Olen tässä suunnitellut ottavani koiran joskus tulevan vuoden aikana ja rodun valinnan kanssa on vähän vaikeuksia.. eli olen nuori ja tulen varmasti muutaman vuoden sisällä muuttamaan opiskelija-asuntoon, johon ottaisin sitten koirani mukaan. Koiran pitäisi olla hyvänluonteinen ja kiltti.. olen ajatellut jotain keskikokoista koiraa:) sen turkki saisi olla melko helppohoitoinen eli kerran viikossa kun hoitaa niin olisi hyvä. Lenkkeilemään olen valmis, montakin kertaa päivässä mutten välttämättä halua koiraa joka tarvitsisi paljoa liikuntaa:D jos nyt joskus sattuisi sillä tavalla ettei millään huvittaisi/kerkeäisi tekemään pitempää lenkkiä:) ja helpostikoulutettavuus olisi tietysti plussaa:) enkä halua koiraa jolla olisi taipumusta aggressiivisuuteen tai joka ei tulisi toimeen muiden koirien, ihmisten tai lasten kanssa, mutta sehän riippuu paljonkin varmaan siitä koulutuksesta sitten:) uroskoiraa olen ajatellut vaikka narttukin kyllä houkuttaisi, mutta kun perheessä jo kaksi uroskoiraa niin nartun kanssa voisi kiima-aikoina olla melkoisia ongelmia:D
lisäksi rempseitä uroskoiran nimiehdotuksia otetaan vastaan:)
lisäksi rempseitä uroskoiran nimiehdotuksia otetaan vastaan:)
Vastaukset 32
Vanhimmat
Älä nyt loukkaannu, mutta mieti nyt tarkkaan otatko koiraa tai et!
Muuta ensin asumaan siihen asuntolaan, ja opettele itsenäisen elämän ensi askeleita.
Liian monasti on saanut lukea näistä ensihuumassa ostetuista koirista. Ollaan nuoria, haluataan mennä, ja sitten uppista, koiralle ei itseasiassa olekaan aikaa.
Sinuna miettisin vielä, se on minun mielipiteeni.
Menipä ajatukset yhteen ja minuutin erolla....muutetaan yhteen:))
hih, sattuipa joo hauskasti ajatukset yksiin:) voitais vaikka muuttaakin, mutta olen kasvissyöjä ;o)) *ossobucco*
Eikö ollut mitään koirarotuideoita päässä???
Vaan heti piti tyrmätä kirjoittajan koiranottotoiveet.
Mikä teitä vakkareita vaivaa??
Onko sinulla itselläsi koiraa?
Vai miksi olet tyrmäämässä jonkun halua ottaa koira?
Painotan ja tulen aina kun kerkiän painottamaan tätä asiaa:
jutun kirjoittaja ei kysynyt sinulta eikä muiltakaan elämän ohjeita, ainoastaan helppohoitoista koirarotua.
Jättäkää nuo elämänviisautenne omaan tietoonne!
Ei tarvitse olla kaikille tyrkyttämässä noita neuvoja, jotka ovat kaiken lisäksi asian vierestä!
Ei tokikaan ollut, mielestäni vastasin kyllä tuon aloittajan viestiin täysin ystävällisesti ja asiallisesti, etten suosittele hänelle mitään, vaan pyysin miettimään.
Minä en myöskään kaipaa sinun mielipidettäsi tähän, joten voit kuule ihan pitää sen omana tietonasi.
eikähän se ollut lähinnä oma kommenttisi joka meni sen asian viereen; ryhdyit arvostelemaan mielipidettäni ;o)
PS kyllä minulla on koira, ja hyvä koira onkin :)
Aijaijai miten kolahti. Jos on noin herkkähipiäinen, pitäisi ehkä jättää täällä keskustelut väliin.
Ei tässä nyt mitään saarnata haluta, mutta opiskele ensin ja ota koira myöhemmin....
