Minkälaiseen ajatustoimintaan Evilä kykenee kun antaa sanomalehdissä lausuntoja "lähetetään ne siniristikenkä perseessä ontuen kotiinsa. Siis oikeasti potkitaan persiille". Uskomatonta. Tällainen on täysin rasistista. Kannattaisi vähän miettiä lausuntojaan.
Vastaukset 12
- highjump
todellakin, mikä suomalaisia vaivaa?? Joku Evilä hyppää pronssia mm-kisoissa. Hyvä saavutus, mutta miksi siihen pitää liittää tälläista yltiöisänmaallista uhoa.Pieni vaatimattomuus on urheilussa aina kaunistanut.Yhdellä pronssila ruvetaan osoittelemaan suomen lippua ja uhoamaan ruotsalaisten persiile potkimisilla.Taitaa Iken porukat ola asialla.Mukava olisi saada isänmaallista henkeä kohoamaan ja unohtaa todelliset yleisurheilun ongelmat.Tällaise systeemin perseennuolijat kuten "evilät" ovat tähän tarkoitukseen sopivia.40 vuotta yleisurheilua seuranneena taidan lopettaa homman kannattamattomana.Voisin ennustaa;niin kauna kun suuntana on tallainen evilämäinen henkinen taso, yleisurheilun samoinkuin muunkin urheilun kansainvälisen tason nosto on turhaa puuhaa, nimittäin urheilun tason nosto täytyy lähteä urheilijoiden henkisten voimavarojen nostosta.Täkllä menolla taso tulee vain laskemaan
- mutta
sä kirjottelija oot per****tä.
- hyppääjä, mutta
pitäis turpansa kiinni jos ei osaa puhua. Aikuinen mies(tosin epäilen) ja päästelee uhossaan todella loukkaavia puheita.
- .....
Urheilussahan aina uhotaan enemmän tai vähemmän. Kieliposkessa tuonkin sanonut.
- Kielitieteilijä
Näyttää kirjoitettuna paljon rankemmalta kuin kisahuumassa pilke silmäkulmassa veisteltynä. Täytyyhän niiden tommivihaajien jostain repiä pökköä pesään, ihan ymmärrettävää siinä niiden tuskassa. Asioiden irroittaminen asiayhteydestään on hyväksi todettu vanha keino...
Muhammad Ali -tyyppinen terve uho nyt vaan on niin uusi ja ihmeellinen asia suomen oloissa.- highjump
Se siinä vain on, että suomalaisen pirtaan käypi edelleenkin tietty vaatimattomuus ja vastustajan kunnioitus, mitkä avut näytää nykyisin unohtuvan heti kun pikkuisen tulokset paranevat.Osalle nykyajan nuorille suomen huipuille se ei vain näytä sopivan.Ennen annettiin tulosten ja vain niiden puhua ja se riitti; myös medialle ym.Nyt tällä shoulla vain pyritään mediassa viemään keskustelua pois yleisurheilun ja laajemmin koko urheilun ongelmista.Ongelmista vähäisin ei ole suomen yleisurheilussakaan urheilijoiden henkinen taso.
- highjump
highjump kirjoitti:
Se siinä vain on, että suomalaisen pirtaan käypi edelleenkin tietty vaatimattomuus ja vastustajan kunnioitus, mitkä avut näytää nykyisin unohtuvan heti kun pikkuisen tulokset paranevat.Osalle nykyajan nuorille suomen huipuille se ei vain näytä sopivan.Ennen annettiin tulosten ja vain niiden puhua ja se riitti; myös medialle ym.Nyt tällä shoulla vain pyritään mediassa viemään keskustelua pois yleisurheilun ja laajemmin koko urheilun ongelmista.Ongelmista vähäisin ei ole suomen yleisurheilussakaan urheilijoiden henkinen taso.
Muhammad alin vetäminen Evilän rinnalle ei tee oikeutta Alille.Itse elin ja seurasin Alin uran nousun ja laskun ja sikäläisen yhteiskunnan vainon hänen vakaumuksensa takia.Evilä on saanut elää kissanpäiviä siihen verrattuna.Kunnioitukseni Alia kohtaan on aivan toisella tasolla Evilään verrattuna.
- aikuiseksi
ja sano sitten jotain.
Tuommoiset alatyylin lausunnot eivät tule pilke silmäkulmassa. Tommin lausunnoilla ei ollut mitään asiayhteyttä mihinkään. Eikä kyse ole myöskään "Tommivihaajista" .
Ja vertaus Muhammad Alin uhoon, älä lapsi viitsi. Tommin uhoa ei voi samalla planeetalla verrata aikamme suurimpaan nyrkkeilijään.
- -marsku-
Mä en nää tuossa mitään rasistista. Tommi on kiva tyyppi & kaiken lisäksi humoristinen. Tuo oli selvää huumoria (ainakin osittain).
- Ansku
Ensinnäkin Tommi oli sanonut jotai kun oli lehdistötilaisuus ja siellä oli mm. Mikaela, Carolina Kluft ja muitakin ruotsalaisia urheilijoita. Ja ne rupes nauramaan kun Evilä oli sanonu jotain tollasta persilleen potkimisesta... Eli kaikkee ei kannata ottaa ihan noi vakavissaa!!!! Ja evilä on nyt vaan tollane puhuu mitä sattuu mut pilke silmäkulmassa mun mielestä se on just sen takia NIIn TAJUTTOMAN HAUSKA!!!!
- toinen ansku
Siis sehän vaan sanoo mitä ajattelee, vaikkei ihan tosissaan oliskaan aina sitä mieltä mitä sanoo.
On aina positiivinen asia, jos suomalaisista urheilijoista ja huom. miehistä vielä löytyy joku joka osaa puhua ääneen, eikä vingu ja mutise niinku joku Räikkönen (jonka aivot sattuu roikkumaan jalkovälissä). Mä ainakin olen Evilän fani, sillä on tervettä hullunkiiltoa silmissä!
- esztelle
Kyseinen henkilö tosissaan noita tarkoita. Pitää osata tulkita puheita hiukan eli "lukea rivien välistä".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 731203
- 1031191
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔771068Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241055Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i241008Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t126920Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6888- 131860
- 58815
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke27801Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol46711Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka147707Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.72701- 45696
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132672- 19647
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast50642Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi12639Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80622- 48614