Minä oon tämmönen peräkamarin luuseri. Oon 25-vuotias, mutta kaikki on alottamatta. Opiskelut ja työt ja kaikki. En oo ees työkkärissä työtä hakemassa, enkä saa mistään rahaa. Oikukas mielenterveys ei anna aloittaa mitään. Pelkään melkein kaikkeen ryhtymistä vaikka muuten normaali oonkin. Ei tuu ees paljon missään käytyä kun pelkään ihmisiäkin.
Kyselenkin nyt oonko ainoo luuseri täälläkin.
Kyselenkin nyt oonko ainoo luuseri täälläkin.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Itse olen 21v. ja samassa jamassa. :(
Kannattais hakea esim. psykiatrilta apua ja hommata lääkitys, jos mahdollisesti on mielenterveysongelmia. Ja ette ole mitään luusereita! Ei muuta kuin otatte itteenne niskasta kiinni ja mars ihmisten ilmoille ja sinne työkkäriin töitä ettimään tai opiskelette ittellenne ammatin! Vielähän teillä on vuosia aikaa eläkeikään. Ei kannata jäädä rypemään itsesääliin vaan kannattaa ennemmin tehdä asialle jotain! Jokainen voi ite vaikuttaa omaan elämäänsä.
Ei kannata tehdä asialle mitään. Paras kun juo vaan viinaa kotona.
Kannattaa tutustua myös muihin keskushermostoon vaikuttaviin kemikaaleihin kuin pelkkään etanolialkoholiin niin tajunnan kenttä laajenee.
Enkä nyt tässä, selvyyden vuoksi, tarkoita missään tapauksessa laillisen kemikaalien jakelun (apteekkilaitos) ulkopuolella olevia jakelukanavia.
Parhainta menestystä psykheen matkalle toivottaen, Rölli.
uskoa.
Mitä tarkoittaa oikukas mielenterveys? Sulla saattaa olla jonkinlainen paniikkihäiriö ja siihen saa apua. Kaikki on kiinni susta itsestä. Mulla itsellä on lievä paniikkihäiriö, mikä on kuitenkin hellittänyt vuosien varrella, koska on ollut pakko kohdata ne kaikki pelot. ALoita heti maanantainan työkkäriin menemisprojekti, jos et sinne kahden viikon kuluessa pääse, niin yritä mennä lääkäriin ja kerro sille noista ongelmista. Itse olen myös 25-vuotias, enkä ole käynyt mitään muita kouluja kuin pelkän peruskoulun, mutta silti olen työkkärin kautta onnistunut saamaan hyvän työpaikan. Työ on helvetin hyvää terapiaa ja siinä oppii väkisinkin olemaan ihmisten kanssa tekemisissä. Tee kuule ihan mitä vaan, mutta älä nyt jumalauta jää sinne kotiin makaamaan, kukaan ei tule sua sinne auttamaan. MENE SINNE TYÖKKÄRIIN TAI SITTEN LÄÄKÄRIIN, SUSTAKIN TULEE VIELÄ VOITTAJA JOS ET JÄÄ SINNE KOTIIN MAKAAMAAN. EI TÄÄ MAILMA NIIN KAMALA PAIKKA OLE.
lääkärissä juttelemassa saat aivan varmasti lääkkeitä sen jälkeen hae sellainen työpaikka mihin pääsee oppisopimukselle saat sieltä valmistumisesi jälkeen paperit eli sellaiset niinkuin olisit koulun käynyt.sitten ei muutakun töitä vaan painamaan.pieni
pankkilaina ja asunto ostoksille.Olet tämän jälkeen
samassa tilanteessa kuin muutkin ikäisesi.lääkkeet ei vaikuta mitenkään työpaikan saamiseen.olen itse syönyt niitä jo muutaman vuoden.minulla on itselläni paniikki häiriö niin tai oli!
Ylös sieltä punkasta!
Pankokisuna oleminen se on mukavaa. Rahaa tulee kohtalaisesti Kelalta ja sossusta. Peiton alla on kiva mussuttaa sipsejä ja muuta hyvää.
Ollaan myö pankokisut vaan kotosalla ja annetaan muiden tehdä työt. Mitä sitä murehtimaan työn teosta ym. raskaasta. Kun ei vaan huvita!!!
Onko todellakin niin ettet saa mistään rahaa (edes sossusta), aika jännä että vanhempasi suostuvat vielä elättämään tuon ikäistä. Mitä enemmän möllötät siellä neljän seinän sisällä niin sitä vaikeampaa on lähteä ihmisten ilmoille. Mieti, haluatko todella loisia loppuelämäsi rahattomana vanhempiesi nurkissa (tuskin) ja tee asialle jotain. Yritä voittaa pelkosi ja jos ei millään onnistu niin hae ihmeessä apua mielenterveysongelmiisi.
Rauhallisesti, tarkasti ja voimalla eteenpäin kohti taloudellista ja sosiaalista menestystä!
Tommoset luuserit pitäs pakottaa tekemään jotain hyödyllistä. Kun olisi toisenlainen komento tässä maassa, niin lähtis vätystely ja kansanvalta.
..löysin tällaisen keskustelun, jota on käyty joskus puol vuotta sitten.
Olin itse aikoinani juuri tällaisessa luuseri-tilanteessa. Kaikki pelotti. Oli paniikkihäiriötä ja kaikkea. Mutta työharjoittelun kautta muitten painostuksella aloitin tekemään lyhyttä päivää. Jännitin tosi paljon aluksi. Pikkuhiljaa tutustuin työkavereihin ja pomokin alkoi pitää minusta. Sain jäädä palkattuna firmaan. Nyt en enää tunne itseäni samaksi jännittäjäksi. Työtkin ovat muuttuneet ja minä ihmisenä. Mutta jostain on lähdettävä. Ja lopulta huomaat olevasi kuin kuka tahansa menestyvä ihminen:) tsemppiä! "tulevaisuutta ei voi mitata menneisyyden perusteella"
Mä oon 26-vuotias ja samassa tilanteessa aloittajan kanssa. Lukion sain käytyä vaikka ensimmäinen vuosi menikin ihan penkin alle. Autokoulu jäi kesken ja rahat kankkulan kaivoon. Armeijasta sain vapautuksen. Lääkäreillä on ravattu ja vaikka minkälaisia pillereitä popsittu yli 10 vuotta eikä mistään ole apua löytynyt. Kaikkia ei pystytä auttamaan. Vaihtoehdot on a) eläkkeelle mars mars tai b) narun jatkoks.