Miksi tuotantoeläimen(esim. sika,nauta,kanan)syöminen olisi eettisempää,kuin metsästetty riista??? Onhan riistaeläin saanut elää koko elämänsä vapaana luonnossa,toisin kuin laitoseläin.
Etiikka???
Risupartanen.
6707
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kuka sellaista on edes väittänyt?
Mutta, eläinten kannalta eettisin vaihtoehto olisi kasvisravinto!
Onhan niitä tutkimuksia,että kasveillakin on tunteita!!! Millähän ne kuvasivat,niin kuolemanvaarasssa kasvin aurassa tapahtui muutoksia!!!
Onkos se sitten eläinten kannalta katsottuna hyväksyttävää?
Tarkoitin osaksi,että ihmiset jotka metsästystä vastustavat...EI SAA TAPPAA ELÄINTÄ-ihmiset.Niin kuitenkin syövät tuotantolihaa??!!!?? Taitaa kohta mennä siihen,et syödään jotain ioni-ruokaa!!
Millähän kasvit käsittelevät tietoa, kun niiltä kerran puuttuvat aivot?
mInÄ, hei älä viitsi. (suunnilleen) Kaikilla maapalloilla elävillä olioilla on ajateltu olevan aivot. Mutta miksi otus tarvitsisiaivoja, ajatellanpa esim. avaruusolentoja - mistä me tiedämme onko niillä aivoja (jollain ne sitten havaitsevat kumminkin tiedon) (mutta eihän avaruusolioista ole (pitäviä) todisteita). Yritä olla avomielisempi tsp. :)