Meillä on reilun vuoden ikäiset koiraveljekset, jotka päätyivät luokseni kun ex miehen koira yllättäen viime kesänä pyöräytti kaksi pentua. Silloin koko pesue tuli hoitooni, mutta myöhemmin ex halusi oman koiransa ja toisen pennuista itselleen. Muutama kuukausi kului näin, kunnes ex ei jaksanutkaan hoitaa omaa pentuaan, vaan palautti sen minulle. Silloin mietitytti kaksi samanikäistä urosta saman katon alla, mutta kaikki on tähän asti sujunut suht. hyvin, jos ei pikkukärhämiä silloin-tällöin lasketa mukaan.
Exän palauttama pentu oli muutenkin hukassa, ei ollut sisäsiisti (sille oli annosteltu vesi, kun kuulemma "joi liikaa ja siksi pissasi sisälle" - oli päivät pitkät yksin ilman vettä), kärsi valtavaa eroahdistusta yksinjäädessään - rikkoi huonekalut ja -kasvit sekä haukkui yksinään jatkuvasti. Olihan tuossa urakkaa saada toinen taas "tavoille", mutta sen jälkeen asiat ovatkin sujuneet hyvin, kunnes...
Ainoa asia, minkä harjoittelu ei tunnu onnistuvan exän palauttamalta koiralta, on hiljaa oleminen - sitruunapanta auttaa hieman, sillä saa pahimmat räksytyskohtaukset hillittyä.
Oma koirani kulkee remmissä nätisti ohittaen vastaantulevat ihmiset ja koirat rauhallisesti, mutta tämä toinen veljes ei ota oppiakseen ohittamista. Etenkin jos vastaan tulee koiria, alkaa koira "piipittää ja pomppia tasajalkaa", jolloin joudun kiristämään remmin aivan lyhyelle (koiralla on riimu), että ohitus onnistuu nätisti. Nyt sitten oma koirani on ilmeisesti ottanut tehtäväkseen rökittää velipoikaa tämän kenkkuillessa. Kerran ärähti tälle kun olin itse taluttamassa, mutta kun kielsin, matka jatkui normaalisti.
Ongelma tuntuukin olevan pahempi, kun mieheni vie koirat ulos. Nyt kahtena päivänä peräkkäin koira on hyökännyt toisen kimppuun ilman sen kummempaa näkyvää syytä. Toisella kerroista mies ei saanut koiria irti toisistaan, ja sain mennä repimään hyökkääjän pois veljensä niskasta (puri jo ihan tosissaan). Eristin koirat ja tutkin jäljet, ja tämän jälkeen päästin ne samaan tilaan. Taas koira käyttäytyi uhkaavasti veljeään kohtaan, mutta lopetti kun toruin.
Perheessämme on myös lapsia, koirat ovat aina olleet hyvin lapsirakkaita, enkä pelkääkään, että tekisivät lapsille jotain, mutta vahinkoja voi sattua jos lapset ovat välissä koirien ottaessa yhteen. Itse en voi olla jatkuvasti kuitenkaan paikalla, olen raskaana ja pian koittaa aika, jolloin miehen täytyisi pärjätä yksin koirien kanssa jonkin aikaa.
Onko kellään kokemuksia vastaavasta, ja miten saisi toisen koiran ymmärtämään, ettei ole tämän tehtävä kurittaa veljeään minun poissaollessanikaan, onko se edes mahdollista?
Exän palauttama pentu oli muutenkin hukassa, ei ollut sisäsiisti (sille oli annosteltu vesi, kun kuulemma "joi liikaa ja siksi pissasi sisälle" - oli päivät pitkät yksin ilman vettä), kärsi valtavaa eroahdistusta yksinjäädessään - rikkoi huonekalut ja -kasvit sekä haukkui yksinään jatkuvasti. Olihan tuossa urakkaa saada toinen taas "tavoille", mutta sen jälkeen asiat ovatkin sujuneet hyvin, kunnes...
