perseestä! Ainakin nykyisellään ja vaikuttaa siltä että kehitystyössä menee vielä pitkään, tai sitä ei haluta tehdä, sinänsä ihmeellistä nykypäivänä kun kaikki muu tekniikka kehityy aivan hillitöntä vauhtia. Kauppiaat tavallan myyvät vanhaa tavaraa, koska tehtaalla on valmistuslijalla uusi kehittyneempi malli (ei päde digi-boxiin). Siis rahansa voi käyttää järkevämminkin, hankkia vaihka pari uutta sateenvarjoa.
KOLME ISOA SYYTÄ OLLA HANKKIMATTA DIGI-BOXIA ENNEN KUIN KEHITTYVÄT JA HALPENEVAT:
1.Voit nauhoittaa vain sitä kanavaa jota katsot.
2.Et pysty ajastamaan sitä millekään toiselle kanavalle kuin millä se jo ajastettaessa on.
3.Ainakin YLE:n kanavilla surffatessa tai teksti-tv:tä käytettäessä se hukkaa tekstitykset, ja ne on asetettava joka kerta uudelleen, ei pysy vakiasetuksena.
4.MTV3:lla lähetetään ulkolaisten pitkien elokuvien yhteydessä singnaalia joka ei salli materiaalin säilömistä DVD:lle tai katkaisee tallennuksen kesken pienen ajanjakson jälkeen. Millään toisella kanavalla tätä ei tapahdu.
Sitä en kiellä etteikö kuvan laatu olisi parempi, silloin kun ei ole ns. "pykimiä" kuvan pysähdyksiä, ilmeiseti uuden tekniikan harmeja. Myös kanavat FST sekä YLE Teema tuovat ruutuun todella laadukasta ohjelmaa, siitä kiitos.
MTV3:lle ISO MIINUS salaussingnaalin vuoksi. Kanavan katsominen vähenee entisestään kun ohjelmia jotka edes hiukan kiinnostavat ei voi ajastaa tallennukseen.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Minkä digiboksin olet ostanut? Eipä ole itselläni ollut mitään ongelmia. Ainoastaan kuvanlaatu oli pettymys, koska mainostettiin kuinka paljon parempi digikuva on, mutta mitään parannusta ei tullutkaan. Itselläni ei analogista ja digikuvaa erota helposti toisistaan.
kyllä löytyy.
Esim. rakas käyttöjärjestelmämme Windows. Ikää Windows:lla on öpaut 10 vuotta, eikä toimi vieläkään kunnolla, mutta pärjätty on.
Mitä tulee dibiboxin kuvanlaatuun, niin tokihan boxin kuva on silminnähden parempi.
Suosittelen optikkoa. :))
Itse asiassa Windows 1.0 julkaistiin vuonna 1985 :)
Niin ei tarvi painia noiden luettelemiesi ongelmien kanssa. Kiitti vielä kerran sulle Arskaxx!
Hmm..ei varsinaisesti liity tän ketjun aiheeseen,mutta mistä johtuu kun katsoo digitv:tä(siis pistää sen boxin päälle..jos tajusitte:) ja kuva pilkoutuu sitten osiin (esim.neljään) ja äänet tulee siltä kanavalta mikä oli viimeksi päällä "normaalitv:ssä" (sori,mikä se nimi nyt olikaan..)? Jos jollain olis ees pientä ajatusta.. Johtuiskoha se scart-liittimestä? Ja jos johtuu niin miten sitä pystyis korjata?
Toppy oikein on?
Ei kai taas, on täällä hetken aikaa ollut hiljaista. Ilmeisesti Juntta tehnyt paluun takasin
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=107&conference=4500000000000395&posting=22000000008191352
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=107&conference=4500000000000395&posting=22000000008191352
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=107&conference=4500000000000395&posting=22000000008054444
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=107&conference=4500000000000395&posting=22000000008140941
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=107&conference=4500000000000395&posting=22000000008112431
Älkää viittikö väitellä hänen kanssaan ettei enempää innostu, jos kiinostaa niin noita keskusteluita löytyy sitten lisää vaikka kuinka niitä saa etsiä itse.
keneksi epäilet. Katsottuani hänen kirjoituksiaan antamiesi linkkien perusteella, voisin tosin niistä jokusen kylläkin allekirjoittaakin.
singnaali, kyllä täälläpäin ainakin saa dvd:llä tallennetua niin lyhyet kuin pitkätkin leffat. Eikä ole boxin kanssa muitakaan ongelmia, vaikka on Philipsin perusboxi ( DTR 1000 )