Kylmä hiki virtasi vuolaana Kallen niskaan. Hän juoksi ja valui hikeä. Takaa tuli omituinen, linkkaava jahtaaja, joka oli ehtinyt lyömään ohikulkevaa Kallea pari kertaa. Mies tuntui olevan hieman tanakka ja tuntui luonnottomalta että moinen ilmestys pysyi noin hyvin Kallen vauhdissa. Hänen kaapunsa muistutti keskiaikaisen munkin kaapua ja hänen läsnäolonsa synnytti ympärilleen kylmän löyhkän. Ilma oli lämmin, vaikka olikin yö, mutta kun Kalle katsoi huolestuneena taakseen, hän näki miehen muutamien metrien päässä hänen kannoillaan. Miehen puuskuttaessa, hänen hengityksensä näkyi kylmänä höyrynä. Kuten sanottu ilma oli lämmin ja se sai Kallen huolestumaan entisestään.
Piinaava ajojahti tuntui ihmeelliseltä, koska juoksi hän miten kovaa tahansa mies tuntui aina olevan saman matkan päässä hänestä. Tultaessa vanhalle tehdas-alueelle, joka oli pakko ohittaa päästäkseen nopeinta reittiä ihmisten keskuuteen, Kalle vilkaisi taas taakseen. Hän näki takanaan vain hiekan pölyn, joka laskeutui muutaman metrin päähän hänen taakseen. Jahtaaja oli hävinnyt. Kalle oli umpikujassa, jos jahtaaja olisi häntä nopeampi juoksija ja hyökkäisi autioista tehdashalleista hänen kimppuunsa. Alueella oli muutama vielä toiminnassakin oleva tehdas, mutta oli melkein keskiyö, eikä kukaan varmasti ollut nyt töissä. Hän juoksi ja menetti tasapainonsa, hän kaatui ja katsoi ympärilleen, kuin eläin. Hän oli valmis hyökkäämään kaapupukuisen miehen kimppuun, koska tiesi että tämä tekisi samoin. Kallea puistatti miehen löyhkä ja eläimellisiltä tuntuvat lyönnit ja repiminen. Hän ei ollut nähnyt kasvoja, eikä suoraan sanoen, olisi hämmentävää ellei niitä olisi edes olleet. Jotenkin hänestä tuntui tältä.
Kalle jatkoi juoksuaan ja juuri ennen ulospääsyä umpikujasta hän näki alueen ovi-aukolla ison auton pitkät ajovalot päällä. Kalle ei nähnyt eteensä, tämä oli pahinta mitä saattoi nyt tapahtua. Hänestä tuntui että hän oli täydellinen uhri valokeilassa. Hän hyppäsi pois valosta, jolloin valot seurasivat häntä.
Hän juoksi tovin valon sokaisemana, kunnes pääsi katoksen alle piiloon, jonnekin missä oli pimeää ja minne valo ei enää osunut. Hän istui hengähtämään, se ei ollut järkevää, mutta hän ei voinut muutakaan. Jalat tärisivät kuin kovan urheilusuorituksen jälkeen, mutta paniikki ei antanut sen estää pakoa. Hän hengähti vielä hetken istuen pimeässä, hän tunsi että jalkojen alla ei ollut lattiaa vaan kylmää soraa ja ehkä kuraa, ainakin jotain kosteaa. Hän hamuili kädellään maata. Käsi osui johonkin joka sai hänet kavahtamaan. Se oli pehmeä ja kuiva. Se tuntui samettiselta ja orgaaniselta. Siinä oli viisi uloketta ja keskikohta. Hän ehti ajatella näin nopeasti, ennen kuin viisi uloketta tarttuivat hänen käteensä, silloin Kalle tunsi että piteli elävää kättä kädessään. Hän riuhtaisi kätensä irti, kunnes kuuli parahduksen. Käsi oli ollut hyvin pieni. Se muistutti lapsen tai hyvin vanhan ihmisen kättä.
Kalle hyppäsi muutaman metrin taaksepäin ja yritti nähdä pimeässä. Hän meni melkein piiloon ja kuiskasi hiljaa, kuka siellä?
Toinen ääni kuului aluksi vain henkäyksenä, kunnes Kalle tunsi tutun löyhkän ja lähenevät painostavat askeleet. Kalle kuuli pienen äänen pimeässä. Hän kaappasi lapsen kädestä kiinni pitäen ja lähti juoksuun. Se oli typerää, sillä takaa lähestyvä löyhkäviittainen mies huomasi hänet vasta nyt.
Kallella oli selvä etumatka, mutta hän tiesi, että lasta kantaessaan mies kuroisi hänen nopeasti kiinni. Takaa-ajaja jäi pakoilleen ja auto valoineen alkoi taas tähystyksen. Lapsi osoitti suurta ymmärrystään kipuamalla Kallen reppuselkään, jolloin matkanteko nopeutui huomattavasti. Kiikkerässä kyydissäkin lapsi pysyi hämmästyttävän hyvin. Kalle ihmetteli miten tyttö pysyi hänen selässään hurjasta vauhdista huolimatta niin hyvin. He pääsivät pois tehdasalueelta ja Kalle irrotti lapsen pois selästään, jossa hän siis roikkui tiukasti tarrautuneena pelastajansa selkään. Lapsi oli yllättävän karvainen. Hän kuuli pari voitonrimeuista kiljahdusta lapsen suusta.
Kalle katsoi nyt pelastettuaan silmästä silmään. Kalle ymmärsi katsovansa simpanssia syvälle, hänen ruskeisiin silmiinsä omat silmät suurina kuin toisella eläinkunnan edustajalla, pöllöllä.
Simpanssi osoitti kaikesta huolimatta kiitollisuutta halaamalla Kallea yhä pelokkaana. Kalle oli hämmentynyt ja ihmetteli kovasti miksi simpanssi oli yksin yöllä tehdas-alueella. Hänen mieleensä tuli kaikenlaisia omituisia ajatuksia, mutta hän päätti ottaa asiasta selvää. Mutta nyt hän menisi kotiin, eikä hänen auttanut kuin huolehtia simpanssi-ystävästään ainakin yön yli.
JATKAKAA, JOOKO!
Piinaava ajojahti tuntui ihmeelliseltä, koska juoksi hän miten kovaa tahansa mies tuntui aina olevan saman matkan päässä hänestä. Tultaessa vanhalle tehdas-alueelle, joka oli pakko ohittaa päästäkseen nopeinta reittiä ihmisten keskuuteen, Kalle vilkaisi taas taakseen. Hän näki takanaan vain hiekan pölyn, joka laskeutui muutaman metrin päähän hänen taakseen. Jahtaaja oli hävinnyt. Kalle oli umpikujassa, jos jahtaaja olisi häntä nopeampi juoksija ja hyökkäisi autioista tehdashalleista hänen kimppuunsa. Alueella oli muutama vielä toiminnassakin oleva tehdas, mutta oli melkein keskiyö, eikä kukaan varmasti ollut nyt töissä. Hän juoksi ja menetti tasapainonsa, hän kaatui ja katsoi ympärilleen, kuin eläin. Hän oli valmis hyökkäämään kaapupukuisen miehen kimppuun, koska tiesi että tämä tekisi samoin. Kallea puistatti miehen löyhkä ja eläimellisiltä tuntuvat lyönnit ja repiminen. Hän ei ollut nähnyt kasvoja, eikä suoraan sanoen, olisi hämmentävää ellei niitä olisi edes olleet. Jotenkin hänestä tuntui tältä.
Kalle jatkoi juoksuaan ja juuri ennen ulospääsyä umpikujasta hän näki alueen ovi-aukolla ison auton pitkät ajovalot päällä. Kalle ei nähnyt eteensä, tämä oli pahinta mitä saattoi nyt tapahtua. Hänestä tuntui että hän oli täydellinen uhri valokeilassa. Hän hyppäsi pois valosta, jolloin valot seurasivat häntä.
Hän juoksi tovin valon sokaisemana, kunnes pääsi katoksen alle piiloon, jonnekin missä oli pimeää ja minne valo ei enää osunut. Hän istui hengähtämään, se ei ollut järkevää, mutta hän ei voinut muutakaan. Jalat tärisivät kuin kovan urheilusuorituksen jälkeen, mutta paniikki ei antanut sen estää pakoa. Hän hengähti vielä hetken istuen pimeässä, hän tunsi että jalkojen alla ei ollut lattiaa vaan kylmää soraa ja ehkä kuraa, ainakin jotain kosteaa. Hän hamuili kädellään maata. Käsi osui johonkin joka sai hänet kavahtamaan. Se oli pehmeä ja kuiva. Se tuntui samettiselta ja orgaaniselta. Siinä oli viisi uloketta ja keskikohta. Hän ehti ajatella näin nopeasti, ennen kuin viisi uloketta tarttuivat hänen käteensä, silloin Kalle tunsi että piteli elävää kättä kädessään. Hän riuhtaisi kätensä irti, kunnes kuuli parahduksen. Käsi oli ollut hyvin pieni. Se muistutti lapsen tai hyvin vanhan ihmisen kättä.
Kalle hyppäsi muutaman metrin taaksepäin ja yritti nähdä pimeässä. Hän meni melkein piiloon ja kuiskasi hiljaa, kuka siellä?
Toinen ääni kuului aluksi vain henkäyksenä, kunnes Kalle tunsi tutun löyhkän ja lähenevät painostavat askeleet. Kalle kuuli pienen äänen pimeässä. Hän kaappasi lapsen kädestä kiinni pitäen ja lähti juoksuun. Se oli typerää, sillä takaa lähestyvä löyhkäviittainen mies huomasi hänet vasta nyt.
Kallella oli selvä etumatka, mutta hän tiesi, että lasta kantaessaan mies kuroisi hänen nopeasti kiinni. Takaa-ajaja jäi pakoilleen ja auto valoineen alkoi taas tähystyksen. Lapsi osoitti suurta ymmärrystään kipuamalla Kallen reppuselkään, jolloin matkanteko nopeutui huomattavasti. Kiikkerässä kyydissäkin lapsi pysyi hämmästyttävän hyvin. Kalle ihmetteli miten tyttö pysyi hänen selässään hurjasta vauhdista huolimatta niin hyvin. He pääsivät pois tehdasalueelta ja Kalle irrotti lapsen pois selästään, jossa hän siis roikkui tiukasti tarrautuneena pelastajansa selkään. Lapsi oli yllättävän karvainen. Hän kuuli pari voitonrimeuista kiljahdusta lapsen suusta.
Kalle katsoi nyt pelastettuaan silmästä silmään. Kalle ymmärsi katsovansa simpanssia syvälle, hänen ruskeisiin silmiinsä omat silmät suurina kuin toisella eläinkunnan edustajalla, pöllöllä.
Simpanssi osoitti kaikesta huolimatta kiitollisuutta halaamalla Kallea yhä pelokkaana. Kalle oli hämmentynyt ja ihmetteli kovasti miksi simpanssi oli yksin yöllä tehdas-alueella. Hänen mieleensä tuli kaikenlaisia omituisia ajatuksia, mutta hän päätti ottaa asiasta selvää. Mutta nyt hän menisi kotiin, eikä hänen auttanut kuin huolehtia simpanssi-ystävästään ainakin yön yli.
JATKAKAA, JOOKO!
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.