Ajattelin laitattaa katteeksi Weckmannin elegantin. Joku kertoi kuitenkin että, kyseinen kate pitää melkoista meteliä puolipilvisenä päivänä. Siis kun paistaa välillä aurinko ja välillä on pilvistä.Pellit kuulemma paukkuvat? Kertoisitteko jos on tietoa asiasta.
Kysyvä
veelu
3342
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
napsumiseksi tuota paremminkin voisi sanoa.
Niin tekevät kaikki peltikatot.
Ei haittaa asumista, ei juuri sisälle kuulu.
laitettiin tänä kesänä kyseinen kate. Voin sanoa että, kyllä paukkuu. Kuuluu sisälle hyvin. Juuri puolipilvisenä päivänä paukkuu, ei vain napahtele.
Kaikissa näissä konesauman näköisissä on se ruoteeseen kiinnitysruuvin reikä pitkulainen eli jättää riittävän lämpölaajenemisvaran pellille. Kiinnitä ruoderuuvit keskelle ko. reikää, niin ei ota laajetessaan ruuvit reiän "laitoihin" kiinni. Jos oikein tarkkoja ollaan, lämpimänä päivänä asennettaessa laita ruuvit vähän keskikohdan yläpuolelle, pakkasella päinvastoin (levyn lämpölaajeneminen tulee näin huomioitua jo asennusvaiheessa). Näin "ääntelyä" ei pitäisi juurikaan ilmetä. Tuulen aiheuttaman pellin kuminan saat eliminoitua käyttämällä pellin pituussuuntaan asennettavaa vaimennusnauhaa. Lue tarkemmat ohjeet valmistajien asennusohjeista. Se on totta, että jos haluat umpihiljaisen peltikaton, kannattaa ottaa tiilikuvioinen pelti.