Oireitako?

Meillä on ollut sijoituksessa 4-vuotias lapsi yli vuoden. Hän on välkky ja fiksu, mutta muutama piirre ihmetyttää. Olemme tavallisia ihmisiä ja omia lapsia on muutama, eikä kenelläkään heistä ole esiintynyt seuraavaa:

- kun muut sisarukset lähestyvät, kiljuu
- jos ei mene oman tahdon mukaisesti KAIKKI, kiljuu
- nukkumaan mennessä, kiljuu
- pissaa housuihinsa tahallaan, monta kertaa päivässä
- haluaa syödä lähes koko ajan

Muuten on ihana pikkuinen, joka viihtyy sylissä, nauraa ja leikkii.

Onko tämä tavallista sijaisperheissä? Kertokaa kokemuksianne.
151126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Meillä on suurinpiirtein samanlainen lapsi. Kiljumisen on lopettanut, kun olen kuin en kuulisikaan. Hän lopetti kun ei ole tehoa. Hän on välkky, mutta pissaa ja kakkaa housuihinsa monta kertaa päivässä. Siis hän osaa säännöstellä ja tekee ihan tahallaan housuihin. Lapsi on 4 v. Meidän lapsi on tutkittu, että ei ole elimellistä vikaa. Meidän lapsi ei enää syö liikaa. Hän kylläkin syö ns. katseellaan. Eli kun hän näkee ruokaa, hän haluaa kaikkea vaikka ei jaksakaan syödä. Tälläinen lapsi on ollut ilman riittävää ruokaa vauvana. Ilman puhtautta ja huolenpitoa. Asiat korjaantuvat, mutta hitaasti. Koita jaksaa.

Äänestä
  • Minut on viety suoraan synnytyslaitokselta lastenkotiin "Joulumerkki koti" tai vastaava 400 km:n päähän. Isäni oli keuhkoparantolassa Helsingissä ja äitini joutui antamaan minut 8 kk:ksi pois, koska hänellä oli kaksi muuta pientä lasta ruokittavana.

    Minä olin lapsena kova ahmimaan ruuan. Ahmin kaiken. Minulla oli jatkuva vatsakipu. En ollut lihava, koska olen ollut vilkas lapsi. Ja minä ahmin vieläkin.

    Äänestä

ongelma joka pitää ottaa tavalla eikä esim. nähdä sitä niin että lapsi "pissaa housuihin tahallaan" saattaa olla vakaviakin tunneperäisiä vaurioita. Meillä on hiljalleen selvinnyt syyt joita on kyllä osattu epäillä mutta ei uskallettu sanoiksi pukea.

Olisi aiheellista tutkia lapsen tausta sekä jos mahdollisesti lapsella on yliaktiivi virtsarakko.

Syöminen koko ajan saattaa olla myös jokin tunnehäiriö joka ei ole oikeasti näläntunne mutta lapsi ei osaa sitä itse ohjata vaan syö esim. vatsan oireiluun joka on kuin "nälän tunne"joka rauhoittaa kun syö. Meillä myös lapsi tullessaan söi ahmimalla ja hyökkäsi ruoan kimppuun heti ja meillä oli tunne että lapsi ei ollut koskaan saanut syödä itseään täyteläiseksi ja pelko jäädä ilman ruokaa. Mutta se ei silti tarvitse olla niinkään on muita asioita jotka voivat olla syynä moiseen käyttäytymiseen.
Tiedämme että lapsi itse on saanut etsiä syötävänsä ja usein se on ollut naapurista saatua tai jos on löytänyt rahaa jostakin niin on ostanut lasten ruokapurkkia syönyt ne kylmiltään.

Nyt ei voi sietää lasten ruokia, näin sanoo usein kun ehdotan että saa vaita oman herkkunsa. Tämä on ollut kuin testaus siihen tulokseen mihin olemme etsineet vastausta. On siis karmeaa kuultavaa jota bioäiti ei tarvitse kuulla.

On pidettävä säännölliset ruoka ajat ei välipaloja miten sattuu. Anna vettä silloin kun haluaa syödä joka välissä.On myös hyvä saada runsaasti nestettä jos on esim. piilevä virtsarakon tai -teiden tulehdus. Vie lapsi tutkimuksiin.

Anna ravintorikasta ruokaa ja paljon kuitupitoista syötävää. Miten on ulostus onko hyvin toimiva?

Meillä oli myös lapsi (9 v.)tullessaan tuontyyppinen että kaikesta kiljui ja varsinkin jos ei mene oman tahdon mukaan niin siinä rikkoutuu mikä sattuu edessä olemaan.

Samoin on kiljunut äitinsä huostassa kotonaan (naapurien kertomaa)ja mummolassa sen mummu on kertonut ja siksi ei jaksanut pitää huostassaan lapsen lastaan.

Joten ei ainakaan voi syyttää sijaiskoteja siitä käyttäytymisestä. (Tässä tapauksessa ei bioäideillä ole kyllä mitään valttia sanoa että "sijarit" pilaavat lapsen.)Olen nimittäin tuossa äsken lukenut heidän eri kommentia jotka ovat niin yleistäviä kuin olla voi.Miksi eivät hoida omia lapsiaan niin kuin he itseään ylistävät.

Käymme terapiassa jo viidettä vuotta välillä pidetään kuin huilaus taukoja että ei terapia rasita lasta liikaa, koska se on varmaan työlästä työstää mennyttä lapsuuttaan.

Uskon että oireita tulee enmpi esille mitä isommaksi lapsi kasvaa. Siksi olisi hyvä saada terapiasta tukea ja osata kohdata oireilut tavalla että ei niistä syytä lasta missään vaiheessa.

Äänestä
  • ja huomaat, että on myös aiheettomia huostaanottoja. Miten silloin voi pitää huolta, jos lapsi viedään väkisin, sijoitetaan monen sadan kilometrin päähän, ja jos vanhempi puolustaa lastensa oikeuksia, tapaamisia vähennetään. LUE TARKEMMIN; ENNEN KUIN YLEISTÄT!

    Äänestä

  • "pissaa tahallaan housuihinsa", tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että lapsi hallitsee joissakin tilanteissa rakkonsa ja joissakin ei. Kun on esim. jyrkät ehdot ennenkuin saa vaikkapa karkkia, niin homma pelaa. Kun ei saa tahtoaan läpi, on pian pissat housuissa.

    Kiitos viestistäsi. Oli paljon hyvää asiaa.

    Äänestä

  • Pirjo Pietilä kirjoitti:

    ja huomaat, että on myös aiheettomia huostaanottoja. Miten silloin voi pitää huolta, jos lapsi viedään väkisin, sijoitetaan monen sadan kilometrin päähän, ja jos vanhempi puolustaa lastensa oikeuksia, tapaamisia vähennetään. LUE TARKEMMIN; ENNEN KUIN YLEISTÄT!

    menettäneet luotettavuutensa.
    Minua on hyvin vaikea saada uskomaan juttuja jotka ovat juuri tuota tyyliä "monen sadan kilometrin päähän" Meilläkin on sijoitus monen sadan kilometrin päästä.
    Enkä yleitä tätäkään.

    Äänestä

  • Sijaisisä kirjoitti:

    menettäneet luotettavuutensa.
    Minua on hyvin vaikea saada uskomaan juttuja jotka ovat juuri tuota tyyliä "monen sadan kilometrin päähän" Meilläkin on sijoitus monen sadan kilometrin päästä.
    Enkä yleitä tätäkään.

    jos ottaisit asioista selvää ja alkaisit ajattelemaan. Mutta kukapa muu lasta ajattele, kuin oma vanhempi, ei ainakaan sijaisisät.

    Äänestä

  • Sijaisisä kirjoitti:

    menettäneet luotettavuutensa.
    Minua on hyvin vaikea saada uskomaan juttuja jotka ovat juuri tuota tyyliä "monen sadan kilometrin päähän" Meilläkin on sijoitus monen sadan kilometrin päästä.
    Enkä yleitä tätäkään.

    Jos takerruit tuohon sanaan sijaiskodit niin meinasin sillä sitä että lapsella ollut viisi sijaiskotia ennen meitä.
    Syyt voi aavistaa miksi eivät lasta ja bioäitiä jaksaneet.

    Muuten en yleistä, vaan meinaan myös että ei ole bioäideillä valttia syyttää sijaisvanhempia koska he bioäidit sen niin vainoamalla tekevät. E

    tkö sinä sitten sitä huomaa kun luet yleisesti näitä juttuja.
    Eikä koskaan tiedä kuka mitäkin sanoo kun ei ole samaa nimmaria.

    Sinulle kiitos että olet nimmarisi takana.

    Äänestä

  • Pirjo Pietilä kirjoitti:

    jos ottaisit asioista selvää ja alkaisit ajattelemaan. Mutta kukapa muu lasta ajattele, kuin oma vanhempi, ei ainakaan sijaisisät.

    sinulla ei ole ymmärtämystä jos jotkut ottavat huostaan hyljättyjä lapsia.

    Ei ole tienististä kysymys. Palkallani kyllä tulen toimeen ja vaimoni tienaa vielä enempi että nuo vähäiset tulot menevät melkein veroihin- Onpahan sitten yhteiskunnalla varoja enempi ottaa huostaan lapsia. Nyt kun se on tilanteessa joka on melkein huolestuttavaa koska lasten on pakotettu asumaan kaaoksen symbioosossa.

