Isäni on ajautunut melkoiseksi alkoholistiksi. Näiden vuosien aikana olen alkanut tuntea vihaa häntä kohtaan, voiko koira aistia tämän? Minulla on 6-vuotias uroskoira, joka puolustaa minua kyllä aina..nyttemmin hän haukkuu kotonamme isäni joka mutkassa ja on meidän välissä. Vaikken minä olisi lähelläkään, koira menee haukkumaan isäni viereen uhkaillen. Varsinkin kun isäni on ottanut, tätä tapahtuu..myös muutenkin.
Koira + alkoholi
onneton
71191
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
vihaavat humalaisia ja ennenkaikkea alkoholin hajua. vaikka meillä ei kotona alkoholia käytetäkkään.
Koirat ovat niin tervemielisiä!
.. ja haukkuu humalaisia kadulla, kai se on se outo käytös selvinpäin oleviin verrattuna. Ja jos olen minäkin maistellut, alkaa järsimään kaikkea saatavilla olevaa. Vaikkei sitä usein tapahdu niin aina sama homma. Muuten ei tuhoa.
Oma koirani on ollut aikaisemmin alkoholisoituneella miehellä. Sain sen 11 kk:ikäisenä. Onneksi ei ollut kohdellut koiraa huonosti. Lenkillä kuitenkin puolustaa jos tulee "epämääräisen" näköisiä miehiä tai humalaisia vastaan. Varsinkin jos alkavat huutelemaan tai mölyämään jotain. Usein sanovat että on sun koirallas huono päivä tai että ompas sulla vihainen koira. Se ei todellakaan ole vihainen, mutta puolustaa minua.
tunnetilasi joko alkoholiin ja/ tai miehiin. Alkoholi-inho on yleistä koirilla, myös krapulan ne haistavat ja "irvistelevät" omaan tyyliinsä...
Tätä alko-inhoa voi poistaa niin, että otat kupillisen jotain 2vk joka ilta (kamala kuuri) ja laitat koiran ruokakipon alle alkolle haisevan rätin ruoka-aikaan. Tunnetiloillesi en voi mitään;) joten se jää sinun ratkaistavaksesi.
Mulla ei ainakaan olisi mitään mielenkiintoa totuttaa koiraani humalaisiin. Mitä järkeä siinä olisi, jos ei muutenkaan tarvitse kännisien örveltäjien kanssa olla tekemisissä? On se hyvä, jos koira on epäluuloinen kännisiä kohtaan, kun niissäkin on aggressiivisia ja hulluja joukossa. Parempi että koira osaa puolustaa noissa tilanteissa. Mun koira kiertäisi kaukaa alkoholille haisevan rätin!
Koira voi aistia pelkosi isääsi kohtaan tai hän voi vain inhota hänen käyttäytymistään humalassa tai sitten inhoaa viinan hajua.
Minulla on 7-vuotias uros lapukka joka ei voi sietää vanhuksia, varsinkaan lihavia vanhoja naisia. Entinen rotikka inhosi myös ystävääni jolla oli astma, ei pitänyt lääkken hajusta. Sama syy voi myös olla lapukallani vanhusten inhoamiseen tai sitten joku täti on joskus kumauttanut häntä, esim. kaupan pihassa.
Joka tapauksessasi koirasi vain suojelee sinua.