Ainoa asia, minkä harjoittelu ei tunnu onnistuvan exän palauttamalta koiralta, on hiljaa oleminen - sitruunapanta auttaa hieman, sillä saa pahimmat räksytyskohtaukset hillittyä.
Oma koirani kulkee remmissä nätisti ohittaen vastaantulevat ihmiset ja koirat rauhallisesti, mutta tämä toinen veljes ei ota oppiakseen ohittamista. Etenkin jos vastaan tulee koiria, alkaa koira "piipittää ja pomppia tasajalkaa", jolloin joudun kiristämään remmin aivan lyhyelle (koiralla on riimu), että ohitus onnistuu nätisti. Nyt sitten oma koirani on ilmeisesti ottanut tehtäväkseen rökittää velipoikaa tämän kenkkuillessa. Kerran ärähti tälle kun olin itse taluttamassa, mutta kun kielsin, matka jatkui normaalisti.
Ongelma tuntuukin olevan pahempi, kun mieheni vie koirat ulos. Nyt kahtena päivänä peräkkäin koira on hyökännyt toisen kimppuun ilman sen kummempaa näkyvää syytä. Toisella kerroista mies ei saanut koiria irti toisistaan, ja sain mennä repimään hyökkääjän pois veljensä niskasta (puri jo ihan tosissaan). Eristin koirat ja tutkin jäljet, ja tämän jälkeen päästin ne samaan tilaan. Taas koira käyttäytyi uhkaavasti veljeään kohtaan, mutta lopetti kun toruin.
Perheessämme on myös lapsia, koirat ovat aina olleet hyvin lapsirakkaita, enkä pelkääkään, että tekisivät lapsille jotain, mutta vahinkoja voi sattua jos lapset ovat välissä koirien ottaessa yhteen. Itse en voi olla jatkuvasti kuitenkaan paikalla, olen raskaana ja pian koittaa aika, jolloin miehen täytyisi pärjätä yksin koirien kanssa jonkin aikaa.
Onko kellään kokemuksia vastaavasta, ja miten saisi toisen koiran ymmärtämään, ettei ole tämän tehtävä kurittaa veljeään minun poissaollessanikaan, onko se edes mahdollista?
Vastaukset 9
Vanhimmat
mutta TIEDÄN omakohtaisista kokemuksista ja muiden kokemuksista, että esimerkiksi vahvasti reviiriviettinen doberman, joka on myös ns. yhden ihmisen koira (tarkoittaa lähinnä juuri sitä, että hän on ainakin ainoa "äidin" rakastama uroskoira, eikä muita suvaita; ei niinkään sitä että koira ei tottelisi tai suvaitsisi muita kuin yhtä ihmistä)
Itselläni on samaisen rypyn saaneet (paitsi eri sukua olevat urokset) myös isä ja poika, jotka kuitenkin elivät pojan lapsuuden samassa talossa (koska emäkin oli meidän).
Mitään ei ole tehtävissä, silloin kun tilanne on tällainen dobberille tyypillinen. Vaikka niitä yrittäisi pitää eri huoneissa, eri puolilla pihaa, niiden ainoa ajatus on päästä käsiksi siihen toiseen ja hävittää se tämän maan päältä. Ne kärsivät tilanteesta, vaikka eivät pääsisiskään kiinni toistensa kurkkuun. Ja usein ne kuitenkin pääsevät, koska vaanivat koko ajan tilaisuutta.
Jos koirasi ovat yhtään saman tyyppisiä, uskaltaisin väittää, että ei ole maailmassa sellaista kouluttajaa, joka pystyy ne "suggeroimaan" toisensa hyväksymään.
Jommasta kummasta on vain luovuttava. Ja tämä riitaantuminen tapahtuu juuri nuoremman tullessa reilun vuoden ikään, kun koirasta tulee aikuinen. Siihen asti ei ollut meilläkään ongelmia.
(Lapset ovat tietysti siinä mielessä vaarassa, että jos yrittävät mennä tappelua rauhoittamaan, niin tosissaan tappelevat koirathan purevat mitä vain, mikä sattuu hampaiden ulottuville. Vaan eivät ne vasiten ihmisen kimppuun käy, en ainakaan usko.)
Emä: Saksanpaimenkoira-lapinkoira-collie ja
Isä: Rottweiler-Ajokoira
Mitään ongelmaa koirilla ei ole kotona, syövätkin rinta-rinnan, nukkuvat samalla sohvalla, "hoitavat" toisiaan: nuolevat toistensa korvat, silmärähmät, leikkivät omalla pihalla sopuisasti, jnejne... Mutta nämä kaksi edellistä iltaa ovat olleet huolestuttavia, koira on käynyt kiinni veljeensä molemmilla kerroilla miehen tullessa lenkiltä, pihan portista sisään. Tämän jälkeen kiinnikäyneen koiran käytös on jonkin aikaa levotonta ja uhkaavaa veljeä kohtaan, ja toinen yrittää lepytellä vimmatusti. En viitsisi kuitenkaan katsoa, jos tilanne pahenee, koska sitten on toinen koira vietävä jo tikattavaksi..
Ei nyt oikein käynyt ilmi, että tuliko mies jommankumman kanssa lenkiltä ja tämä joka sai olla isännän kanssa kävi kotonaolijaan kiinni vai kotonaoleva koira tulijaan?
Mietin vaan,että niiden laumajärjestys on nyt mennyt uusiksi, eli kumpikin on periaatteessa samanarvoisia ikänsä ja sukupuolensa puolesta.
Tämähän on syynä kuten itsekin mainitsit siihen miksi ei kahta samasta pentueesta.
(Vanhempi uros ja narttu on aina ylempiarvoinen sillä ehdolla että on terve.)
Voisko alistettavalla koirallasi olla jotain sairautta, jonka tuo päällekävijä näkee, mutta te ette ole huomannut?
Koirahan ei "näytä" sairauttaan vaan pyrkii olemaan aivan kuin ei mitään ettei sitä karkotettaisi laumasta.
Yhdessä lenkittäminen lisää koirian laumatunnetta ja erikseen lenkittäminen tekee kotiin jäävästä kateellisen.
Voi olla, että tuossa on teille tulossa isompikin työmaa noiden koirien pitämisessä ja eipä ole ennenkuulumatonta jos ihmiset joutuvat toisesta luopumaankin.
En ruokkisi koiria samassa tilassa.
Seurailisin sitä mikä saa tilanteen aikaan ja toimisin sen mukaan.
En jättäisi niitä myöskään lasten kanssa keskenään.
Koira ärähtää veljelle kun tämä alkaa vinkumaan / nykimään remmissä nähdessään muita koiria (minun kanssani kerran tenhyt tämän, miehen kanssa muutama kerta). Miehen tullessa lenkiltä molempien koirien kanssa kahtena iltana koira on käynyt kiinni veljeensä, mutta silloin ei ole ollut näkyvää ulkopuolista syytä. Eilen käytin koirat itse iltalenkillä, eikä ollut minkäänlaista ongelmaa. Kotiportille tullessa näimme kauempana jopa koiran, ja taas alkoi vinkuminen ja nykiminen. Otin molemmat koirat lyhyelle remmille ja eri sivuilleni, eikä "pomo" näyttänyt merkkiäkään uhkaavasta käytöksestä.
Alakynnessä oleva koira on juuri tämä exällä kaltoinkohdeltu tapaus, siksi kirjoitin "lyhyen historian" koirien elämästä, mietin, että voikohan joku siellä tapahtunut asia vaikuttaa tähän käytökseen?
En usko että Exsäsi olisi syyllinen koiran käytökseen enää tässä vaiheessa.Eivätkä tervepäiset koirat yleensä vahingoita toisiaan vakavasti. Meinaan vaan josko ongelmia ois yhtälailla tällä hyvätapaisella "omalla" koiralla.Meillä husky veljekset elivät liki 13-vuotta "yhdessä" ja pomo alisti aina toista vastaavissa tilanteissa.Itse käsitin tilanteen että pomo halusi ensin päättää mitä tehdään, josko vastaantulija on vaarallinen tai ei.Ruoka oli ainut asia mistä ottivat yhteen "kunnolla2
Välillä tuntuu, että tämä exän jäljiltä oleva koira on edelleen jotenkin hukassa räksytyksineen, yms, ja itsetunnossa olisi jotain häikkää. Ajattelinkin, että josko tämä alkaisi käymään velipojankin hermoille jo? Usein kun ovat pihalla vapaana, leikkiminen on sitä, että räksyttävä kaveri pomppii veljen ympärillä haukkuen, ja veli joko lähtee mukaan leikkiin tai sitten ei: Usein räksyttäjälle riittää se, että velipoika varoittaa nostaen karvat pystyyn ja irvistäen, ja räksytys loppuu.. Pitäisiköhän alkaa pitämään sitruunapantaa koirien ollessa vapaana ulkona? Ulkoilutilanteissakin usein joudun tätä räksyttäjää torumaan, "pomoa" tavitsee oikeastaan ojentaa ainoastaan tästä räksyttäjän komentelusta. Pomo ei käy toisen päälle kun minä vien niitä ulos, mutta näin on nyt päässyt käymään kun mies vie. Voiko tilanne olla se, ettei miehen auktoriteetti riitä, ja "pomokoira" kokee tehtäväkseen ojentaa veljeään (kuten minä) ilman ihmiselle näkyvää syytä?
Ruokailussa/kotona sisälläolemisessa ei ole minkäänlaista ongelmaa, paitsi silloin kun olivat pahasti ottaneet yhteen, jouduin laittamaan "pomokoiran" maihin selälleen, ja siinä makasikin sitten aika tovin ennenkuin sai luvan nousta, eikä enää ollut uhkaavaa käytöstä havaittavissa.
Onpas monimutkaista yrittää selvittää tätä :) Suurin huoleni siis onkin, onko kyseessä vaan uhmaiän uhittelua vai voiko tämä johtaa isompaan valtataisteluun...
Ainakin yhden hyvänpuolen voi asiassa nähdä: se että koirat ovat uroksia. Urokset selvittävt yleensä välinsä "kerralla" kunhan aikuistuvat
nartujen vihanpito saattaa pahimmasssa tapauksessa johtaa elinikäiseen vihanpitoon.
Ja onhan niillä tulevaisuudessa saman voimainen/ikäinen riehumis kaveri. ;)
jos tilanne uroksilla on yleensä ohimenevä :) Kun olin pieni, kasvatimme Bullmastiffeja, ja ensimmäisestä pentueesta pidimme kaksi koiraa - uroksen ja nartun. Emä alkoi pentujen ollessa puolivuotiaita hyökkäillä rajustikin narttupennun kimppuun - aina kun isäni (koirien laumanjohtaja) poistui paikalta. Tilanne meni niin huonoksi, että jouduimme narttupennusta sitten luopumaan.
En haluaisi vielä kuitenkaan antaa periksi, vaan jos on toivoa ettei tilanne pahene, teen kaikkeni koirien sovun eteen :)
Korostamme koirien omia asemia laumassa, koirat tulevat aina ihmisten jälkeen, kuitenkin niin, että "pomo"koira saa namit, kulkee ovista jne. ensin, ja alistuvampi tulee tämän perässä. Mutta se onkin ainoa. Yritän karsia pomokoiralta kaikki mahdollisen uhkaavan käytöksen pois veljeään kohtaan (toki saa näyttää, jos ei siedä jotain veljensä tekosia jne. mutta päällekäyminen ei saisi olla hänen tehtävänsä).
Hankaluus tuntuisi olevan enimmäkseen siinä, että "pomo" tuntuu olevan yhden ihmisen (=minun) koira, eikä osaa esim. kunnioittaa miestäni niin, että luottaisi tämän hoitavan tilanteet vaan ottaa ohjat "omiin käsiin" mitä tulee velipojan komentamiseen.
Samalla mietityttää tilanteet, joissa koirat ovat keskenään..