koiran tuhoamisvimma

Meillä on pari kiloinen kolmevuotias narttukoira joka yksin jäädessään huutaa kuin kurkkua leikattais,repii ovea(muutaman kerran jopa kynsiä murtunut), tyttäreni ei voi käyttää koiraa lenkillä jos minä olen mukana ja lähden johonkin huutaa perään hirveästi. Kaikkea olen yrittänyt, löytyisikö apua.
2414
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Koira kokee olonsa turvattomaksi kun sinä et ole paikalla? Ensin kannattaisi varmaan harjoitella yksinjäämistä, ihan kuten pennuillakin. Opeta koiralle, ettei joka kerta kun puet ulkovaatteita, tarkoita sitä että koiralla olisi "toivoa päästä ulos". Pue aluksi ulkovaatteita vaikka sata kertaa päivässä, ja riisu ne kiinnittämättä koiraan mitään huomiota. Kun koira ei enää reagoi tähän, voit puettuasi koskettaa ovenkahvaan. Toista tätäkin kunnes koira ei enää reagoi. Seuraavaksi voit jo aukaista oven. Sulje se heti ja mene riisumaan normaalisti. Toista kunnes koira ei kiinnitä tähänkään mitään huomiota, vaikka sata kertaa päivässä ja useana päivänä. Sitten voitkin jo seuraavaksi käydä oven ulkopuolella pikaisesti (älä sulje heti ovea). Seuraava vaihe onkin sitten se, että menet ulos ovesta ja suljet sen. Avaa ovi ja palaa kotiin kiinnittämättä koiraan mitään huomiota. Toista niin kauan kuin on tarvetta. Sitten voitkin jo pikkuhiljaa pidentää poissaoloasi, ja jos koira alkaa käyttäytymään kuten aiemmin, palaa harjoittelussa taaksepäin. Sitkeästi vaan, jos koira on jo 3v, voi vaatia hiukan enemmän harjoitusta kuin esim. pentu.

Koiran uloslähtö onkin sitten ilmoitettava selkeästi erikseen, etteivät nämä asiat sekoitu. Kun koiran on aika lähteä ulos, heiluta remmiä ja kutsu iloisesti koiraa, oppii sitten yhdistämään tämän omaan ulkoiluunsa, eikä sitä, että joku pukee ulkovaatteita/avaa ulko-oven.

Äänestä
  • Ja koira on todella kiinni sinussa, jos lenkillekään ei voi lähteä ilman että olisit siinä vieressä. Harmillista...Eläinkaupiosta saa myös ostettua, nyt en muista miksi niitä sanotaan..mutta ne ovat tavallaan kuin "suitsukkeita" jotka levittävät koiraa rauhoittavaa (olikohan feromonia?)tuoksua joka auttaa ja helpottaa eroahdistusta, muistaakseni myös eläinlääkäreiltä löytyy näitä, jos tuntuu et tarvitsisi jotain apua pikaisesti, edellisessä vastauksessa olikin todella hyviä vinkkejä pidemmälle tähtäimelle, vaikka tuntuisi kuinka pahalta kuunnella sitä itkua sitkeästi vain opettamaan. Stemppiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


nita kirjoitti:

Meillä on pari kiloinen kolmevuotias narttukoira joka yksin jäädessään huutaa kuin kurkkua leikattais,repii ovea(muutaman kerran jopa kynsiä murtunut), tyttäreni ei voi käyttää koiraa lenkillä jos minä olen mukana ja lähden johonkin huutaa perään hirveästi. Kaikkea olen yrittänyt, löytyisikö apua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu