Välillä minusta tuntuu etten tunne itseäni. Eräs ystäväni on minulle todella rakas ja läheinen. Hänellä on miesystävä, kuten minullakin. Siitä huolimatta viihdyn tämän ystäväni seurassa paremmin kuin kenenkään muun. Nautin hänen seurastaan ja meillä on todella hauskaa. Rakastan häntä niin kuin ystävää. Nykyisin olen kuitenkin huomannut, että kaipaan häntä todella paljon. Hänen kosketuksensa tuntuu valtavan hyvältä. Välitän hänestä paljon, ja tekisin mitä vain hänen puolestaan. Joskus mietin onko rakkauteni ja välittämiseni pelkästään platonista. Vaikka se ei olisikaan, en koskaan kertoisi siitä hänelle, sillä en halua pilata hyvää ystävyyttä. Joskus vain on todella vaikeaa, kun haluaisin olla hänen lähellään ja kuitenkin olla ulospäin "normaali". Pelkään että silmistäni näkyy jotain sellaista mitä en halua niistä näkyvän. Haluan silti katsoa häntä, myös silmiin, sillä minulle tulee niin valtavan hyvä olo siitä. Hohhoijaa. Pitäisiköhän vain hypätä kaivoon.
vaikeaa
???
31406
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Noin minun suhteeni alkoi entisen tyttöystäväni kanssa. Sitä rakkautta ilman tunnustusta kesti vuosia, kunnes oli pakko ottaa puheeksi. Kyse oli molemminpuolisesta tunteesta ja tuli ilmi, että olimme molemmat biseksuaaleja.
Mistä sitä tietää, vaikka teillekin kävisi niin...
Aika paljon kuulosti kirjotuksesi samalta kun mulla...
Aivan uskomatonta, minä olisin voinut kirjoittaa tuon viestisi. Ei ole elämä helppoa...mut eiks edes joskus voisi olla? Et kyllä tiedä miten hyvältä tuntui lukea viestisi ja huomata että on muitakin. Välillä tuntuu että pää hajoaa. Ja silti se tunne on niin hyvä...sitä niinkuin elää välillä ihan vaan niitä hetkiä varten. Hohhoijaa tosiaan...