Muumien loppu (2. OSA)

Pyydän, lukekaa 1. osa ennen kun aloitatte tämän.

5. Nipsu kantoi työkaluja, joita hän oli löytänyt Niiskun työvajasta, kohti muumitaloa. Taivas oli harmaa. Pian alkaisi sataa. Syksy oli alkanut näyttää merkkejään. Lehdet puissa olivat alkaneet muuttua keltaisiksi. Talvi oli pian tulossa. Työ oli saatava valmiiksi ennen lumia, Nipsu ajatteli. Muumien tulisi pystyä nukkumaan talviunia muumitalossa. Sinistä maalia muumitaloon oli hankala löytää. Nipsu löysi Niiskun vajasta vain keltaista, vihreää ja punaista väriä. Nipsu kuitenkin oivalsi että sekoittamalla vihreä ja keltainen väri, saataisiin sinistä väriä. Keltaista ja vihreää maalia oli niin paljon että se riittäisi peittämään vaikka kuusi muumitaloa sinisellä. Tuleva urakka oli melkoinen. Nipsun tulisi maalata talo, kunnostaa katto, kunnostaa ikkunat, siivota ja niin edelleen.Mutta sitä Nipsu ei ajatellut. Hän tekisi muumien puolesta mitä vain. Nipsu saapui muumitalolle kantaen raskaita tarvikkeita. Hän antoi tarvikkeiden pudota nurmikolle heti kun oli tullut kuistin eteen. Hän kaatui läähättäen maahan. Nipsu oli lopussa vaikka työ ei ollut edes alkanut. Muutaman minuutin huilin jälkeen, hän nousi ja lähti kiertelemään muumitaloa. Olisi ehkä parasta aloittaa ikkunoista ja siirtyä sitten paikkaamaan kattoa, Nipsu ajatteli. Maalaamisen hän jättäisi viimeiseksi. Lasia ikkunoihin hän löysi eräästä varastosta. Ja niinpä hän aloitti. Ikkunoiden uusiminen oli hankalampaa kuin hän oli kuvitellut. Lasin kiinnittäminen ruutuihin kun ei ollut niin helppoa. Kukaan ei ollut auttamassa Nipsua. Pian hän kuitenkin pääsi jyvälle ikkunoista. Kun hän oli uusinut ensimmäisen kerroksen ikkunat ja lakaissut olohuoneen lattian, päätti hän mennä mökkiinsä syömään.

6. Syödessään jokapäiväistä kalaruokaa ja pannukakkuja, ei Nipsu voinut ajatella muuta kuin taloa ja ilmeitä muumien kasvoilla kun saisivat kuulla mitä Nipsu on saanut aikaan. Myynkin pilkat jäisivät vähemmälle. Juuri kun Nipsu oli tyhjentämässä mukiaan, joku koputti oveen. Nipsu pelästyi niin että juoma meni väärään kurkkuun. Kukaan ei ollut koputtanut vuosiin Nipsun ovea. Mitä jos se on Muumipeikko, tai Myy, Nipsu ajatteli. Nipsun hengitys yltyi. Hetken hän luuli kuulleensa harhoja, mutta silloin koputus kuului uudestaan. Hän säpsähti ja lähti kävelemään hitaasti ovelle. Hän nielaisi juuri kun oli kääntämässä kahvaa. Ja niin hän avasi. Oven avaaminen tuntui Nipsusta aivan lahjapaketin avaamiselta. Se ei ollut Muumipeikko eikä Myy. Se oli tuntematon henkilö. Tällä henkilöllä oli päällään resuiset vaatteet. Päässään hänellä oli kalastajan hatun tapainen, mutta korkeampi päähine. Hänen kasvonsa oli lian peitossa.
” Hei Nipsu.” Hän sanoi.
Ja tämän henkilön äänestä Nipsu tajusi että se on Nuuskamuikkunen. Nipsu ei voinut uskoa silmiään. Se oli uskomatonta. Nipsu kaatui polvilleen. Hän kietoi kätensä Nuuskamuikkusen vyötärölle. Nipsu ei pystynyt puhumaan. Hän liikuttui niin että rupesi itkemään.
” Voi Nuuskamuikkunen… Luojan kiitos.” Nipsu sanoi itkien.
” Noh noh… Nousehan nyt Nipsu.” Muikkunen sanoi.
Nipsu ryhdistäytyi ja pyyhki kyyneleensä.
” Missä Muumit ovat?” Kysyi Nipsu.
” Minä luulin että sinä tietäisit.” Muikkunen vastasi.
” En… Et siis tullut heidän kanssaan.”

7. Kun Muikkunen oli palannut muumilaaksoon, oli hän pystyttänyt telttansa tavalliselle paikalle joen varrelle. Hän oli järkyttynyt nähdessään muumitalon. Hän alkoi etsiä muita muumilaaksolaisia. Pian hän löysi Nipsun. Nyt he oleskelivat Muikkusen teltalla. Muikkusella oli onki purossa. Nipsu makasi nurmikolla katsellen taivaalle. Nipsu oli juuri kertonut Muikkuselle mitä muumilaaksossa oli tapahtunut.
” Vai lähtivät he etsimään minua… Mitä kaikille muille on tapahtunut. Kuten Poliisimestarille ja Haisulille?” Muikkunen sanoi.
” En osaa sanoa… Muumien lähdettyä kaikki vain alkoivat muuttamaan.”
Muikkunen nyökkäsi.
” Nuuskamuikkunen.” Nipsu sanoi kysyvällä äänellä.
” Niin?”
” Mikset sinä palannut silloin?” Nipsu kysyi.
Muikkunen mietti miten muotoilisi vastauksen.
” Etelässä ollessani tajusin jotakin… Tajusin että elämäni on kaavamaista.. Ymmärrätkö? Aina sitä samaa.. Etelään ja muumilaaksoon ja sitten taas etelään.. Tarvitsin vaihtelua.. Joten päätin, etten palaisikaan muumilaaksoon vaan lähtisin kiertelemään muuta mailamaa.. Ja niin minä tein.. Viimein tajusin ikävöiväni muumilaaksoa.”
Nipsu nyökkäsi.
” Lähtösi muutti kaiken.”
Muikkunen nyökkäsi.
” Olet siis päättänyt kunnostaa muumitalon.” Muikkunen sanoi.
” Niin olen.”
” Aiotko muuttaa sinne asumaan?”
” En… Kunnostan sen muumien paluuta varten.”
” Luuletko että he palaavat?”
” Kyllä he palaavat. Olen nähnyt enneunia.”
Muikkusen mielenkiinto heräsi.
” Millaisia enneunia?” Muikkunen kysyi.
” Unissa muumit lentelevät Niiskun rakentamalla lentohärvelillä korkealla taivaalla. He ovat lentohärvelin kannella katselemassa näköaloja. Hetken päästä Muumipeikko sanoo minulle, että he palaavat ja että minun pitäisi valmistua.” Nipsu kertoi.
Muikkunen katsoi Nipsua hetken ja nyökkäsi.
” Luotatko tähän uneen?” Muikkunen kysyi.
” Aluksi en luottanut, mutta kun aloin näkemään unen moneen kertaan aloin luottamaan.”
Muikkunen nyökkäsi jälleen.
” Siitä tulikin mieleeni. Minun on parasta jatkaa työtäni. Talon pitää valmistua ennen ensilumia.” Nipsu sanoi ja nousi nurmikolta. Muikkunen kaivoi huuliharpun taskustaan ja alkoi soittaa. Hän soitti samaa sävelmää mitä hän oli soittanut aina Muumipeikolle palattuaan etelästä. Tämä sävelmä antoi Nipsulle voimaa rakentamisessa. Hetken kuluttua Muikkunen lopetti ja meni Nipsun luo.
Nipsu oli päässyt ikkunoiden uusimisessa ja toiseen kerrokseen.
” Tarvitsetko apua?” Muikkunen kysyi.
Ja niin he rakensivat muumitaloa yhdessä. Muutaman viikon kuluttua he olivat saaneet jo katon valmiiksi. Sitten oli maalaamisen vuoro. Se oli pitkäveteistä työtä. Nipsu sekoitti keltaista ja vihreää väriä sitä mukaan kun Muikkunen levitti sen muumitalon seinään. Maalaamisessa meni viikon verran. Sen jälkeen he siivosivat talon kerros kerrokselta. He uusivat myös huonekaluja. Talon uusimiseen meni kuukausi.

8. Nipsu ja Nuuskamuikkunen ihailivat työn lopputulosta. Muumitalo näytti nyt samalta miltä se oli näyttänyt monia vuosia sitten.
” En voi uskoa että saimme sen mörskän tuon näköiseksi.” Muikkunen sanoi.
” En malta odottaa muumien reaktiota.” Nipsu sanoi.
Hetken kuluttua he lähtivät rannalle. Talvi ei ollut enää kaukana. Lehdet olivat ruskettuneet ja tippuneet puista. Enää ei kestäisi edes paria päivää kun ensilumi tulisi. Rannalla Muikkunen soitti jälleen huuliharppua. Nipsu makasi hiekalla.
” Koska he palaavat? En jaksa enää odottaa.” Nipsu sanoi hieman ärtyneesti.
” Oletko koskaan miettinyt miksi he eivät koskaan palanneet?” Muikkunen kysyi.
” Enhän minä muuta olekaan ajatellut.”
Muikkunen nyökkäsi.
” Ehkä he eivät palanneet koska Niiskun rakentama lentohärveli tuhoutui.” Muikkunen sanoi.
” En suostu uskomaan sitä… He elävät. Olen siitä aivan varma.”
Nyt he olivat molemmat hetken hiljaa.
” Oletko koskaan muistellut niitä aikoja muumien kanssa?” Nipsu kysyi.
” Totta kai minä olen.”
Nipsu yritti kaivaa jonkin kaukaisen muiston.
” Muistatko kun löysimme taikurin hatun? Ja sen kun kananmunan kuoret muuttuivat hatussa pilviksi. Sitten me lensimme niillä pilvillä ympäriinsä.” Nipsu sanoi.
Muikkusen kasvoille tuli hymy.
” Kuinka voisin unohtaa.”
” Ja muistatko kun hattu muutti Mummipeikon hirviöksi?”
Muikkunen nyökkäsi. Nyt he olivat jälleen hetken hiljaa.
” Ajattelin viettää talven muumitalossa. Sinäkin olet tervetullut.” Nipsu sanoi.
” Kiitos, mutta enpä taida. Minä jatkan matkaa.”
” Aijotko jättää minut yksin?”
” En tahtoisi… Mutta minun on pakko.”
” Mutta juurihan sinä kerroit ikävöiväsi muumilaaksoa.”
” Niin, mutta ikävöin myös muumeja.. Tänne jääminen masentaisi minua liikaa.”
” He palaavat… Luota minuun he palaavat.” Nipsu sanoi.
” Kunpa se olisikin niin.”
” Se on niin.. Tulet huomaamaan vielä.”

9. Nipsu heräsi seuraavana aamuna koputukseen. Se oli Muikkunen.
” Huomenta Nipsu.”
Nipsu huomasi että Muikkusella oli reppu selässä. Hän oli lähdössä.
” Huomenta. Oletko sinä lähdössä?”
” Olen. En voi jäädä tänne.”
Nipsu nyökkäsi.
” Hyvästi Nipsu.”
” Hyvästi.”
Muikkunen katsoi Nipsua hetken ja kääntyi lähteäkseen. Ja niin Nipsu jäi taas yksin.

10. Seuraavana päivänä alkoi sataa lunta. Muumit eivät olleet vieläkään palanneet. Nipsu oli epätoivoinen. Hän alkoi jo hyväksyä sen tosiasian, etteivät muumit palaisi. Hän ei ollut nähnyt enneunia kuukauteen. Pian Nipsun piti rupea talviunille. Hän ei kuitenkaan halunnut tehdä sitä ilman muumeja. Eikä muumeja ollut. Lunta tuli nyt kovempaa kuin koskaan ja se oli peittänyt maan kokonaan. Silloin Nipsu teki päätöksensä ja pakkasi reppunsa. Hän päätti lähteä etsimään muumeja.
Hän puki lämpimiä vaatteita päälleen ja lähti vaeltamaan kohti vuoria. Tunnin vaelluksen jälkeen hän oli aivan poikki. Lumimyrsky teki kaikkensa estääkseen hänen etenemisensä. Lunta oli polviin saakka. Nipsu eteni hyvin hitaasti. Päästyään erään vuoren huipulle loi hän viimeisen katseensa muumilaaksoon ja muumitaloon. Hän lähti kulkemaan kohti etelää mihin Muikkunenkin oli lähtenyt. Kulkeminen oli kuitenkin lähes mahdotonta. Nipsu huomasi pukeneensa liian vähän vaatetta. Aamupalankin hän oli jättänyt väliin, eikä hänellä ollut eväitä. Hän oli niin poikki, että kaatui lumeen ja nukahti. Pian Nipsu alkoi nähdä unta. Tässä unessa hän oli Muumien kanssa leikkimässä muumitalon edessä. Tämä uni oli niin todellisen tuntuinen. Hän pystyi tuntemaan nurmikon. Hän pystyi haistamaan kevään. Hän pystyi kuulemaan naurun. Hän pystyi maistamaan Muumimamman pannukakut. Se oli ihanaa ja siitä unesta Nipsu ei herännyt koskaan.

         LOPPU