Tarinatuokio

Kuinkas moni teistä muistaa ihanan Tarinatuokion? Aina joka tarinan alussa on se hapsutukkainen karhu, joka esittelee tulevan jakson. Tarinoissa esiintyivät mm. Pikku Karhu ja Pikku Tiikeri. Sitten oli muita eläin-, lelu- ja ihmishahmoja, kuten esim. miilunpolttaja Jeromirin pieni poika Josa, jolle lintu antoi taikaviulun.
Tuli oikein nostalgiset fiilikset pintaan, kun katsoi muutaman jakson vanhoilta kaseteilta... :)
52814
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jotenkin hieman pienenä pelkäsin sitä hapsutukkaista karhua.. :( En tiiä miksi mut kuitenkin.. ja sit se tunnusloppumusiikkikin oli jotenkin pelottavan kuulonen.. :(D

Äänestä
  • Suosikkihahmoni oli mutikainen. Hamrittaa että tuli nauhotettua niiden videoiden päälle missä tätä olin säilyttänyt.

    Muistan, kun mutikainen istutti kuminallen maahan ja siitä kasvoi puu, josta sai kuminalleja. Sitten oli jossain episodissa sammakko, joka nielaisi itsensä lopulta.

    Aivan loistava sarja ja omaperäinen. Ei mitä tahansa kakkaa. Mutikaisesta oli pari-kolme jaksoa mutta yleensä jaksot oli aina eri hahmoilla. Loppumusiikki oli aina ankea kun tiesi etä joutuu venaamaan viikon, ennenkuin taas näkee seuraavaa ja siinä lopputekstien vieressä pari leppäkerttua tanssi.

    Äänestä

Ihanaa et joku muuki muistaa tän piirretyn. Tarinatuokio on yks kaikkien aikojen parhaista piirretyistä:)

Äänestä
  • Meillä on kaksi kasetellista Tarinatuokiota! :)
    Mm. Pentti Pistooli, Mutikainen, Hörökorva, Jäniksenpojat, Luukas Kumpula ym. Ihania ovat
    todellakin kaikki! Kun olin pieni katsoin niitä aina sisarusteni kanssa. Katson niitä vieläkin, (kohta olen 18)

    Äänestä

  • tandem-pyörä kirjoitti:

    Meillä on kaksi kasetellista Tarinatuokiota! :)
    Mm. Pentti Pistooli, Mutikainen, Hörökorva, Jäniksenpojat, Luukas Kumpula ym. Ihania ovat
    todellakin kaikki! Kun olin pieni katsoin niitä aina sisarusteni kanssa. Katson niitä vieläkin, (kohta olen 18)

    Tarinatuokio-dvd:itä saa tilattua osoitteesta:
    http://www.videodivari.fi/index.asp?SearchFrom=items.*&SimpleSearch=Tarinatuokio&code=3E25A4FC-F9DC-4AC9-8BDE-30E2C487E607&id=0&Page=Browse

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_7314896 kirjoitti:

Kuinkas moni teistä muistaa ihanan Tarinatuokion? Aina joka tarinan alussa on se hapsutukkainen karhu, joka esittelee tulevan jakson. Tarinoissa esiintyivät mm. Pikku Karhu ja Pikku Tiikeri. Sitten oli muita eläin-, lelu- ja ihmishahmoja, kuten esim. miilunpolttaja Jeromirin pieni poika Josa, jolle lintu antoi taikaviulun.
Tuli oikein nostalgiset fiilikset pintaan, kun katsoi muutaman jakson vanhoilta kaseteilta... :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu