Kunnianloukkaus

Sattuipa tässä pari päivää sitten: 7 vuoden takainen lyhyt suhteeni ilmoitti itsestään niin, että hänen uusi naisystävänsä soitti minulle ja perheenjäsenilleni ja sanoi, että ex-suhteeni oli kertonut harrastaneensa seksiä kanssani tänä ja viime kesänä. Asumme eri kaupungeissa, enkä ole edes nähnyt kyseistä henkilöä vuosikausiin. Eli täysin perätön väite.
Tämä mahtava ex oli ilmeisesti leveillyt joitain harhojaan nykyiselle naisystävälleen, joka sitten oli onkinut numeromme numerotiedustelusta ja soitti meille kullekin vuoronperään.
Itse voisin melkein antaa asian olla ettei tule turhia kiemuroita, mutta kun naisystävä puhui myös lapseni ja mieheni kanssa, ja mieheni jo hetken epäili, että olen sekoillut jotain. Lapsi oli hämillään ja kysyi kuka se inhottava nainen oli.
Mietin, etten kyllä ryhdy uhriksi. Kyseessä on kunnianloukkaus. Tehdäänkö siitä rikosilmoitus poliisille?
2659
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kokeiles selittää naiselle,että exä on puhunu nyt paskaa... ja selitä tilanne miehellesi ja lapsellesi. otat vaan rauhallisesti ja anna asian olla.. jos asiasta syntyy vielä enemmän - tee ilmoitus. pärjäile

Äänestä

Voit tehdä ilmoituksen. Toisaalta sehän ei varmaan poista toisten osapuolien epäilyksiä sinun suhteesi. Muistaa täytyy myös, että oikeusprosessi saattaa olla pitkäkin ja aina tulee kuluja, joita ei saa pois. Mutta rikosnimike täyttyy kyllä ja oikeus rikosilmoituksen tekoon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vihainen kirjoitti:

Sattuipa tässä pari päivää sitten: 7 vuoden takainen lyhyt suhteeni ilmoitti itsestään niin, että hänen uusi naisystävänsä soitti minulle ja perheenjäsenilleni ja sanoi, että ex-suhteeni oli kertonut harrastaneensa seksiä kanssani tänä ja viime kesänä. Asumme eri kaupungeissa, enkä ole edes nähnyt kyseistä henkilöä vuosikausiin. Eli täysin perätön väite.
Tämä mahtava ex oli ilmeisesti leveillyt joitain harhojaan nykyiselle naisystävälleen, joka sitten oli onkinut numeromme numerotiedustelusta ja soitti meille kullekin vuoronperään.
Itse voisin melkein antaa asian olla ettei tule turhia kiemuroita, mutta kun naisystävä puhui myös lapseni ja mieheni kanssa, ja mieheni jo hetken epäili, että olen sekoillut jotain. Lapsi oli hämillään ja kysyi kuka se inhottava nainen oli.
Mietin, etten kyllä ryhdy uhriksi. Kyseessä on kunnianloukkaus. Tehdäänkö siitä rikosilmoitus poliisille?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu