kannattaako?

Olen katsonut potterit vain elokuvina. Nyt en kuitenkaan millään malttaisi odottaa, että mitä tapahtuu seuraavaksi. Mitä minun kannattaa tehdä, aloittaa lukemaan kirjat ihan alusta vai jatkaa suoraan liekihtävästä pikarista?
elokuvissahan on vain pääasiat, mutta kirjoissa kuitenkaan mitään erikoista ja oleellista? Pysyykö seuraavan kirjan mukana ollenkaan jos ei ole lukenut aimempia? Kiitos! ;)
9762
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kannattaa lukea kaikki kirjat, koska leffoista on tehty ns. lapsille sopivia, ja kirjoissa on todella paljon asiaa mitä leffoissa ei ole, ja tunnelmakin on mielestäni eri.

Äänestä

Kannattaa lukea kaikki kirjat. Esimerkiksi Azkabanin vanki elokuvana on täysin erilainen kuin kirja. Monta oleellista asiaa jätettiin pois, joten jos aloitan lukemaan suoraan Liekehtivää pikaria saattaa olla, ettet pääse kovin hyvin kärryille..

Eli suosittelen ihan ykkösosasta aloittamista :]

Äänestä
  • Ehdottomasti kaikki kirjat kannattaa lukea. Ykkösestä asti siis.

    Äänestä

Kannattee alkaa lukemaan ihan ekasta kirjasta saakka. Kirjoissa on niin paljon enemmän asiaa, aivan eri tunnelma. Ne ovat oikeasti hyviä. Ja tahtumat eivät tietystikkään ole täysin samanlaisia kirjoissa ja leffoissa, ja osa on jätetty poies.

Kyllä sitä voisi olla vähän hankala lukea, koska pitää tietää, mitä kaikkea on tapahtunut edellisissä osissa. Ja kaikkea ei leffoissa ole.

Ja suosittelen, että jos on halua ja kiinnostusta, mutta myös taitoa jonkin verran, kannattee lukea Potterit englanniksi. Itsekkään en ole nyt niin hyvä englannissa(kouluasteikolla 7-8 oppilas), mutta siltikkin ymmärrän hyvin. Se on aika, noh, helppoa englantia.
Ja englanniksi Potter-kirjat ovat paljon parempia kuin suomenkieliset.

Äänestä
  • Suosittelen erittäin paljon. Elokuvat on surkeita kirjoihin verrattuna. Ja yhdyn "..." lauseeseen. Englannin kielisissä kirjoissa on se tunnelma jäljellä, suomalaisissa ei ole niin hyvin. Sain juuri 6. kirjan luettua. MIKÄ KIRJA!!!!

    Äänestä

mun mielestä ainakin kannattaa lukea ensimmäisestä alkaen.
Itse kyllä aloitin lukemaan 3. kirjasta mutta se ei ollut tietoinen päätös vaan aloin sitä vaan silleen ihan sattumalta lukemaan kun se oli meillä lainassa ja ajattelin katsoa että mitäs nää potterit nyt sitten on... =) ei se pahemmin haitannut, kyllä mukana pysyi, mutta sitten kun luki 2 ekaa kirjaa huomasi kuinka paljon enemmän niissä oli kuin elokuvissa.

Äänestä

Haluasisin vielä lisätä että ihan muutenkin kannattaa lukea ne, kuin että pysyisi kärryillä seuraavissa, on ne sen arvosia

Äänestä

Kirjat kannattaa todellakin lukee kaikki ja monta kertaa! Ne on niin hyviä. Niistä löytyy paljon sellasta mitä leffoissa oo ollu. Ne on paljon parempia kun elokuvat. Lukeminen on kivaa ja se on vielä kivempaa jos lukee niin hyviä kirjoja kun Potterit on.

Äänestä

"elokuvissahan on vain pääasiat, mutta kirjoissa kuitenkaan mitään erikoista ja oleellista"?
Vai niin.
Ainakin kun tuota kolmatta elokuvaa katselin, huomasin todella ärsyttäviä pikku... Vajaavaisuuksia.

Tiesitkö esimerkiksi, että Harry Potterin isä, James Potter, oli Sirius Mustan paras ystävä, ja myös Remus Lupinin ja Peter Piskuilanin todella hyvä ystävä? Piskuilan kuitenkin petti Harryn vanhemmat, jotka sitten kuolivat Piskuilanin takia ja Harry jäi orvoksi. Sen vuoksi Musta ja Lupin aikovat tappaa hänet.
Minusta tuota ei tehty elokuvassa tarpeeksi selväksi, joten koko kohtaus saa hullun sekasortoisen yleiskuvan, jossa jotkut kasvottomat henkilöt jahtaavat jotain isohampaista hassua miekkosta ja Harry katselee vierestä.

Lue ne kirjat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Meeri kirjoitti:

Olen katsonut potterit vain elokuvina. Nyt en kuitenkaan millään malttaisi odottaa, että mitä tapahtuu seuraavaksi. Mitä minun kannattaa tehdä, aloittaa lukemaan kirjat ihan alusta vai jatkaa suoraan liekihtävästä pikarista?
elokuvissahan on vain pääasiat, mutta kirjoissa kuitenkaan mitään erikoista ja oleellista? Pysyykö seuraavan kirjan mukana ollenkaan jos ei ole lukenut aimempia? Kiitos! ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu