Hei!
Monet ihmiset luulevat minut tavallisena mutta oikeasti minulla on vähän autistisuutta. Kävin keväällä Hogsan-nimisessä leirissä oppiakseen uutta autistisuutta. Olen 21-vuotias. Te parhaat kaverit ja muut ihmiset jotka luette tämän, haluan kertoa koko totuuden autististani. En halua enää salata teitä, koska te kaikki kaverukset olette vain tavallisia ja terveitä ihmisiä ja olen ainoa autistinen joka on tavallisten kavereitten kanssa. Te ette tietäneet koko autistisuuttani, mutta jos luette sen niin nyt tiedätte. Ja minua inhotti silloin että humalainen mies kävi päälleni autistisuuden takia. Poliisi kuitenkin näki tilanteen ja nappasi miehen. Minua silti inhotti tätä asiaa. Minulla on dysfasiaa eli kielen kehittymishäiriötä. Asun yhä perheeni kanssa. Minulla on vähän autistisuutta mutta näytän suurin piirtein tavalliselta ulkonäön perusteella. Osaan käydä itsenäisesti mihin tahansa paikkoja, vaikkapa busseilla. Kerroin nyt vain tätä koko tiekoneen lukijoille ja kavereilleni, jos satutte lukemaan tätä viestiä. Yritän jatkaa elämääni tästä eteenpäin.
Terveisin Marjut Greenlant =(
Kaveruuksien salaaminen
5
859
Vastaukset 5
- KJ Erkintalo
Oikeat ystävät eivät jättäisi sinua noin pienen asian takia, dysfasia ei nyt niin paha ongelma kuitenkaan ole. :)
Keep it going! :) - sansku
tämä ei ole jonkun ihmisen kustannuksella pilailemista.. se olisi nimittäin hyvin ilkeää mustamaalata jotain ihmistä noin!
mutta, onnea sulle elämässäs! :)- toivottavasti ei pilaa
Mä toivon että tää ei nyt ole mikään semmonen vitsi että joku pilailee toisen kustannuksella, meinaan sellaista on netissä, on ja tulee olemaankin.
Mut jos tää on ihan tosi, niin ei sitä tarvii hävetä mitä sul on, tosiystit ei jätä sen takia. - Mikko Antikainen
toivottavasti ei pilaa kirjoitti:
Mä toivon että tää ei nyt ole mikään semmonen vitsi että joku pilailee toisen kustannuksella, meinaan sellaista on netissä, on ja tulee olemaankin.
Mut jos tää on ihan tosi, niin ei sitä tarvii hävetä mitä sul on, tosiystit ei jätä sen takia.Haistakaa te kaksi vittu saatana huora, älkääkä arvostelko sellaisia asioita joista te ette tiedä mitään!
- Anonyymi
toivottavasti ei pilaa kirjoitti:
Mä toivon että tää ei nyt ole mikään semmonen vitsi että joku pilailee toisen kustannuksella, meinaan sellaista on netissä, on ja tulee olemaankin.
Mut jos tää on ihan tosi, niin ei sitä tarvii hävetä mitä sul on, tosiystit ei jätä sen takia.Totuus tekee kipeää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu521197- 16825
- 63735
- 68732
- 47704
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69688Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131615Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31585Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.9550Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45518Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i8510- 4482
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24473Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �104469Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113444- 16431
Olet pelottava ilme vakavana
Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳26427- 36415
- 34414
- 35409