En siis muuta asuntolaan tai mihinkään sellaiseen.. luultavammin kerros tai rivitaloon. en sentään niin nuori ole enää:) enkä ole varma saanko koiraa koska kotona asiasta ei ole puhuttu, mutta haluaisin kuitenkin harkita ja katsoa jotain sopivaa rotua:)!
Aina kun täällä joku pohtii koiran ottamista, niin ensimmäisenä tulee vastauksia, että "älä ota, miteti vielä..."
Ota ihmeessä. Kyllä koiran kanssa voi elää normaalia elämää. Ei siihen mitään erikoisen hyvinjärjetettyjä olosuhteita tarvita eikä omistajan tarvitse olla mikään ihme ihminen. Riittää kun pitää huolta koirastaa - ja siihenkään ei mitään ylimitoitettuja höösäyksiä tarvita.
Minun ehdotukseni on, että ota villakoira. Vähän siihen turkkiin joutuu panostamaan, mutta ei mitään ylivoimaista jatkuvaa puunaamista, jos et näyttelyihin tähtää.
Villis on ihana. Se rakastaa sinua ylikaiken. Sopeutuu mihin vain. Oppii uskomattoman nopeasti. Haluaa olla kaverisi. Pienikin villis jaksaa lenkkeillä, miten paljon tahansa. Se todella nauttii liikkumisesta. Mutta se pärjää myös sohvaperunana. Eli liikunnankaan poulesta ei tule ongelmia. Se rakastaa kaikkia ihmisiä ja toisia koiria.
Villikset on terveitä. Niillä ei juuri ole muille roduille tyypillisä sairauksia. Syö normaalia ruokaa - paras ruoka sen mielestä on samaa ruokaan, kuin mitä sinäkin syöt. Lisäksi eläinkaupan raksuja.
Villis on siisti. Koirankarvoja ei pyöri joka paikassa.
Vihaiseksi villiksenkin saa, kuten kaikki muutkin koirat. Se että koira vihainen vai ei, riippuu sen kasvatuksesta - ei koosta tai rodusta. Jos koira pääsee luulemaan, että se on lauman (perheen) pomo tai sillä on mahdollisuuksia yletä pomoksi, niin se tulee vihaiseksi. Se haluaa määrätä ja puolustaa asemaansa ja sen se tekee tarvittaessa vaikka puremalla.
Koiran kiltteys on siis sinusta ja kasvatuksestasi kiinni. Pitää olla tietoinen, päättäväinen, rohkaiseva ja rakastava
että edes joku on kannallani.. aloinkin jo ihmetellä etteikö täällä ole ollenkaan niitä myönteisesti suhtautuvia immeisiä:) vaihtoehtohan tuokin, muitakin saa tulla:) sinulla itselläkö villis? minkä niminen?
KIITOS:)
Kiitos.
On meillä villakoira, kolmevuotias Toy-villakoira uros, Tuffe. Aivan ihana. En olisi etukäteen osannut kuvitellakaan, miten erinomainen koira villakoira on. Aivan jotain muuta kuin sarjakuvien hienohelmat. Yritin kyllä etukäteen selvitää eri koirarotujen ominaisuuksia yms. Hankinta tuli sitten kuitenkin vähän yllätyksellisesti. Hetkeäkään en ole katunut. Kaikki odotukset koiran suhteen ovat ylittyneet moninkertaisesti.
Menestystä sinulle roiranhankintaan.
ehdottaisin labukkaa, (tai kenties kultsua.) labukan turkki on ainakin helppo hoitoinen ja koira on muutenkin kiva kaveri :) useimmat helppo kouluttaa ja ovat hyvin miellyttämishaluisia. tykkäävät liikkua ja useimmat myös uida, mutta eivät ota nokkiinsa jos eivät joka päivä pääse maratoonilenkille. ainoa labukoiden ongelma tuntuu olevan että ovat suursyöppöjä. eli ruoan kanssa saa olla tarkkana.
hauvelinne ovat, jos saan udella? lisää ehdotuksia otetaan vastaan:) elämänohjeet saa jättää sikseen:D!
koiralle on loppujen lopuksi helppo keksiä nimi. jo sen käyttäytyminen, olemus ja luonne auttavat keksimään sille sopivan nimen. persoonalliset nimet ovat parhaita, (siis tämä on minun mielipide) mutta nimen on hyvä olla lyhyt, niin koira sen helposti oppii. kaksitavuiset kuulemma opitaan helpoiten: vrt. remu/kristhoper...nimen voi myös poimia jonkun teeman tienoilta.tässä koirannimiä joita itse tiedän/olen kuullut: jehu, juuso, piupiu, johnny, mars, tuto, ropi, osku, nalle, santtu, wilma, lissu, jeri, nekku, jimi, nöpö, laku, dieter, cookie, rambo, jupi, jekku, jymy.... huhu tulipa siinä jo pitkä lista. noita nyt riittäisi vaikka kuinka..! vilkases myös koirien nimipäiväkalenteria, niistä löytyy paljon nimiä.
erityistä osotetta nettiin jossa on koirien nimipäiviä.. koirat.comin sivuilla olen nimiä käynyt katselemassa.. mutta haluaisin juuri jonkun vähän erikoisemman nimen:) en mitään tuttua mustia tms, ei sillä että niissä olisi mitään vikaa mutta kumminkin:) kai mä sitten johonkin ajan kuluessa tykästyn! ja kun koirasta ei vielä ole tietoa niin on aika vaikea alkaa päättämään luonteen perusteella nimeä:D mutta ehdotuksia otetaan vastaan:)
http://www.kaino.tutka.net/nimpaivat.htm
Kiva kun olet ajatellut ottaa lemmikiksi koiran. Itse en ole koskaan katunut koiran ottamista. Noista opiskelija-asunnoista en tiedä saako niihin viedä minkäänlaisia koiria..riippuu tietysti kämpästä. Opiskelija voi ihan hyvin pitää koiraa ei se niin kallis harrastus ole. Meillä on tilillä aina vähän jemmassa jos koiralle sattuu tulemaan joku eläinlääkäri käynti tms.
Hirveän hankalahan toiselle on suositella koiraa, mutta meillä oli kotona kun olin pieni englannin springerspanieli. Keskikokoinen koira joka tykkäsi uida ja liikkua metsässä eikä tehnyt tuhoja kotona jos ei heti ehtinyt lenkille. Sen sijaan nykyinen koiramme joka on sekarotuinen ja jossa on labradoria on ollut aina hyvin vaativa sen lenkitysten suhteen. Olenkin kuullut että labradorit ovat koiria jotka vaativat paljon aktiviteettia. Englannin springerspanieli on suht helppohoitonen. Korvat ainoastaan ollaan harjattu useammin ja pari kertaa vuodessa siistitään karvat. Tulee hyvin toimeen lasten kanssa ja on erittäin lupsakka ja pitkäpinnainen koira.
Vanhempieni spanieli on Ilona, heidän perhoskoira on Timi ja meidän koiran nimi on Sindi. Edellisten koirien nimet oli Pipsa ja Manta. Toivottavasti noista oli apua.
Onnea koiran hankinnassa.
http://www.interrogatum.com/cgi-bin/fun/kintro.pl
että mitä pidätte shetlanninlammaskoirasta? minun mielestäni sopisi kriteereihini melko mukavasti:) mitenköhän tulee toimeen yksinään sisätiloissa? ja muutenkin koulutuksen suhteen? olen lukenut että pitäisi olla helppo koulutettava ja miellyttämishaluinen!
Ihan hyvin se voisi olla shelttikin,jos se sua viehättää.Harjaamista siinä on enemmän ja karvaa lähtee enemmän kuin esim.labukasta,mitä ajattelin ehdottaa.Jos noutaja,niin ei käyttölinjaista.Muita ehdotuksia:joku näistä pikkuspanieleista;kavaljeeri,tipsu..cairnterrieri..onhan niitä.Nimipäivälinkistä löytyy nimiehdotuksia joka makuun.Oppiminen ja koulutus on kyllä hyvin paljon sitten omistajasta kiinni.Kaikki koirat oppii,jos jaksaa,viitsii ja osaa opettaa.
Shelteissä on tosiaan sen turkin kanssa vähän mietityttänyt, mutta muuten se ainakin luonteensa puolesta sopisi mainiosti:) terrierieitäkin olen katsonut, mutta se on rotuna jäänyt kuitenkin vähän arveluttamaan.. jotain pienempää terrieriä tosiaan alkuun vähän ajattelinkin mutta tähän nyt olen joksikseen päätynyt:)
ja opettajalla tulee riittämään intoa opettamiseen:) ja jotain agility ja toko juttujakin olen katsonut että jos alkaisi sitten tulevan koiran kanssa harrastamaan:) ja muutenkin aion ottaa asioista vielä paljon paremmin selvää tai hyvissä ajoin ennen koiran hankintaa/tuloa:)!
...no jokaisellahan on toiveita,mutta sinun listasi on vaatimus lista ja tyylisi sellainen,että harkitse tosi monta kertaa oletko koiraihminen alkuunkaan.
no tämä tyttönen nyt kuitenkin ottaa koiran vaikka "vaatimuslistanini" niin melkoinen! Turha sitä nyt on alkaa heti valittamaan turhasta asiasta.. ASIALLISIA vastauksia kiitos!
ps. olen koiraihmisiä!:)
Mielestäni sinulle sopisi collie. Itsellä on kyseisen rodun edustaja ja mielestäni se täyttää kriteerisi täysin. Turkki on helppohoitoinen kummallakin karvatyypillä, hyvä koulutettavuus, ei ole aggressiivinen, herkkä ja sopeutuva pitkäkuono! Olen itse opiskellut muutaman vuoden´ja asunut sen ajan tilavassa yksiössä koiruuteni kanssa ja hyvin on mennyt. Kun koiraa lenkittää tarpeeksi ja harrastaa jotain mukavaatai esim.leikkii sen kanssa, niin oma koirani vain suurin piirtein nukkuu sisällä ollessaan.. Rotu ei myöskään ole herkkähaukkuinen, joten se sopii mainiosti kerrostaloon. Omasta mielestäni collie on sekä luonteeltaan että ulkonäöltään maailman ihanin koira!
Näin itse opiskelijana voin sanoa, että koiran kanssa saattaa oikeasti olla välillä hankalaa elää. Opiskelijalla kun ei kauheasti rahaa ole ja asuntoa on hankala koiran kanssa löytää. Koiran hoito sinänsä ei vaadi hirmuisesti aikaa tai rahaa, mutta jos tuleekin 100-300e eläinlääkärikäynti niin siinähän menee koko kuukauden ruokarahat yhtenä päivänä. Ja opiskelija-asuntolat eivät aina hyväksy koiraa asuntoon ja yleensä ne ovat melko pieniä, joten isoa koiraa ei kannata aivan pieneen asuntoon ottaa. Haukkuminen saattaa olla suurikin ongelma (tämäkin tietysti koulutuskysymys, mutta pennun alkuvaiheissa kun se ei vielä ymmärrä että haukkua ei saa, niin voi saada vihaisia katseita naapureiltaan.)
Onko sinulla varaa maksaa koirastasi ensin sen ostohinta eli yleensä 700-1200e, toki voit kasvattajalta kysellä myös osamaksuvaihtoehtoa, jos rahaa ei kerralla niin paljon ole. Lisäksi ensimmäisen vuoden aikana menee hirmuisesti rahaa remmeihin, pantoihin, leluihin, puruluihin, eläinlääkärikäynteihin (rokotukset, mahdolliset sairastumiset, mahdolliset hampaidenpoistot ym.)
En tahdo millään tavalla lannistaa, mutta itse puhun kokemuksella, koska itsekin opiskelija olen koiran kanssa. Koira on ihana kaveri ja siitä on hyvin paljon iloa myös opiskelijalle. Pysyy itsekin myös iloisempana ja reippaampana kun on pakko käydä joka päivä ulkona ja lenkillä. Mutta tenttiviikoilla sitä ei välttämättä kerkiäisi käymään 3-5kertaa ulkona, pennun kanssa useamminkin. Entä kun tahtoisit lähteä ulos vähän bilettämään? Kannattaa miettiä myös koiralle hoitomahdollisuutta jo valmiiksi eli asuvatko kaverit/sukulaiset/vanhemmat lähellä, jotka voisivat koiran ottaa hoitoon?
Sitten varsinaiseen asiaan eli rotuun. Itselläni on cairnterrieri, joka sopii mielestäni vallan mainiosti noihin kriteereihisi- Tosin ei ole keskikokoinen vaan pieni rotu, mutta ei kuitenkaan kuulu niihin pienimpiin. Ja itse aina sanon, että cairni on iso koira pienessä paketissa. Turkin hoito on hyvin helppoa. Itse harjaan koirani välillä useammin ja välillä harvemmin, eli 1-5kertaa kuukaudessa. Pesua ei juurikaan tarvita, koska karva nypitään pois, joten lika lähtee sen mukana pois. Trimmaus tapahtuu 2-4kertaa vuodessa ja jäljelle jää kuitenkin pohjavilla eli aivan kaljua koirasta ei tule.
Toivottavasti jaksoit lukea tekstini loppuun. Kuten joku jo aiemminkin sanoi, niin harkitse tarkkaan pystytkö/haluatko varmasti koiran ottamaan. Jos olet varma kyvyistäsi/halustasi, niin sitten en voi kuin onnitella mainiosti lemmikki valinnastasi.
En luultavammin kuitenkaan muuta asuntolaan vaan rivi tai kerrostaloon. Rahan kanssa voisi itselläni tulla ongelmia, mutta kun nyt ainakin toistaiseksi asun vanhempieni luona ja vasta parin vuoden kuluttua olen muuttamassa pois! siksi nyt olisikin melko hyvä aika ottaa koira, koska sitten kun muuttaisin niin se ei olisi enää niin pentuinen ja pärjäisi paremmin vaikka aikaa niin aina välttämättä olisikaan. Raha-asioissa voivat ainakin nyt auttaa vanhempani, mutta aion maksaa suurimman osan koirastani itse tietysti! ja haukkuminen on juuri yksi "ongelma" mutta eiköhän sen kouluttamalla juuri saa koulittua melko hyvin pois:)
niin ja tuosta bilettämisestä.. itse en ole niin kova bilettämään että siitä koituisi mitään ongelmaa:D mielestäni ei aina tarvitse juoda pitääkseen kivaa ja muutenkin, toi bilettäminen ei oikeen koskaan oo ollut silleen mun juttuni:D
trimmaus on kyllä sellainen että en välttämättä haluaisi sitä ainakaan maksaa siitä.. sitten sen varmaan opettelisin itse tekemään niin säästyy siinäkin rahat.. netistähän löytyy kaikki niin varmaan ohjeet siihenkin ja koiranomistajakavereilta voi aina kysäästä:) moniako terriereistä joutuu trimmaamaan? miten ne menevät talvella niinkun joku jackrussellin tai borderterrierit? pitääkö niille pukea jotain vaatetta että ne tarkenee kun kuitenkin melko lyhyt turkki? varmaan tyhmä kysymys aiheesta tietäville, mutta kysymättä ei voi tietää:)
ja kyllä juuri koiraa suunnittelin hankkivani, vaikka jokin liskokin olisi kiva siinä missä moni muukin lemmikki.. mutta koiran kanssa pääsee harrastamaan niin sen takia varmaankin valintani tein.. ja koirat muutenkin ollut aina lähellä sydäntäni:) meillä kotona aina ollut koira! mutta jos joku jaksoi lukea tekstini loppuun niin kiitos vain:)
No sitten jos et tosiaan ole edes vuoteen vielä muuttamassa niin moni ongelma poistuu. Eli sitten pentu ei ole enää pentu kun muutatte ja siihen mennessä olet saanut toivottavasti opetettua sen haukkumisesta pois, alkuaikojen rahamenokin ei sitten ole niin suuri ongelma kuin yksinasuvalla opiskelijalla.
Cairnillani en ole koskaan pitänyt lämmikettä talvellakaan. Kun lenkittää koiraa niin se liikkuu kokoajan ja kun nyt edes hieman on turkkia niin kyllä se pärjää. Ja trimmaus on helppo opeteltava itse. Yleensä kasvattajatkin neuvovat siinä. ja se kun tosiaan on vain muutaman kerran vuodessa, eikä ole edes kovin kallis, niin ei se ole suuri rahareikä viedä trimmaajallekaan. Ja jos on varma ettei tahdo harrastaa näyttelyitä, niin sitten vanhempana cairnin voi ajellakin (sen turkki menee siitä kyllä "pilalle" mutta jos ei näyttelyissä käy niin se ei ole niin paha juttu, mielummin tietysti trimmataan.)
Hyvin monet terrierit ovat trimmattavia/ajeltavia. Itselleni ei nyt juuri näin iltamyöhään tule yhtään terrieriä mieleen jota ei tarvitsisi jollain tavalla trimmailla. Riippuen rodusta niin terrieri nypitään/trimmataan 1-6kertaa vuodessa.
Itse pyrin aina ajoittamaan cairnini trimmauksen sellaiseen ajankohtaan, että talvella olisi hieman runsaampi turkki. Ja jos trimmaus olisi ajankohtainen juuri kylmimmillä säillä niin sitten katselen kunnon karvaturria ja siirrän trimmausta vaikka kuukaudella kahdella eteenpäin ja trimmaan sitten vasta. Haittaa tuollaisesta kuukauden siirrosta ei ole, muttakuin että koirasta sitten lähtee karva ja se saattaa olla epäsiistin näköinen. Muuten cairnista ei juurikaan karvaa lähde kuin vasta juuri ennen trimmausta.
Itse tosiaan voin suositella tätä rotua, on melko terve rotu, ei liian pieni eikä liian iso, tulee hyvin toimeen ihmisten ja koirien ym. kanssa, ei hauku turhia (tämä tietysti myös koulutuksesta kiinni.) Jos lähtee matkoille vaikkapa sukulaisten luo, niin on helppo laittaa vaikka kuljetusboxiin ja ottaa junaan/linja-autoon tai omaankin autoon mukaan. Isoa koiraa on hankalampi kuljettaa ym.
Cairni tarvitsee runsaasti toimintaa ,jotta se
ei ikävystyisi eikä turhautuisi.Meillä kyllä
ollaan kovia haukkumaan ja vahtimaan opetuksista huolimatta .2-3 kertaa vuodessa käydään trimmaajalla tulee niin epäsiistin näköiseksi
ja kurakeleillä on helpompaa.Meidän pojalla
on kyllä metsästysvaistoa tallella niin on intoa
täynnä .
saankin juuri sen sheltin:) toivotaan niin.. jos nyt saan vanhemmat suostumaan tai no en ole vielä vakavissani kysynytkään ja kasvattajia pitää alkaa etsimään.. yksi pentue tulisi hyvään aikaan, mutta siihenkin melko pitkä aika. No mutta hyvää jaksaa odottaa:) koira astutettaisiin joskus tässä syksyllä..
mihin aikaan olette varanneet pentujanne kasvattajilta?
Älä ikinä ota Basenjia. Ne on ihan söpön näkösiä, mutta ihan kaameen luonteisia. Hyökkäilevät ja murisevat ja pomoilevat kaikessa. Hajottavat kaikki paikat ja käyvät lapsiin kiinni.
kehittynyt joku fobia noihin basenjeihin.. en kyllä oo semmosta ajatellu.. shelttiin olen päätynyt:) mut katotaan nyt saanko:) toivotaan!
http://www.staffordshirenbullterrieriyhdistys.fi/omistajansilmin.html