kyssäri

Tässä "Gustafssonin vammat" jutussa on tullut esille hänet vastaukset, örinät, yninät?????sairaalassa tapahtuman jälkeen. Tätä on mm Hirvensalo ehkä ivalllisestikin kommentoinut: Hän ei halunnut vastata tai tajunnantila oli alentunut? Mutta miten on asiantuntijat, voiko yleensäkään puhua selkeästi leukaluun ollessa kahdesta kohtaa poikki. Eikös puhuminen aiheuttaisi kipua? Toisaalta Gustafssonia oli kuvattu usean päivän ajan uneliaaksi. Voisiko johtua sen ajan kipulääkityksestä. Kai hänelle jotain lääkettä siellä on annettu?
161600
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

mutta oli silti tajuissaan ja pystyi kävelemään omilla jaloillaan eikä menettänyt muistiaan

Katsokaa kuvia joissa päähän haavoittuneilla on pää paketissa

Leukaluun ja poskiluun hyväasentoiset murtumat eivät aiheuta aivovammaa ja tajuttomuutta ja muistinmenetystä

Aivoissa pitäisi olla ruhje mutta sellaista ei ole
Nilsillä ollut

Äänestä
  • noin, mutta en kysynyt kyllä tuota?!!!!

    Äänestä

  • hyyppä tj kirjoitti:

    noin, mutta en kysynyt kyllä tuota?!!!!

    jos hän olisi ollut 4 päivää lähes tajuton niin hänellä olisi pitänyt olla todella vakava aivovamma jota ei kuitenkaan ollut olemassa

    Eli Nils näytteli

    Äänestä

  • koska kirjoitti:

    jos hän olisi ollut 4 päivää lähes tajuton niin hänellä olisi pitänyt olla todella vakava aivovamma jota ei kuitenkaan ollut olemassa

    Eli Nils näytteli

    kun oli muka puhekyvytön

    Äänestä

  • koska kirjoitti:

    jos hän olisi ollut 4 päivää lähes tajuton niin hänellä olisi pitänyt olla todella vakava aivovamma jota ei kuitenkaan ollut olemassa

    Eli Nils näytteli

    ollut vakava aivovamma, miten se nyt tähän liittyy ja kuka on väittänyt hänen menettäneen muistinsa?

    Äänestä

  • tietenkään kirjoitti:

    ollut vakava aivovamma, miten se nyt tähän liittyy ja kuka on väittänyt hänen menettäneen muistinsa?

    Ja jos on poskessa läpireikä ja leuassa murtumia, niin saa helposti aikaan uskottavaa sössöttävää örinää? Kunhan mietti miten menettelisi. *en muista mitään, en muista mitään*

    Äänestä

  • niin joo kirjoitti:

    Ja jos on poskessa läpireikä ja leuassa murtumia, niin saa helposti aikaan uskottavaa sössöttävää örinää? Kunhan mietti miten menettelisi. *en muista mitään, en muista mitään*

    Nils kuunteli sairaalassa ympärillään häärivien lääkärien ja poliisien puheita, muka tajuttomana,
    ja kehitteli kuulemansa perusteella vastauksia kysymyksiin joita hänelle tullaan esittämään

    Lääkärit ja poliisit keskustelivat tietenkin keskenään ja Nils kuunteli ja kehitteli vastauksiaan

    Äänestä

  • morfiini helpotti monia

    Äänestä

Entäpä sitten Assmanin vammat sairaalassa?
Pystyikö hän puhumaan ko oli niin suuret vammat?
Sitähän se Palo on "ivallisesti" kommentoinut,
Assman ei halunnut kommentoida.Eikö puhuminen aiheuttanut kipua?

Äänestä
  • puhui mitä puhui, ei kiinnosta minua!

    Äänestä

Niin siis jos on saanut naamaansa iskuja niin ne ruhjeet aiheuttaa turvotusta, mutta se turvotus on pahimmillaan vasta jonkin ajan päästä, (esim kun otetaan leuasta hampaita niin kamalin päivä kipujen kannalta voi olla vasta kolmas päivä operaatiosta, toisin tällöin kaikki tehdään mahdollisimman siististi) Leukaluunmurtuma takuulla aiheuttaa nesteen kertymistä ja kipua ja hankaluutta puhumisessa. Noi turvotukset painavat sitten hermoja siellä leuassa, siitä yltyvä kipu.

En silti usko että se on olut tajuton, en, koska se on jo jäänyt valhettelemisesta kiinni (tosin se voi vyöryttää 'valheen', tai kertomuksensa epätarkkuudet vanhemmilleen, lehdille, jotka 'kertoivat'. Niinhän fabuloijat aina tekee).

Se ei ikinä myönnä että 'tahallaan kertoi toisin kuin tiesi itse asioitten olevan'.

Äänestä

mitä tekemistä tällä muistamisella oikeastaan on? Mihin se vaikuttaa? Onko muuten Gustafsson itse väittänyt menettäneensä muistinsa?. Jos ei muista, ei tarkoita muistin menetystä, muutenhan kaikki tähän astiset todistajat olisivat menettäneet muistinsa?.

Äänestä
  • Nilsin viimeinen muistikuva on muuttunut oiikeudenkäynnin aikana.Ensin Nils sanoi että viimeinen muistikuva on kun hän toivotti illalla teltassa muille hyvää yötä

    Nyt Nils kuitenkin sanoo että muistaa käyneensä Sepon kanssa aamuyöllä kalassa

    Nils siis väittää nyt ettei muista mitään aamuyön kalassakäynnin ja sairaalassa 4 vrk päästä heräämisensä väliseltä ajalta

    Lääkärit epäilevät muistikatkoa koska Nilsin aivoista ei ole löytynyt mitään ruhjetta

    Äänestä

  • 4 vrk ajalta kirjoitti:

    Nilsin viimeinen muistikuva on muuttunut oiikeudenkäynnin aikana.Ensin Nils sanoi että viimeinen muistikuva on kun hän toivotti illalla teltassa muille hyvää yötä

    Nyt Nils kuitenkin sanoo että muistaa käyneensä Sepon kanssa aamuyöllä kalassa

    Nils siis väittää nyt ettei muista mitään aamuyön kalassakäynnin ja sairaalassa 4 vrk päästä heräämisensä väliseltä ajalta

    Lääkärit epäilevät muistikatkoa koska Nilsin aivoista ei ole löytynyt mitään ruhjetta

    kyllä tuo sairaala-ajan muistamattomuus, mutta sillä ei kai liene merkitystä!

    Äänestä

  • samavaan kirjoitti:

    kyllä tuo sairaala-ajan muistamattomuus, mutta sillä ei kai liene merkitystä!

    usko pois..

    Äänestä

että varmasti on aiheuttanut sekavuutta ja puheen sekavuutta mm. se posken läpäissyt haava, josta hampaat näkyi läpi.. pienemmästäkin tällistä voi kipua tuntea..

Sitäpaitsi.. ossaavat ne huippulääkäritkin näköjään olla eri mieltä tutkimusten johtopäätöksistä.. koska toisten mielestä ne ovat apinatutkimuksia, toisten mielestä ei.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hyyppä tj kirjoitti:

Tässä "Gustafssonin vammat" jutussa on tullut esille hänet vastaukset, örinät, yninät?????sairaalassa tapahtuman jälkeen. Tätä on mm Hirvensalo ehkä ivalllisestikin kommentoinut: Hän ei halunnut vastata tai tajunnantila oli alentunut? Mutta miten on asiantuntijat, voiko yleensäkään puhua selkeästi leukaluun ollessa kahdesta kohtaa poikki. Eikös puhuminen aiheuttaisi kipua? Toisaalta Gustafssonia oli kuvattu usean päivän ajan uneliaaksi. Voisiko johtua sen ajan kipulääkityksestä. Kai hänelle jotain lääkettä siellä on annettu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu