Mitä namipalaksi

Onko hyviä vinkkejä, mitä koiralle voisi antaa namipalaksi? Oma koirani on varsin nirso. Olen kokeillut nakkeja, erilaisia makkaroita, lihapullia, juustoja, pullaa ja paistettuja silakoita, mutta aivan erityistä herkkua ei ole vielä löytynyt. Mikä siis on se ykkösherkku, josta teidän koiranne pitää erityisesti?
4544
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Meidän koirat eivät ole niinkään namien perään, toki syövät annettaessa, mutta namit eivät motivoi näitä otuksia juurikaan- päinvastoin.

Toista on koulutettu pallon kanssa (on pallohullu), löytyykö koiraltasi jotain lempilelua, jonka esim. vetäminen tai heittäminen voisi toimia palkkiona? Toiselle taas ihan ääneen kehuminen ja helliminen on paras palkkio.

Äänestä
  • Aivan, puhuin väärin namipalasta, vaikka olisi pitänyt puhua palkkiosta. Etsin tosiaankin keinoa, jolla motivoida koiraani koulutuksessa. Kokeilenkin seuraavaksi lelua, kehuja on kyllä jo testattu;).

    Äänestä

  • Namipala kirjoitti:

    Aivan, puhuin väärin namipalasta, vaikka olisi pitänyt puhua palkkiosta. Etsin tosiaankin keinoa, jolla motivoida koiraani koulutuksessa. Kokeilenkin seuraavaksi lelua, kehuja on kyllä jo testattu;).

    Koirat ovat palkitsemisen suhteen yksilöitä. Meillä namina toimii yhdelle kaikkein parhaiten kissannappulat, siis kuivamuonarakeet. Toiselle on suurinta herkkua juusto, varsinkin Kainuun leipäjuusto, mutta emmentalkin kelpaa. Nuori uroskoiramme ei välitä ruokaherkuista, vaan ihanin palkinto sille on vetoleikki punotun narun tai rätin kanssa. Pallon heittäminen toimii myös.
    Ja joskus koirat on niin yhteistyöhaluisia, että pelkät kehut iloisella äänellä tekee ne ylionnellisiksi...
    Ei ole koirillakaan aina samanlaisia päiviä, jos ei meillä ihmisilläkään.

    Äänestä

Monet koirat pitävät kuivattua maksaa tosi herkkuna ja sitä saa ostaa valmiina kaupasta. Eläinkaupasta sai sitä semmosina sopivina kuutioina joita oli helppo käyttää palkkaamiseen. Maksaa jonkin verran, mutta meidän sessu tekisi siitä herkusta vaikka minkälaisia temppuja!=)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Namipala kirjoitti:

Onko hyviä vinkkejä, mitä koiralle voisi antaa namipalaksi? Oma koirani on varsin nirso. Olen kokeillut nakkeja, erilaisia makkaroita, lihapullia, juustoja, pullaa ja paistettuja silakoita, mutta aivan erityistä herkkua ei ole vielä löytynyt. Mikä siis on se ykkösherkku, josta teidän koiranne pitää erityisesti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu