Ovikello soi. Kurkkasin ikkunasta, siellä oli kaksi naista, toinen noin parikymppinen ja toinen
reilusti vanhempi, ehkä nelikymppinen. Vanhemmalla naisella oli päällään tumma mekko, mutta
nuorempi oli pukeutunut farkkuihin ja punaiseen väljään paitaan. Ihmetteli keitähän he ovat
mutta menin avaamaan oven. Vanhempi aloitti -Hei, voitaisko me tulla kertomaan Teille
Jeesuksesta?
Kirosin mielessäni mutta hillitsin itseni, se nuorempi oli oikeestaan aika vetävän näköinen.
-Jos tuo sun kaverisi tulisi tänne, mene sinä vaikka tuonne seuraavaan taloon, kysäisin puoliksi tosissani. Nainen sanoi ettei se kävisi päinsä ja että he tulisivat molemmat tai ei kumpikaan.
-Ei sitten, sanoin ja suljin oven. Silloin muistin äidiltäni jääneet unipillerit ja sain
mahti-idean. Avasin oven ja vinkkasin naiset takaisin.
-Haluan sittenkin kuulla Jeesuksesta. Naiset vaikuttivat aidosti iloisilta kutsusta. He tulivat
sisälle ja ohjasin heidät olohuoneeseen. Pahoittelin sotkua ja kannoin tyhjiä kaljapulloja pois
olohuoneen pöydältä.
Esittäydyimme ja minulle selvisi että nuorempi nainen (Anna) on vanhemman (Saara) tytär ja hän
on ensimmäistä kertaa mukana kotikäynnillä. Saara pääsi asiaan ja alkoi kertoilla Jeesuksesta
yms uskon asioista. En kuitenkaan jaksanut keskittyä siihen vaan nyökkäilin vain välillä ja
vastailin lyhyesti kun hän kysyi jotain. Sen sijaan keskityin Annaan joka oli suurimmaksi osaksi
hiljaa, välillä vahvistaen äitinsä puheita. Annalla oli hoikka ja hänellä oli vaaleat hieman
kihartavat hiukset, isot siniset silmät ja nätti nöpönenä. Rinnat eivät olleet yhtä isot kuin
äidillään mutta ihan kivan kokoiset. Anna huomasi tuijotukseni mutta oli hiljaa ja väisteli
katsettani.
Annoin Saaran tarinoida aikansa ja ehdotin kahvitaukoa. Kahvi tai tee ei naisille kelvannut, en
tiedä kieltääkö heidän uskonsa sen vai eikö he vain halunneet niitä. Suostuivat kuitenkin
juomaan mehua.
Menin keittiöön valmistamaan juomat. Unipillereitä ei ollut kovin montaa, ja nekin olivat vain
nukahtamispillereitä. Päätin huumata vain Saaran, tyttärestä selviäisin helposti muutenkin.
Murskasin pillerit juomalasiin ja kaadoin mehua päälle ja sekoitin juoman. Toiseen lasiin
kaadoin vain mehua. Nostelin juomat tarjottimelle ja vein ne olohuoneeseen. Huomasin unohtaneeni
pullat ja laskin tarjottimen pöydälle ja palasin keittiöön. Tullessani takaisin naisilla oli jo
lasit kädessään enkä tiennyt kummalla oli terästetty juoma.
-Tästähän tulee mielenkiintoista, ajattelin. Siinä sitten syötiin pullaa ja juotiin mehua ja
yritin tarkkailla kumpi simahtaisi. Saara jatkoi samalla tarinointiaan. Ja Annahan se oli joka
nukahti. Saara ei edes huomannut mitään vaan kertoili minulle parannuksen armosta.
-Tais tytöllä jäädä unet viime yönä vähiin, totesin. Silloin Saarakin huomasi että Anna nukkui
ja nousi ylös mennäkseen herättämään häntä.
-Annaa varmaan jännitti niin ettei saanut nukutuksi, Saara myönnytteli ja pyyteli tapahtunutta
anteeksi. Nousin ylös ja vedin Saaran pois tyttärensä luota.
-Antaa Annan levätä. Vein toisen käteni naisen suun eteen ja toisella kourin rintoja.
-Pidetään vähän hauskaa ja harjoitellaan lähetyssaarnausta. Saara yritti päästä otteestani mutta
kaadoin hänet helposti lattialle. Revin hänen mekkonsa yläosan auki, napit lentelivät ympäri
huonetta. Saara alkoi tapella vastaan. Läimäytin häntä kasvoille ja riuhdoin hänet ylös. Jouduin
väkisinkin välillä irrottamaan käteni Saaran suulta ja hän käytti sen hyväkseen ja yritti
herättää tytärtään, Anna kuitenkin jatkoi uniaan. Raahasin rimpuilevan naisen makuuhuoneeseeni
jossa minulla olisi paremmat keinot kahlita nainen. Sidoin hänen suunsa huivilla, hän pystyi
kyllä vieläkin hieman ääntelemään mutta ei liian häiritsevästi. Sitten kahlitsin hänet
käsiraudoilla sänkyyni siten että jalat ja kädet olivat mahdollisimman levällään.
-Vihdoinkin kahden, tokaisin ja käynnistin sängyn vierellä olevan videokameran. Nainen sulki
silmänsä ja puisteli päätään. Hain keittiöstä puukon leikatakseni naiselta vaatteet, helpommin
se kävisi saksilla mutta puukon pelotusvaikutus olisi suurempi ja naista olisi ehkä helpompi
käsitellä. Leikkasin vaatteet auki ja revin ne hänen päältään. Enään hänellä oli päällään
mummomaiset alushousut ja korsetti. Leikkasin pikkuhousut haaroista ja sivulta halki ja vetäisin
ne pois. Alta paljastuin rehevä karvoitus. Nyppäsin hieman karvoista ja Saara voihkaisi. Avasin
korsetin ja leikkasin olkahihnat poikki.
-Katsotaanpa mitä täältä löytyy, sanoin ja riuhtaisin korsetin hänen päältään. Nyt edessäni
makasi alastomana avuton, noin nelikymppinen isorintainen ja muutenkin hyvämuotoinen
Jehovantodistaja. Tai mormooni tai mikälie, en ollut oikeen kuunnellut hänen tarinoitaan
katsellessani hänen tytärtään.
Aloin itsekin riisuuntua, avatessani paidan nappeja muistin Annan. Päätin hakea hänetkin
makuuhuoneeseen. Vedin yhä nukkuvan Annan nojatuolissa makuuhuoneeseen ja käänsin sen sänkyyn
päin. Lukitsin makuuhuoneen oven jottei Anna herätessään pääsisi pakenemaan. Avasin Saaran
suukapulan.
-Olehan nyt hiljaa, et varmaan halua tyttäresi näkevän sinua tällälailla. Saara nyökytteli
hyväksyvästi päätään ja vilkaisi nukkuvaan tyttäreensä. Nousin hajareisin seisomaan Saaran
päälle ja aloin riisuuntumaan. Heitin paidan pois ja riisuin farkutkin. Riisuessani boksereita
Saara sulki silmänsä ja mutisi jotain rukousta. Laskeuduin polvieni varaan hänen päälleen.
-Oletkos ikinä maistellut miltä kyrpä maistuu, kysyin ja puristelin hänen isoja pehmeitä
rintojaan.
-Avaahan suusi niin sekin selviää. Saara ei totellut kehotusta. Yritin avata sitä väkisin mutta
nainen puristi suutaan kiinni niin etten onnistunut kuin hetkeksi ja taas naisen onnistui
puristamaan suunsa kiinni.
-Suu auki tai herätän Annan ja Anna saa maistaa kyrpääni, uhkailin. Tämä tehosi. Työnsin
puolijäykän kyrpäni Saaran suuhun.
-Alahan imemään. Saara teki työtä käsketty, pian miehuuteni oli täydessä loistossaan. Aloin
liikutella kyrpää hänen suussaan, tottumattomana sellaiseen Saara alkoi yökkäillä mutta ei
kuitenkaan oksentanut. Vedin kaluni ulos ja aloin leikkiä hänen rinnoillaan. Puristin ne kyrpäni
ympärille ja aloin nussia häntä rintojen väliin. Liikkeestä seurasi että käsiraudat alkoivat
kolista sängyn metalliosia vasten ja kuulin Annan äännähtävän. Tyttö kuitenkin jatkoi uniaan.
-Irrotan nyt kahleesi, sanoin Saaralle -Mutta muistahan käyttäytyä kunnolla. Irrotin käsiraudat
ranteista ja nilkoista.
-Nyt tulet hajareisin päälleni niin että voit ottaa kyrpäni suuhusi ja minulle avautuu näköala
vittuusi, opastin Saaran 69-asentoon. Nainen tuli päälleni ja ilman eri kehoitusta alkoi imemään kyrpääni. Sormeili Saaran vittua, nainen jähmettyi hetkeksi mutta jatkoi sitten imemistä.
Levitin hänen häpyhuuliaan ja nuolaisin hieman. Työnsin sormeni vittuun ja aloin liikutella sitä siellä. Saara ynähti hiljaa. Otin hänen klitoriksensa suuhuni ja oloin imeä sitä. Saara yritti
ensin nostaa vittuaan pois suuni ulottuvilta mutta kun ei siinä onnistunut niin alkoi nopeuttaa
imutustahtiaan tarkoituksenaan kai saada minut laukeamaan ja päästääkseen pois. Aloin itsekkin
käsittelemään hänen vittuaan tehokkaammin, vatkasin häntä kahdella sormella ja imin ja
nuoleskelin häntä yhä nopeammassa tahdissa. Tunsin Saaran pillunesteiden maun suussani, hänkin alkoi kostua. Saattoihan se kyllä olla jokin fysikaalinen reaktiokin mutta kiusoittelin kuitenkin Saaraa;
-Sinähän taidat nauttia tästä itsekkin. Saara kietoi kätensä kyrpäni ympärille ja alkoi
runkkaamaan minua samalla kun imi terskaani. Tunsin että kohta laukean.
-Nielet sitten kaiken tai Anna saa nuolla lakanan puhtaaksi, komensin samalla kun laukesin hänen suuhunsa. Saara nieli kaiken tunnollisesti.
-Tule nyt makaamaan tähän viereeni. Otin naisen kainalooni ja pörrötin hänen hiuksiaan.
-Miltäs tuntui, kysäisin.
-Sinä kärvennyt ikuisesti helvetissä. Joko me päästään pois? Saara kysyi hengastyneellä äänellä.
-Vastahan me aloitettiin, sanoin ja aloin hyväillä hänen isoja pehmeitä rintojaan. Toisen käden
vein hänen häpykummulleen ja aloin hieroa kosteaa vittua. Saaralta pääsi tahaton voihkaisu.
Vilkaisin Annaa joka nukkui edelleen. Tunsin kyrpäni alkavan jälleen valmistautua uuteen
koitokseen. Nousin Saaran päälle ja työnsin kaluni hänen vittuunsa, hän alkoi voihkia. Siitä
välittämättä aloin nussimaan häntä. Kiihotuin vain enemmän hänen vastarinnastaan, kovensin
tahtia, nopeammin ja syvemmälle.
-Lopeta, lopeta, Saara voihki allani. Nuolaisin kyyneleet hänen poskiltaan ja jatkoin panemista.
-Lopeta, lopeta...älä enää...lopeta...aah...aah...älä...lopeta...aaahh...älä lopeta, aneli
Saara. Tunsin hänen vittunsa supistelevan kyrpäni ympärillä, vaikutti että hänenkin orgasminsa
lähestyi.
-Äiti mitä te teette, kuulin Annan hätääntyneen äänen. Lopetin pumppaamisen ja käänsin katseeni
Annaan joka ei oikein näyttänyt ymmärtävän mitä ympärillään tapahtui. Mutta Saara ei huomannut
Annaa vaan vaati minua jatkamaan.
-Vie nyt homma loppuun kun aloitit, hän vaati. Aloin jälleen työnnellä kyrpääni Saaran vitussa
katsoen samalla hämmentynyttä Annaa silmiin. Saara huohotti ja kovensin tahtia, en kuitenkaan
siirtänyt katsettani Annasta, väänsin vielä naamani virneeseen. Anna vastasi hämmentyneellä
hymyllä. Saara kietoi jalkansa ympärilleni ja kirkaisi orgasminsa merkiksi. Posket punaisina hän kietoi kätensä ympärilleni ja suuteli minua.
-Huh huh, enpä muista moista kyytiä saaneeni, hän huohotti ja työnsi kielensä kurkkuuni.
Vetäydyin siitä pois kun maistoin oman spermani hänen suustaan, silloin Saarakin muisti
tilanteensä ja vilkaisi Annaa ja muuttui vielä punaisemmaksi.
-Milloin...Kuinka kauan...Anteeksi että näit tämän, Saara sopersi tyttärelleen. Kyrpäni oli
vielä Saaran sisällä ja niinpä jatkoin varovasti nussimista.
-Lopeta! Saara kivahti. Vetäydyin Saaran vitusta. Annan silmät nauliintuivat seisovaan kyrpääni.
-Tules tänne, sanoin hänelle. Anna nousi epävarmana tuolista ja vilkuili äitiinsä.
-Ei, älä tee sitä, Saara pyysi. En välittänyt hänesta vaan jatkoin:
-Ota vaatteet pois. Anna jähmettyi paikalleen, vilkuillen välillä äitiään ja välillä minua ja
kyrpääni.
-Riisuunnu, tai leikkaan vaatteesi pois niinkuin äidiltäsi, sanoin ja osoitin sängyn päädyssä
olevia Saaran risaisia vaatteita.
-Älä, minä rukoilen sinua, älä vaadi Annaa riisuuntumaan, hän on vielä neitsyt, kuulin Saaran
anovan itkuisella äänellä. Siirsin katseeni Saaraan ja sanoin:
-Hyvä on, rukoukseesi on vastattu. Anna ei riisu vaatteitaan vaan sinä teet sen. Heristin
tehosteeksi puukkoa jolla olin leikannut hänen vaatteensa.
-Et voi vaatia sellaista, etkö ja saanut tarpeeksi, Saaran äänessä oli taas hieman
päättäväisyyttä mukana.
-Hyvä on, sanoin ja menin Anna viereen. Leikkasin hänen vyönsä poikki yhdellä viillolla. Anna
kirkaisi, puukko oli nirhaissut pienen haavan hänen sileään mahaansa. Aloin riuhtoa farkkujen
nappia auki puukko toisessa kädessä. Silloin Saara nousi sängyltä ja pyysi alistuneena:
-Laita se puukko pois, minä teen sen. Saara avasi tyttärensä farkut ja veti ne alas. Alta
paljastui mustat pitsiset alushousut. Anna näytti siltä että purskahtaisi itkuun hetkellä millä
hyvällä mutta nosti kuitenkin kiltisti jalkojaan että Saara sai otettua farkut pois hänen
jaloistaan. Sitten Saara riisui tyttärensä paidan. Rintaliivit olivat samaa sarjaa pikkuhousujen kanssa, mustat ja ja pitsireunaiset. Annan rinnat olivat hieman isommat kuin olin kuvitellut,
mutta silti paljon pienemmät kuin äidillään.
-Minä hoidan loput, sanoin ja työnsin Saaran syrjään. Avasin rintaliivit varovasti. Suutelin
Annaa otsalle samalla kuin riisuin rintaliivit pois. Annan rinnat olivat kuin kaksi appelsiinia, täydellisen pyöreät ja kiinteät. Hyväilin niitä hetken ja suutelin hänen huuliaan. Tunsin hänen
kyyneleet poskellani, pyyhin ne pois sormillani.
-Älä itke, sanoin ja nostin nyyhkyttävän tytön syliini ja laskin selälleen sängylle.
Kahlitsin Saaran käsiraudoilla nojatuoliin. Seuraavat tapahtumat voisivat olla hänelle liikaa.
Palasin taas Annan luo. Vedin alushousut hänen jaloistaan. Anna oli leikannut karvoituksensa
sydämen malliseksi tupsuksi vakonsa yläpuolelle.
-Et taidakaan olla sellainen enkeli kuin äitisi väitti, tuskin olet neitsytkään. Aloin jälleen
leikkiä hänen rinnoillaan, mutta nyt puristelin niitä kovakouraisemmin. Anna voihki ja yritti
työntää käsiäni pois. Aloin suudella hänen huuliaan ja yritin työntää kieleni hänen suuhunsa.
Anna kuitenkin esti aikeeni.
- Tarkistetaanpa nyt se neitsyys, sanoin ja aloin levittää hänen jalkojaan. Anna puristi
jalkojaan yhteen, mutta sain levitettyä ne kuitenkin. Nyt Anna purskahti itkuun ja Saara
hermostui ja alkoi huuta minulle. Otin Annan pikkuhousut ja tungin ne äitinsä suuhun ja
sidoin vyölläni suun kiinni. Nyt on akka hiljaa. Anna nyyhkytti kun palasin hänen luokseen ja
levitin taas hänen jalkansa. Levitin hänen häpyhuuliaan ja hämmästyin nähdessäni immenkalvon,
Anna todellakin oli neitsyt. Aloin hieromaan Annan neitsytpillua tarkoituksenani saada se
kostumaan. Kävin makaamaan hänen vierelleen, käsi yhä pillulla. Jatkoin hieromista ja yritin
jälleen suudella Annaa. Anna puri hampaitaan yhteen niin etten saanut kieltäni hänen suuhunsa.
Aloin imeskellä hänen alahuultaan samalla kun hieroin klitorista. Anna voihkaisi hieman ja
raotti suutaan niin että sain kieleni hänen suuhunsa. Anna ei vastannut suudelmaani mutta antoi
minun jatkaa. Tunsin Annan kostuvan alapäästä, tästä innostuneena aloin hieroa hieman kovemmin.
Nyt Anna jo vastasi suudelmaanikin. Ohjasin Annan käden kyrvälleni, hän alkoi runkata minua
varovasti. Anna ohjasi itse kyrpäni pillulleen. Työnsin sen varovasti sisään, Anna vavahti ja
voihkaisi immenkalvon revettyä. Aloin varovaisesta edestakaisen liikkeen, Anna nyyhkytti hiljaa
mutta ei vaatinut minua lopettamaan. Suutelimme jälleen, nyt Annan aloitteesta. Kiihdytin hieman tahtia ja tunsin olevani lähellä laukeamista. Jatkoin yhä kiihtyvällä tahdilla ja Anna ulisi
allani sekä kiimasta että kenties kivusta kyrpäni vatkatessa hänen tiukkaa pilluaan. Kun Anna kietoi jalkansa ympärilleni, en mahtanut enää itselleni mitään vaan räjähdin hänen sisäänsä.
Purkaus tuntui kestävän ikuisuuden, lopulta vedin velton kullini hänen sisältään ja pyörähdin
Annan päältä. Anna oli kuitenkin vielä kiimoissaan ja runkkasi itseään raskaasti huohottaen.
-Vieläkö sinä pystyisit? Anna kysyi huohotuksen lomassa.
-Ei taida mun kalu nousta enää tänään, sanoin ja aloin hyväilemään hänen rintojaan. Kohta Anna
saavutti orgasmin, liekö ollut tytön ensimmäinen mutta ainakin voimakas se oli. Anna vavahteli
sen tahdissa ja suu oli leveässä virneessä.
Nousin ylös ja irrotin Saaran kahleista. Saara itki ja meni halaamaan tytärtään. Pian hän tajusi molempien olevan alasti ja vetäytyi sängyltä ja kehoitti tytärtään pukeutumaan. Itse hän yritti
sovitella vaatteidensa riekaleita ylleen. Eihän siitä mitään tullut, annoin hänelle joitakin
omia vaatteitani. Pian molemmat olivat pukeissa ja Saara kysyi saisivatko he lähteä. Annoin
luvan ja avasin makuuhuoneen oven. Osoitin vielä kameraan ja sanoin:
-Olkaa sitten hissukseen tästä, tuolta nauhalta saa leikattua aika herkkupätkät jotka sitten
toimitan sun miehelles ja seurakuntanne papeille, eivät taitaisi uskoa että pakotin teidät
tähän. Lupauduin vielä viemään naiset kotiinsa mutta Saara kieltäytyi. Annoin Annalle taksirahaa kun arvelin Saaran kieltäytyvän siitäkin. Niin naiset poistuivat.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Kiitän! Hyvä stoori!
Pirulainen. Kieroa ja kiihottavaa kamaa. Vaikkakin nopeasti kirjoitettu, niin roisia ja irstasta meninkiä. Kovetti kummasti.
kuvottavaa. kyllä kiihottavia tarinoita voi kirjoittaa ilman että niissä tarvitsee raiskata ketään.
irstas, perverssi, kiimainen, kerrassaan hieno tarina!