Eipä ollut hääviä mainosta Kajaanille tämän illan A-studio. Viimeistään nyt ollaan siinä tilanteessa ettei kehtaa enää vieraissa kaupungeissa käydessä sanoa olevansa Kajaanista. Biljardikeppiporukka teki ison vahinkon kaikille kajaanilaisille ja Kajaanin poliisi vielä pahensi sitä. Saa nähdä tuleeko tutkimuksissa vielä raskauttavampiakin asioita esille ja vaihtuuko esim. poliisimestari ja komisario. Veikkaan että vaihtuu tai ainakin ko. virkamiesten ylenemistie on poikki tämän jupakan takia.
A-studio kertoi
Lehtikankaan Jake
353054
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Toivottavasti vähättely loppuu nyt kun on oikein virallisesti osoitettu poliisin toimineen vitkastellen ja tiedotuskin tupeloitu.
poliisi keskity kun maijassa istumiseen ja autoilijoiden kyttäykseen. Pyöräilijät jalankulkijat ja muut tekevät mitä haluavat ja poliisi katsoo vierestä eikä puutu asiaan edes valistamalla kuinka tulisi toimia.
Kyllähän asia on niin, että laiskempia poliiseja saa tikulla etsiä. Eihän Kajaanin vähäisiä poliiseja näy koskaan missään. Muistattekos, että sisäasiainministeriö joutui taannoin estämään poliisien tietokoneilta pääsyn pornosivuille. Sellaiseen joutavaan taitaa aika mennä.
Vika lienee johdossa, mutta kyllä yksittäisten poliisienkin puuttumiskynnys on melko korkea. Näyttää se takapuolen nostaminen ulos maijasta olevan melko vaikeata.
Ja, kyllä joutaisivatkin kytätä autoilijoita, on sen verran torvea sakkia täällä liikenteessä.
Itse ajan sekä kahdella autolla että pyörällä, joten en ole lainkaan puolueellinen.
Kajaanin poliisissa on se vika etteivät he kerkeä joka paikkaan, sille ei voi mitään!
Olisiko heidän pitänyt silloin jättää muut keskeneräiset hommat kesken ja rynnätä istanbuliin?? Siinä tapauksessahan muita syrjittäisiin, ei mamut ansaitse erikoiskohtelua siinä missä muutkaan!
mutta eipä ole ihmekään kun varojen puutteessa kaupungin poliisin virkoja on toistakymmentä täyttämättä. Lisää mamuja vaan ja poliisin virkoja lakkauttamaan, saadaan lisää liksaa maahanmuuttajille! Mitä me niillä poliiseilla, jotka yrittää pitää rikollisuuden kurissa, liikenteen valvomisen sekä yleisen turvallisuuden kaikin puolisen ylläpitämisen vajaalla miehistöllä. Suurempia ovat arvot jotka saadaan monikansallisesta rikkaudesta.
Läänin poliisin taholtahan tuli selvä kehotus:
"Muualta apuvoimia ja ylitöitä". Pitäis riittää varmaan sullekkin!
Siinähän se ongelma onkin. Mamut ei tukimuksen mukaan saa SAMAA kohtelua/yhtänopeaa, kuin suomaliset.
miksei sitä apuvoimaa ja ylityötä oleteta olevan silloin ku suomalainen on hädässä?? olen kuullut apua soittaessa vastauksena että "tullaan kuhan keretään". Kajaanin poliisiin tarvitaan lisää väkeä! mutta näinhän se on, että mamuille pitää olla heti ja kaikki tai muuten saa haukut sekä rasistin leiman otsaan!
sinulla poliisille on ollut, kun kerrot soittaneesi poliisille?
pyysimme apua kun näimme henkilön hakkaavan ja heittelevän toista. oli muutkin kuulema soittanut silloin. onneksi ulkopuoliset herrasmiehet saivat tappelun loppumaaan!
Jos ottaa toisten tekemiset noin niin on huono itsetunto,vai olitko mukana,jos et niin mitä sinä häpeät.Olisi meillä paljon enenmän häpemistä meidän Eduskunnan valituista.Suomalaisen muisti kuitenkin taitaa kestää vai pariviikkoa.
oliko se niin, että poliisit tulivat sittenkin parituntia myöhässä?Vastausta odottelen
Vaan pari vuotta myöhässä, sillä vuoden 2003 rasistinen hyökkäys on vieläkin selvittämättä.
Poliisi on hoitanyt tehtävänsä ihan ok ja siitä on täällä turha spekuloida semmoisten jotka eivät taustoja tiedä.
Jonnin joutavaa vouhotusta herätellä aina tämmöisiä keskusteluja uudestaan ja uudestaan.
Poliisi joutuu tutkimuksiin, koska ei hoitanutkaan asiaa oikein. Ensimmäinen ilmoitus tuli parituntia aikaisemmin. Poliisia ei ihan turhaan laiteta tutkimuksiin. Katsokaa A-studio uusintana.
Mikä kaksi tuntia asiassa nyt kummittelee ?
Aikaisemmin poliisi on lehdessä kertonut, että partiot olivat paikalla alle 15 minuutin.
Vai onko ne muka tapelleet siellä pitserian pihalla kaksi tuntia ja tulleet vasta jonkun toisen puhelinsoiton jälkeen ?
Ei vaikuta uskottavalta tuommoiset teoriat.
enää keskustella asiasta, kun faktat alkavat selkiintyä. Asia, mikä on todennettu on, että läänin polisijohto on selvin sanoin huomauttanut Kajaanin poliisia useammasta kuin yhdestä laiminlyönnistä. Koeta kestää tämäkin keskustelu.
tunnu uskottavalta, niin ainakin Kajaanilaisille poliseille annettu "ojennus" on totta.
Juuri nyt tulee alueuutisissa Kajaanin poliisin ihmettelyä, "mekö ei muka.." Kössi asialla.
Muakin hävettää tää junttimainen toiminta kajaanissa. Sekä poliisi että skinit ym., jotka harjoittaa rasistista toimintaa. Poliisin rasistisista asenteista on kyllä omakohtaista kokemusta, olen itse nähnyt kuinka ne käyttäytyy ylimielisesti ja pilkallisesti kun joutuvat olemaan tekemisissä erimaalaissyntyisten kanssa. Kyllä siellä monella paistaa läpi rasistinen asenne. Sekin on jo rasismia kun ei muka myönnetä että rasistien asenne on rasistinen! No jokainen vielä joskus niittää sitä mitä kylvää..
Onneks en ole enää pitkään aikaan asunut Kajaanissa. Onneksi siellä näkyy kasvavan jo uusi vähän fiksumpi sukupolvi.
pakko oli tulla katselemaan, että mitä te kajaanilaiset oikein kirjoittelette täällä. Täällähän on tosi paljon rasisti pellejä. Ihan inhottaa
Kaupunki ja Kajaanin tantta-armeija ovat aiheuttaneet koko sotkun. Näitä pakoloisia hyysätään aivan liikaa. Se vi...uttaa kun tietää että joutuu vielä maksamaankin tuosta. Nykyinen palkkani on pieni ja työ muutenkin kortilla ja palvelut Kajaanissa huonot, työttömyys suuri, kouluja suljetaan, kaikessa säästetään ja eikun elätettäviä haalataan lisää. Haluaisin että verotuloillani hoidetaan ensin perusasiat kuntoon ja sitten muuta jos on varaa. Jaa jaa, että valtio maksaa, samoja veroeuroja ne on nekin. Ottakoot kotiinsa näitä jotka haluavat mutta minun pussille ei ole asiaa.
Tätä asiaa ja näitä pakolaisihmisiä hehkutetaan joka tuutista päivittäin. Ei ihme että jotkut provosoituu.
Kerroppa, kuinka paljon sinun palkastasi menee kuukaudessa juuri suomen pakolaisiin? Kerro mielellään tarkalleen, koska väität näin. Ja lopeta tuo paskan jauhanta hyvin äkkiä.
Rahat tule kuitenkin verokertymästä.Eikös ne ole pois jostakin muualta.Pitäiskö olla sama juttu kuin kirkkonkuuluminen että jotka pakolaisia haluaa niin pieniveron korotus heille.Olis muuten piruntarkka mittari miten paljon todella olis halukaita
että jaksat enempäsä. Paljonkos sinä saat lisää liksaa suhteessa pakolaisten määrään. Puussako luulet valtion rahojen kasvavan. Ja mikä sinä olet käskemään tällä palstalla, mene koppiisi räksyttämästä.
Hankkinut omalla työlläsi ihan oikeita euroja?? TUSKIMPA?Luulen että olet samanlainen luuseri kuin monet mamutkin?
olet muita käskemään? Samalla tavalla täällä saa kirjoittaa muutkin kuin sinä.
sitä pitäisi vääntää mutta, sitähän minä just tarkoitin tuossa edellisessä.
Mulla menee teihin suomalaisiin alkoholisteihin ja työttömiin mun verorahat. Kyllä vituttaa!!!!!
Olen tehnyt töitä pitempään kun olet elänyt.Enkä ole työttömänä lusmmuilut.kerro sitten että vituttaa jos olet aloittanut työn teon 16.vuotijaana,ja ikä on nyt 57 vuotta .Osaatko laskea työvuodet sitten kun on vitutus laskenut.
kainuulainen etelään opit olemaan
ei helvetti pojat. Vieläkin luulette, että pakolaisten rahat on jotenkin teiltä pois.
Mitä veikkaisitte:
- Suomi ottaa nytkin murto-osan turvapaikanhakijoista kuin mitä muut EU-maat. Mitkä ovat/tulisivat olemaan välilliset vaikutukset Suomen talouteen mikäli maine tästä enemmän kärsisi?
- ovatko pakolaiset tulleet tänne huvikseen? EHKÄ siihen on joku syy..?
- ehkä täällä aavistuksen enemmän työtä tekevässä kansanosassa ottaa pattiin maksaa sossurahoja näille pelleille, jotka vetää bissee lähiöbaarissa ja tappelee. Ei harmita yhtään niin paljon nuo rahat jotka menee jostai miinakentiltä tulleille.
sinun toisia typeräksi moittivat kommentit.
Taitaa olla taas tapsa2 asialla tai sitten joku muu yhtä hölmöön käytökseen kykenevä.
Vai ihan menisi Suomen maine jos pakolaisia ei otettaisi. Jopa on lapselliset väitteet.
Lapsellinen on myös väitteesi siitä, että suomalaiset vähäosaiset juovat sossun rahansa lähiökapakassa. Kyllä se on niin pieni vähemmistö näistä suomalaisista henkilöistä jotka niin tekevät, että kirjoituksellasi loukkaat suuresti näitä vähäosaisia.
Ja kyllä suomalaiset tietävät nämä ns. pakolaiset.
Ne eivät ole monestikkaan kyseisen maan heikoimmassa asemassa olevaa kansanosaa vaan ihan muita.
Kannattaisi muistella myös 1990-luvun alun somalien Suomeen tulemista ja sen jälkeen voikin ihan syystä ihmeteellä, että onkohan nämä pakolaiset niin REHELLISIÄ ja HÄDÄSSÄ olleita.
niihin alkoholisteihin ja työttömiin. Sitäpaitsi etkö sitä vielä tiijä, että työttömyyspäivärahasta MAKSETAAN VEROT ihan samalla tavalla kun palkastaki. Idiootti!
Ai työttömyyskorvauksestakin maksetaan verot?
Tiedätsä mistä sun työttömyyskorvaukset maksetaan? Sä palautat valtion kassaan osan siitä, mitä sä olet sieltä kupannut. Ja tämäkö on sun mielestä niin v***n epäreilua?
ps. Nostan hattua kaikille suoraselkäisille Kajaanilaisille miehille ja naisille. Älkää antako hyysäreiden pilata kaupunkianne yhtään enempää. Afrikan asukki ei kuulu sen enenpää Kajaaniin kuin Helsinkiinkään!
Kylläpä on itsetunto vähäistä kun joku tapatuma saa noin ajattelemaan minä en häpeä olla Kajaninainen kun en ole mitää rikosta tehnyt.Tunnetko olevasi syylinen silloihan olet rikoksentekiöiten kanssa samaa mieltä.Ei muuten tarvitse hävetä jos ei ole itse samalainen.Perhana ollan vain reilusti Kajaanilaisia,antaa koirien haukkua kun luuta kaluuaa