    Äänestä

  • Sijaisisä kirjoitti:

    Jos takerruit tuohon sanaan sijaiskodit niin meinasin sillä sitä että lapsella ollut viisi sijaiskotia ennen meitä.
    Syyt voi aavistaa miksi eivät lasta ja bioäitiä jaksaneet.

    Muuten en yleistä, vaan meinaan myös että ei ole bioäideillä valttia syyttää sijaisvanhempia koska he bioäidit sen niin vainoamalla tekevät. E

    tkö sinä sitten sitä huomaa kun luet yleisesti näitä juttuja.
    Eikä koskaan tiedä kuka mitäkin sanoo kun ei ole samaa nimmaria.

    Sinulle kiitos että olet nimmarisi takana.

    Kyllä siellä huokuu asenne bioäiteihin. Ja käy katsomassa Mariannen juttuja, Zerozan juttuja ja muitakin. Biovanhempien puolella. Välittäviä vanhempia he ovat.

    Tuntuu pahalta, sillä tosiaankin minä tein kaikkeni lasteni eteen, elätin monta vuotta opintolainalla, lapseni harrastivat, ja sitten sosiaalityöntekijä vie lapset, määrittelee skitsofreenikoksi, löytää "oikeat vanhemmat" monen sadan kilometrin päästä, ja lapset kirjoittavat, etteivät saa harrastaa, käydä kavereilla, heille ei osteta vaatteita ja kenkiä, koska sijaisperhe on köyhä. Ja sosiaalityöntekijät pyytävät ymmärtämään köyhää sijaisperhettä. Nuorempi tyttöni oltuaan 3 vuotta ja täytettyään 12 vuotta, vaihtoi perhettä. Vanhempi jäi perheeseen, mutta soitteli iltaisin masentuneena. Minä terrorisoin tosiaan sosiaalityöntekijöitä ja lopulta sanoin äitienpäivänä tytölleni, että pyydän sijaisperhettä adoptoimaan hänet. Silloin sijaisperhe vaihtui.

    Etkä usko, kuinka kaikki tuo vei voimani täysin. En kyennyt elämään mitään muuta kuin vihan vallassa. Viha ehkä oli se, joka piti minut hengissä.

    Ihan oikeasti tuntuu pahalta, vieläkin, vaikka tilanteet ovat muuttuneet ja lapseni on lähelläni.

    Äänestä

Kaikkea tuota ja paljon muuta löytyy meiltä parilta lapselta. Ja ihan oikeasti pissaa tahallaan housuun... Ja tekee paljon muutakin sellaista, mikä ei ehkä meitä miellytä. Meillä lapset ovat tottuneet siihen, että heidän biokodeissaan on huudettu vähän väliä oli syytä tai ei. Huutaminen ja suuttumus on näille lapsille turvallinen tunne ja siksipä nämä lapset hakevat turvallisuutta yrittämällä saada meidät suuttumaan. Olemme edistyneet eniten niin, että kylmän rauhallisesti hoidamme hommat vaikka kuinka suututtaisikin.
Toinen lapsista on oppinut säännöstelemään ruokailuaan vaikka on ollut vähemmän aikaa meillä kuin toinen. Toinen näistä lapsista syö edelleenkin hirveästi. Molemmilla lapsilla on ollut biokodissaan nälkä, sillä he eivät ole varsinaista ruokaa saaneet siellä ollenkaan.

Jaksamisia! :)

Äänestä

ikävöi,itsestään selvä asia jokaiselle normaali järkiselle.

Äänestä
  • ikävöi. Se on ihan luonnollista. Äiti kuoli vuosi sitten huumeiden yliannostukseen ja isä tapaa lasta, kun samoilta harrastuksiltaan ehtii. Että näin.

    Äänestä

...surullista. taidat väsyä pentuun ennemmin kuin pentu teihin :D

Äänestä
  • usko kuitenkaan niinkään. En luovuta kovin helpolla. Jos väsymme niin, että se on lapsen etu vaihtaa perhettä, sitten ehkä.

    Jos oikein suurennuslasilla katsoo, niin pienen pientä kehitystäkin on havaittavissa....;D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kirsti kirjoitti:

Meillä on ollut sijoituksessa 4-vuotias lapsi yli vuoden. Hän on välkky ja fiksu, mutta muutama piirre ihmetyttää. Olemme tavallisia ihmisiä ja omia lapsia on muutama, eikä kenelläkään heistä ole esiintynyt seuraavaa:

- kun muut sisarukset lähestyvät, kiljuu
- jos ei mene oman tahdon mukaisesti KAIKKI, kiljuu
- nukkumaan mennessä, kiljuu
- pissaa housuihinsa tahallaan, monta kertaa päivässä
- haluaa syödä lähes koko ajan

Muuten on ihana pikkuinen, joka viihtyy sylissä, nauraa ja leikkii.

Onko tämä tavallista sijaisperheissä? Kertokaa kokemuksianne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu