Eli meillä on nyt viiden vuoden ikäinen suomen pystykorva uros. Ongelmana onkin sen luonne. Tiedän ettei yksikään koira synny valmiiksi aggressiivisena, mutta meillä koiramme voi murista jo pelkästä päälle katsomisesta.
Koira on ollut aina tavallaan yhden miehen koira tai isäni hankki sen itselleen metsästyskoiraksi. Koulutti sitä itse sen verran nyt mitä tarvitsi: istu, maahan, tassu, vain perusjuttuja ei mitään erikoisuuksia. Nuorempana koira ei ärhennellyt pahemmin vaikka jo silloin kun koira otettiin niin oli selvästi pennuista rohkein ja samalla varmaan myöskin se haasteellisin! Mutta eipä sitä silloin tajuttu. Koiraa yrittivät nuorempana opettaa myöskin nuoremmat sisarukseni 8-15v. mm. luopumaan lelustaan/ruoastaan tms. ilman ärisemisiä, mutta jo silloin melko mahdotonta kun koira huomasi että sitä pelättiin. Ainoa joka koiran arvojärjestyksessä taisi jo silloin ainoastaan ylempänä oli isäni.
Kyse ei siis ole mistään pienestä murinasta vaan koira paljastaa täysin purukalustonsa ja haukkuu räksyttää yms. puremaan harvemmin on ruvennut silti kuitenkaan koska kukaan ei enää mene ottamaan koiralta mitään. Toisin sanoen sitä osaltaan kierretään kaukaa koska sitä jokseenkin pelätään. Koira puollustaa tiiviisti omaa ruokkakippoaan ja muuta "omaisuuttaan"! Meille tuli myös toinen koira myöhemmin saksanseisoja joka nykyään 2v. Muutamia kunnon tappeluita on ollut vaikka pääasiassa kuitenkin nuorempi saksanseisojamme alistuu.. Kuitenkin tultuaan vanhemmaksi on tavallaan alkanut kokeilla rajojaan ja on kuitenkin isompi niin helposti "rökittäisi" toisen. Yleensä kuitenkin tyytyy vain pieneen hmmm-ääneen ja siihenkin vain jos toinen ensin sen aloittaa.. toinen koiramme siis tämä saksanseisoja on muuten kovin ystävällinen, lapsiystävällinen eikä ole ottanut mallia toisesta koirastamme ainakaan tuon aggressiivisuuden suhteen.
Nykyään koira ärisee jo kun sitä menee kohti joskus silloin tällöin.. ja kaksi ihmistä silittämässä samaan aikaan ei tule kuuloonkaan.. kyseessä siis todellinen ongelmakoira jonka tasan itse olemme saaneet aikaan.. tai siis pääasiassa isämme on kouluttanut sen.
Tässä mielestäni varoittava esimerkki siitä miten pieni koira voi nousta tilanteen "herraksi"!
Haluaisin muilta mielipiteitä, en mitään haukkumisia tms. ASIALLISIA kiitos! koiraa on suunniteltu vievän piikillekkin, koska koiramme alkaa käydä koko perheen "hermoille"! Isämme on paljon poissa kotoa eikä nykyään käytä kuin seisojaa metsällä ja muu perhe ei hallitse koiraa. Mikä olisi mielestänne paras vaihtoehto?
Koira saattaa myöskin olla esimerkiksi täysin tuntemattomille vieraille todella vieraskorea mutta vähänkin tutuille "saa" näyttää hampaita... Tapaa on yritetty koulia pois mutta turhaan ja oppiiko vanha koira uusia temppuja? ja koulimisella en tarkoita mitään väkivaltaista! Mutta mielipiteitä ja tosiaan ASIALLISIA olisi mukava välillä kuulla! En todellakaan kaipaa haukkumisia ja kyseessä on perheen lemmikki, mutta itse en varsinaisesti koskaan osallistunut koiran koulutukseen..
ps. voin kuvitella järkytyksenne luettuanne tämän tekstin. tilanne on todellinen eikä keksitty. mutta nykyään koirat ovat alkaneet kiinnostaa ainakin itseäni enemmän, mutta silti kysyisin että olisiko enää mitään tehtävissä? hengittäkää syvään ennenkuin vastaatte:) kiitos!

Vastaukset 7
Vanhimmat
koira on ilmiselvästi saanut vallan ja puolustaa kaikkea minkä katsoo itselleen kuuluvan. Onko koira vallan ulkona?
Yksi syy voi olla sekin ettei saa toteuttaa luontaista taipumustaan metsällä.
Oma ratkaisuni olisi se piikki.
Isäni on myös alkanut kallistua piikin puolelle lähiaikoina! Koiramme viettävät suurimman osan päivästään pihalla omassa aitauksessaan jossa on muuten tarpeeksi tilaa!:) Mutta saavat olla yöt sisällä ja myöskin ruokitaan sisällä. Riippuen ajasta melkein päivittäin seisoja on metsällä, mutta toinen tarhassa. Joka on sille todella turhauttavaa, ulinaa ja kitinää kuuluu puoleen jos toiseenkin.. Mielestäni isäni kannattaisikin ottaa välillä pystykorvaakin mukaan mutta koska samaan aikaan molempia koiria ei voi metsällä pitää niin mieltymys on siirtynyt noutavaan seisojaamme.
Tässä vain mietiskelen että pitäisiköhän yrittää vai olisiko piikki se paras vaihtoehto?!:/ koiran lopettaminen on mielestäni aina viimeinen vaihtoehto..
enää kovin helposti saa käytöstään ja tapoja muuttamaan. Avuksi tarvittaisiin ongelmakouluttaja ja mielettömästi työtä.
Voihan olla että luonne on niin domonoiva ettei olisi koskaan tullut, vaikka kuka tahansa olisi kouluttanut, metsälle sopivaa kaveria.
Ehdin jo kirjoittaa tuonne alas jotain. Tässä lähistöllä oli noutaja joka oli turhautunut ja omistajan mielestä rasittava tapaus kun se murtautui tarhasta ulos vaikka mitä tekisi. Kaipa tuo haulikosta sai kun ei ole näkynyt vähään aikaan. Toisessa topicissa jotain kerroin toisesta tarha koirasta samasta talosta.
Isäsi on ilmeisesti sarjassa vanhan kansan miehiä joilla on oma käsitykset asioista joihin ei voi eikä edes kannata yrittää vaikuttaa. Jos jotain voit niin yritä itse luoda kontaktia koiraan, mitään takuita ei kukaan voi antaa mutta yrittänyttä ei laiteta! Jos vaikka saisit siitä oman koiran jos se ei metsästykseen kelpaa?
Hankala homma näin monitorin takaa katsottuna. Eihän tuossa nyt asiat oikein ole. Jos itse lähtisin vieraana ihmisenä tuota koiraa lähestymään näillä tausta tiedoilla niin yrittittäisin olla näyttämättä pelkoa koiraa kohtaan ja saavuttaa jonkinlaista luottamusta pikku hiljaa ja päästä kosketus etäisyydelle ja siitä lähteä kehittämään yhteyttä koiraan. Nythän taitaa olla niin että koira määrää teitä eikä toisinpäin.
Pystäreistä nyt ei juuri kokemusta ole muuta kuin yhdestä joka oli räksyttäjä johon ei voinut koskea, tai ainakaan silloin kauan sitten en olisi uskaltanut mitään.
Yhdellä kaverilla oli koira joka oli todella isäntä talossa, nuori iso kokoinen uros, jääköön rotu mainitsematta. Kukaan ei viitsinyt siellä käydä kun koira oli kimpussa koko ajan ja kämpäkin oli kuin tuhon jäljiltä. No menin sinne ja tämä hyökkäsi päälle kuin yleinen syyttäjä - nappasin niskasta kiinni ja kellistin lattialle. Alistin koiran käyttämättä mitään väkivaltaa tai vahingoittamatta koiraa ja koira oli aivan ihmeissään että voiko SILLE tehdä noin. Koira oli rauhallinen sen ajan kun olin siellä, omistaja ei sille mitään mahtanut.
Toinen saman rotuinen koira oli varsinainen riekkuja ja riidan haastaja, ei tosin ihmisiä kohtaan agressiivinen. Otin tämän koiran lenkille mukaan omieni mukaan ja herra oli aivan hiljaa ja käyttäytyi kunnolla kun sen isäntä ei ollut mukana vaan minä määräsin tahdin.
Ehkä olen hullu mutta ikinä en ole pelännyt koiria, maalimiehenäkiin olen ollut niille koirille maalina kun kukaan muu ei ole suostunut jos ko. koiraa pidetään "vaarallisena". Se on pitkälti asenteesta kiinni mutta on koirallakin oma osansa asiaan.
Kuitenkin vanhempikin koira oppii uutta kyllä. Jos kyse on epä sosiaalisesta häkkikoirasta niin siihen en osaa vastata mutta mahdotonkin voi olla mahdollista uskalluksella ja kärsivällisyydellä.
kannatan kyllä sitä että yrität tehdä siitä "kelpo koiran". Eli älä vie sitä lopetettavaksi.Jos vain jaksat olla kärsivällinen niin voit saada siitä itsellesi mukavan lenkkikaverin :)
Olen sitä mieltä,että niin kauan,kuin puhutaan terveistä elikoista,niin lähes koiran,kuin koiran saa kyllä ruotuun, mutta aikaa se vie.
Ihan ensimmäinen edellytys on,että sitä koiraa ei saa pelätä,jos se huomaa,että ihminen pelkää,se taatusti käyttää sitä hyväkseen (ei ne tyhmiä ole).
Se vieraskoreuskin saattaa johtua juuri siitä,että ventovieras ihminen ei "osaa" pelätä sitä koiraa.
Kun taas tutummille sen kotikäytös on tuttua ja suhtautuvat siihen varoen.
Jos se koira vahtii sitä kuppiaan,niin saattaisi toimia ettei sille annetta koko kippoa eteen ollenkaan. Voisi kokeilla antaa sille ruuan kädestä ja jos alkaa uhoamaan,niin syöminen loppuu sillä erää siihen.
Lisäksi se koira tarvitsee,jotain mielekästä tekemistä,on selvästi turhautunut nykyiseen oloonsa,eikä mikään ihme,jos aina kaveri pääsee metsälle ja toinen jää yksinään tarhaan. Varsinkin,kun ilmeisesti on aikaisemmin päässyt mukaan.
Se myös saattaa jonkun verran luonnetta tasoittaa,jos ne pallit käy poistamassa,mutta toisaalta teidän ongelma vaikuttaa kyllä enemmänkin opitulta,kuin hormoneista riippuvalta.
Vähän on kyllä hankalaa yrittää neuvoa koiraa näkemättä.