalle,että NG oli hengissä?Miksi hän olisi säästänyt NG:n hengen?Ja olisiko Assmann niin tyhmä että murhattuaan ei tajuaisi vaihtaa verisiä vaatteitaan ennen sairaalaan menoa?Ja mikä olisi ollut Assmannin motiivi?Ei agentti ja tappaja huvikseen väijy nuorisoa järven rannalla tappaakseen syyttä suotta vaan luulisi hänen pitävän matalaa profiilia.Olisiko Assmann keskitysleirin tappajana ja tappoja nähneenä ollut niin järkyttynyt kolmen ihmisen murhasta että olisi sen vuoksi käyttäytynyt "epäilyttävästi" sairaalassa.Hans Assmann ei varmasti ollut aivan "tavallinen tallaaja" mutta en usko hänen sekaantuneen Bodomin murhiin.

Äänestä
  • näreet.

    Äänestä

  • juuri tästähän tässä onkin kysymys, miksi ei ole tutkittu kunnolla. Nythän tämä juttu menee jo sairaaksi?

    Äänestä

Wuori oli OBS!:ssa täysin oikeassa! Juuri uutisissa puolustusasianajaja kertoi osan röntgenkuvista olevan kadoksissa?????? Miten tämä on mahdollista. Tästä tulee pitkä juttu????

Äänestä
  • Ne kuvathan ovat voineet kadota siksikin, että niissä ei näy mitään vakavaa vammaa! RTG_kuvat voi asianomainen saada itselleen jos haluaa.

    Äänestä

  • joo joo mutta kirjoitti:

    Ne kuvathan ovat voineet kadota siksikin, että niissä ei näy mitään vakavaa vammaa! RTG_kuvat voi asianomainen saada itselleen jos haluaa.

    ne on "hävinneet" juuri siksi, että on näkynyt vakavia vammoja?. Tämä juttu vaikuttaa tutkimuksen osalta niin tarkoitushakuiselta, että tämäkin puoli tulee väkisinkin mieleen!!!

    Äänestä

  • herran jestas kirjoitti:

    ne on "hävinneet" juuri siksi, että on näkynyt vakavia vammoja?. Tämä juttu vaikuttaa tutkimuksen osalta niin tarkoitushakuiselta, että tämäkin puoli tulee väkisinkin mieleen!!!

    Minä vain suhtaudun epäillen salaliittoteorioitten mukaisiin kiemuroihin, kenelle kuvien katoamisesta on hyötyä, kenelle muulle kuin Gustavssonille (koska niissä ei näy mitään vakavaa vammaa??)? Salaliittoteoriat aina nojaa johonkin 'kadonneseen aineistoon tai salailuun, poliitikkojen vehkeilyyn jne. MITÄ väliä esim sillä on mikä Assmanin menneisyys on (keskitysleirin tappajana esim)?? Mistä ihmeestä sen tietää miksi se siellä kirurgissa sekoili.. Mä olen tykännyt Palosta ennen, sympaattisia juttuja, mutta tuo hänen jo melkein paranoidi asenteensa kertoo henkilökohtaisesta loukkantumisesta.. ihan liian kiemuraista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


VVV kirjoitti:

..tänään sen ruotsinkielisen ohjelman jossa puhuttiin Assmannista ja siitä kun poliisit eivät tehneet mitään ja siitä että hammaslääkäriä ei otettu todistamaan vaikka se hoiti Nisseä kauan´? Aika selvä tää juttu. Tulee vain valtiolle kalliiksi. Haastateltiin myös yhtä Suomen huippu syyttäjää joka kertoi että oli ISO virhe kun tästä nostettiin syyte. Murhaan pitää olla täysin selvät näytöt että tuomitaan, ja niitähän ei ole.

Nisse voi viedä asian eteenpäin KUN häntä ei tuomita. Saa hyvät rahat. Kyllä syyttäjät osaa olla tyhmiä. Ohjelmassa oli myös Assmannista ja sen aikaisemmista teoista. Tappanut satoja ihmisiä keskitysleirillä. Ja sitä edelleen ihmetteli professori, että miksi poliisi ei halunut tutkia Assmannin vaatteita. Se on syyllinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu