Joka suunnalta kuuluu hälytysajoneuvojen töötöttävä ja piippaava ääni. Se vain lisääntyy kun kulman takaa aukeaa paikka tyhjälle tontille, josta on purettu talo, ja joka on parkkipaikkana. Paikalla vaikuttaa olevan jonkinlainen sekasorto. Ambulanssi on juuri lähdössä ja vilkut ovat päällä ja sireenit myös kohta. Paikalla on paljon ihmisiä ja myös paljon hälytysajoneuvoja. Kolme-neljä ambulanssia, kaksi paloautoa ja lukuisa määrä poliisiautoja. Myös vaikeammin tunnistettavia sivilipoliisiautoja. Yleisöä saapuu koko ajan lisää eikä oikein kukaan tiedä mitä on tapahtunut. Jotain on tapahtunut koska häly on kova.
Maassa vatsallaan makaa roteva ja ei enää niin nuori mies tukka harallaan ja raivosta mustanpuhuvana. Kädet on laitettu seläntaakse ja ne ovat lujasti käsiraudoissa. Ristiselän päällä istuu poliisi ja toinen on heti vieressä. Raskaasti aseistettuna. Jonkun matkan päässä, noin kymmenen metriä on kaksi miestä istuen selät vastakkain kädet seläntakana ja käsiraudoissa. Lisäksi raudat ovat vielä yhdistetty niin, että miehet eivät varmasti pääse mihinkään, ei edes ylös. Heidän vieressään seisoo haalarit päällä astronautinnäköinen poliisi konetuliase kädessä. Hänen vierellään toinen poliisi ja vielä sivilipoliisi. Siviilipoliisit kirjoittavat kokoajan asiaa ylös, pienille muistiinpanopapereille.
Jotain nostetaan ambulanssiin.
Maassa on kahdessa paikassa verijälkiä. Toinen lammikko on isompi mutta toinen on jotenkin paksumpi ja laajemmalla alueella. Ehkä kostea ja sateinen päivä on saanut sen näyttämään suuremmalta.
Nuori, kaunis ja tyylikäs nainen itkee hysteerisenä. Huuto on loputtoman tuntoista. Valkoinen puolipitkä tukka on sekaisin ja osittain märkä. Yllään hänellä on puolipitkä beesin värinen takki auki. Jalassa farkut ja mustat korkokengät. Hänellä on toinen jalka koukussa ja toinen pikkuisen varpaillaan. Kädet ovat nyrkintapaisessa ja pitävät otsaa. Vanhempi nainen koittaa lohduttaa häntä, vaikka on itsekin aivan kalpea. Vieressä on palomies ja poliisi.
Ensimmäiset hälytysajoneuvot ovat poistuneet ja kohta tulevat kaikki poistumaan lukuunottamatta rikosteknistä tutkintaryhmää.
Mies maasta nostetaan poliisiautoon ja autoon menee sisälle lisäksi kaksi miestä. Auto lähtee poliisilaitokselle. Miehet, kaikki kolme pidätetään heti. On aivan selvää, että jotain tavallista vakavampaa on tapahtunut.
Kuulusteluissa toinen seläkkäinolleista vapautetaan, koska hänen osuutensa on ollut vähäpätöinen. Kahden muun osuutta tutkitaan. Tutkittavat eivät ole yhteistyöhaluisia. Kateissa on aseen lisäksi rahaa huomattava summa. Tuota summaa ja sen kohtaloa ei saada selville koko oikeusprosessin aikana, eikä se selviä edes maassa maanneelle miehelle koskaan.
Pidätysajan jälkeen on tutkintavankeus ja tuomion julistus. Asia kiinnostaa jonkin verran yleisöä, mutta ei kovin paljon. Paikalla on miesten tyttöystävät ja joitain muita, lisäksi uhrin ja uhrien omaisia ja ystäviä tukemassa heitä. Lehdistö noteeraan ehkä hiukan yliampuen koko asian. Kiinnostaahan se suurta yleisöä kun on vielä uutispula.
Vankilassa vangit olivat veikkailleet oikein kunnon kakkua samoin vartiat, mutta se on kuitenkin yllättävän pieni. Tuomio käy läpi kaikki oikeusasteet ja myös korkeimman oikeuden, jonne laitetaan vanhemman, sen maassa vatsallaan maanneen lääkärintodistus pyynnöstä oikeustieteelliseen mielentilatutkimukseen. Tutkimus tehdään eikä se muuta mitenkään päätöstä. Vaikka se olennaisesti alentaisikin syyllisyyttä, on rikostaustaa, joka vastaavasti sitä korottaa. Yli vuoden kestävän prosessin jälkeen asian on valmis ja tuomio lainvoimainen. Vielä on vankilaoikeuden vuoro, joka on Helsingin vankilassa, silloisessa Helsingin keskusvankilassa. Kyseessä on pyttyoikeudenkäynti.
Seuraa vuosia vankeinhoitoa ja molemmat tuomitut vapautuvat. Ensin nuorempi, joka oli toisen kanssa käsiraudoissa, syyllistyen melkein heti uusiin rikoksiin, ja taas uusiin. Vanhempi, maassa maannut istuu huomattavasti kauemmin. Istuu ja istuu aikansa kunnes hänellekin vapaus koittaa. Seuraa ehdonalainen ja monta läheltäpiti-tilannetta, mutta kunnialla se menee umpeen.
Osaavat *kunnialliset* ihmiset hiillostamisen taidon. Taidon kiusata ja ottaa asiakseen kiusata tuomionsa kärsinyttä, arvaamatta koskaan kuinka vaarallista peliä kiusaaja pelaa, panoksena se ainoa. Kuitenkin mies on päättänyt asettua ja siinä apuna hyvä vaimo, uskollisena tukena vaikeina aikoina.
Toisille ihmisen henki ei paina enempää kuin katkaista ruusunoksa. Tuuli humisee syyskesän puissa. Lupaakohan se pitkää ja leutoa syksyä.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Sinä et kirjoituksestasi päätellen ole edes yhteiskuntakelpoinen. Taitaa leuto syksy tietää sitä, että uusi pytty on tulossa ja toivottavasti pian sinulle. Ja lopullinen pytty olisi kohdallasi se ainoa ja oikea ratkaisu.
Miksi sinä luuhaat täällä laukomassa typeriä?
Kyllä väki nauraa kun jäät rikoksistasi kiinni.
Ps. Älä pyllistele vankilassa, olethan jo muutenkin naisellinen.
Lisää samanlaista. Oikeista tapahtumista välillä on kiva lukea.
Oikein hyvää ja iloista syksyä!
ex-poliisi.