villikissa

1. Antakaa kissan olla rauhassa. Siis ei alkuun silittelyjä ja sylittelyjä. Luottamus rakentuu pikkuhiljaa ja kissan ehdoilla. Kissalle hyvä suoda oma rauhallinen tila jossa lapset, koirat, muut kissat, vieraat jne. eivät pääse sitä häiritsemään silloin kuin ei halua.
2. Jos kissa etsii suojaa esim. sängyn alta, on sen annettava olla suojassa niin kauan kuin se haluaa. Se tulee sieltä kyllä itse pois aikanaan. Jos alatte kaivella kissaa sieltä saatte luultavasti veriset kädet ja hermostutatte kissan.
3. Kun kissaa aletaan kasvattaa "ihmisten tavoille", älkää olko liian kovakätisiä ja ankaria. Se voi tuhota alulleen päässeen luottamuksen. Siis ei mitään nokituksia ja läimäytyksiä tai niskasta ravistelujakaan. Jos kissa on tekemässä jotain luvatonta nostakaa se pois kyseisen toiminnan parista ja torukaa sanomalla ei. Jos kissa ei usean kiellon jälkeen usko vaan karkaa jatkuvasti luvattomiin puuhiin voi kissaa suihkauttaa sumutinpullolla. Tärkeää on olla johdonmukainen ja olla suuttumatta kissalle. Ensin kielletään ainakin kolmesti ennenkuin tulee rangaistus =vesisuihkaus. Pikkuhiljaa kissa oppii jo ensimmäisestä kiellosta lopettamaan ja toivottavasti jossain vaiheessa lopettaa kokonaan.
Vesisuihku on siksi hyvä, että se on ns. "omistajan ulkopuolinen" rangaistuskeino -kissa ei opi pelkäämään sinun käsiäsi tai sinua kokonaan.

Tarvitsette rutosti kärsivällisyyttä pikkuisen kanssa. Muistakaa ymmärtää toista -se on pieni eikä ole tottunut ihmisiin eikä teihin. Antakaa sen tulla itse ja omasta aloitteestaan tutustumaan. Jos se tulee syliin/antaa jo ottaa syliin, päästäkää se alas heti kun alkaa vähän rimpuilla irti -näin se oppii että sylistä pääsee pois kun haluaa eikä koe syliä ahdistavaksi.

olen todella kiitollinen vastauksestasi,tuli roppakaupalla hyviä neuvoja.KIITOS JA HYVÄÄ SYKSYN JATKOA.

Meille tuli 16 vuotta sitten villiintyneen kissan luonnossa syntynyt ja ensimmäiset puoli vuottaan viettänyt pentu. Näin kesyyntyminen meillä tapahtui:

Ensimmäiset viikot kissa vietti päivät lähes kokonaan sängyn alla. Yöllä, kun me muut nukuimme, se uskaltautui syömään, juomaan ja naukuen kuljeskelemaan kämpässä. Jos vähääkään nostimme päätämme, kissa ryntäsi takaisin sängyn alle. San ainoa "luottohenkilö" oli meillä ennestään ollut toinen kissa (lievästi sanoen kesy pullamössökatti), joka taas pelkäsi tätä villipentua kuollakseen ja ryntäsi syliin sähisemään kun pentu lähestyi sitä kehräten. Mukava tunnelma siis aluksi.

Mutta lopulta ensimmäinen kissamme tottui villikkoon, ja kun ne kunnolla ystävystyivät, kesyyntyminen lähti käytiin. Mutta TODELLA hitaasti. Meitä ja liikkumistamme villikko ei sietänyt kuukausiin, ja itse asiassa asunnossamme elettiinkin päivä- ja yövuorossa: päivisin asunto oli ihmisten aluetta, öisin kissojen. Emme halunneet pentua pakottaa tutustumaan muuta kuin omaan tahtiinsa. Iltaisin istuimme liikkumatta sängyn vieressä, jolloin kesykatti kiehnäsi lähellämme, ja lopulta villikkokin uskaltautui haistelemaan. N. puolen vuoden kuluttua silitin sitä ensimmäisen kerran. Vuoden kuluttua se antoi jo koskea ihan rauhassa, kunhan en yrittänyt pitää sitä kiinni.

Vieraita villikkomme ei sietänyt ehkä viiteen vuoteen, vaan ryntäsi aina kirjahyllyyn kirjojen taakse jos talossa oli muita kuin oman perheen jäseniä (eli kaksi aikuista). Myös matkustaminen oli sille painajaista. Ehkä kiehtovinta kesyyntyneessä villikissassamme oli, että vielä kun se oli jo täysin kesy syliluuta (n. seitsemänvuotiaana), se mökillä ulos päästessään muuttui tyystin toiseksi eläimeksi, eikä päästänyt ihmisiä paria metriä lähemmäs. Eikä aina edes toista kissaamme. Sen saaminen sisälle mökkireissun päätteeksi olikin aina oma ohjelmanumeronsa...

Viimeiset kuutisen vuottaan kissa oli rauhallisin ikinä tapaamani lajinsa edustaja: rakasti kaikkia, tuli kutsuttaessa, makasi sylissä aina kun mahdollista, riippumatta siitä, oliko sylin omistaja tuttu vai tuntematon. Eli laajan kaaren kulki rakkaani ennen kuolemaansa viime keväänä. Ja ehkä siitä johtuen tuntuu, ettei yksikään toinen kissani ole olut minulle niin läheinen, eikä yhdestäkään olennosta luopuminen ole jättänyt niin suurta aukkoa elämääni.