Alleviivataan poliisin ja syyttäjän toiminta

"Syyttämiskäytäntö vaihtelee suuresti Suomessa
(21.3. 03:11)

Suomen syyttäjien ratkaisukäytännöt näyttävät heittelehtivän reippaasti alueittain. Syyttäjälaitoksen tietojärjestelmä paljastaa, että esimerkiksi syytteen nostamisessa on syyttäjäyksiköissä suuriakin eroja.

Viime vuoden tilaston mukaan syyttäjien tekemistä ratkaisuista keskimäärin 60 prosenttia oli syytteitä. Kouvolassa kivuttiin kuitenkin 73 prosenttiin. Keskiarvon alapuolelle puolestaan jäi reiluimmin Vaasa, jossa syytepäätöksiä oli vain 41 prosenttia ratkaisuista.

Suhdelukuja laskenut valtionsyyttäjä Matti Nissinen näkee aihetta huoleen, sillä ääripäät ovat kovin kaukana toisistaan. Hänen mukaansa ääripäissä olevien syyttäjäyksiköiden tulisi ryhtyä selvittämään syitä poikkeaviin lukuihin.

Nissisen arvioi, että ratkaisukäytäntöjen suuren hajonnan taustalla on useita tekijöitä. SYITÄ VOI ETSIÄ MUUN MUASSA POLIISIN JA SYYTTÄJIEN TYÖKÄYTÄNNÖSTÄ ja mahdollisesti myös syyttäjien tavasta arvioida näyttöä. (STT)"


Ts. Poliisi tekee sellaisen 'tutkimuksen' mikä kelpaa syyttäjälle. TÄMÄN TIEDÄN KOKEMUKSESTA!
1417
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

syytteen saamiseksi!!!Täytyyhän jokaiseen rikokseen saada tekijä,keinoja kaihtamatta.Syyttämättä jättämispäätöksien kohdalla ainakin pienillä paikakunnilla on se,että syyllinen tuntee syyttäjän liian hyvin,ja pelkää omaa turvallisuuttaan.Kysyin nimittäin samassa talossa asuvalta syyttäjältä asiaa,ja hänen mielipitensä oli just tämä.Vaikka asunkin eteläsuomen keskisuuressa asuinyhteisössä,pelkään että jos joudun todistajaksi johonkin oikeudenkäyntiin,en mene,vaikkakin sakko on rangaistuksena jos ei mene todistamaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KÄSIKÄDESSÄ YHDESSÄ kirjoitti:

"Syyttämiskäytäntö vaihtelee suuresti Suomessa
(21.3. 03:11)

Suomen syyttäjien ratkaisukäytännöt näyttävät heittelehtivän reippaasti alueittain. Syyttäjälaitoksen tietojärjestelmä paljastaa, että esimerkiksi syytteen nostamisessa on syyttäjäyksiköissä suuriakin eroja.

Viime vuoden tilaston mukaan syyttäjien tekemistä ratkaisuista keskimäärin 60 prosenttia oli syytteitä. Kouvolassa kivuttiin kuitenkin 73 prosenttiin. Keskiarvon alapuolelle puolestaan jäi reiluimmin Vaasa, jossa syytepäätöksiä oli vain 41 prosenttia ratkaisuista.

Suhdelukuja laskenut valtionsyyttäjä Matti Nissinen näkee aihetta huoleen, sillä ääripäät ovat kovin kaukana toisistaan. Hänen mukaansa ääripäissä olevien syyttäjäyksiköiden tulisi ryhtyä selvittämään syitä poikkeaviin lukuihin.

Nissisen arvioi, että ratkaisukäytäntöjen suuren hajonnan taustalla on useita tekijöitä. SYITÄ VOI ETSIÄ MUUN MUASSA POLIISIN JA SYYTTÄJIEN TYÖKÄYTÄNNÖSTÄ ja mahdollisesti myös syyttäjien tavasta arvioida näyttöä. (STT)"


Ts. Poliisi tekee sellaisen 'tutkimuksen' mikä kelpaa syyttäjälle. TÄMÄN TIEDÄN KOKEMUKSESTA!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu