kissa ei tee

asioitaan aina, vaan eteiseen tai kylppärin lattialle, kyseessä on vuoden ikäinen leikattu uros. Meillä on toinen kissa myös (vuoden ikäinen leikattu narttu) kissoille on kaksi hiekka-astiaa käytössä.
Tämä uros joka kuseskelee ja paskoo lattioille välillä teki kiltisti astiaansa kun oli kaverillani hoidossa muutaman päivän.
Puhdistan laatikot joka päivä paakuista, ja vaihdan hiekan kokonaan uuteen ja pesen astian kunnolla samalla säännöllisesti. Eli miksi kissatekee näin????
Asiaa hankaloittaa vielä se että meillä on 8 kk ikäinen koira joka on paikalla salamana kun kissa käy vääntämässä lattialle ja syö ne pois.
2271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

No eihän tässä ole mitää ongelmaa jos koira siivoa jäljet eikä sinun tarvi...:) No, ehkä ei kuitenkaan.

Pissatulehdus kannattaa aina laskea pois vaihtoehdoista ensimmäisenä. Eli soitto eläinlääkäriin -näytteen voi ottaa kotona ja viedä tutkittavaksi, kissaa ei välttämättä tarvi lääkäriin raahata. Tarkemmat ohjeet saat lääkäriltä.

Se, että kissa teki asiansa hoidossa ollessaan siististi laatikkoon viittaisi siihen että kissa on yksinkertaisesti kotona ollessaan mieltänyt eteisen/kylppärin lattian pissapaikakseen laatikon sijaan. Koita siirtää toinen laatikoista eteiseen kissan pissapaikalle. Aina jos näet kissan "niissä hommissa", nosta se laatikkoon.

Sitten voit siirtää ruokakupit niihin paikkoihin joissa se pissaa(eivät mielellään asioi ruokapaikan läheisyydessä) ja hangata niitä etikalla, joka poistaa pissan hajun. Kissalle se pissan haju on yksi asia joka ilmoittaa mihin on sopiva pissata ("ahaa, tähän minä olen ennenkin pissannut").

ja koita jaksaa...

Äänestä

etikka on auttanut mua tossa samassa asiassa,meillä kissa tekee aina astiansa viereen jätökset,pissi kyllä menee astiaan..joten joka ilta ja aamu sivelen etikkaa astian ympärille niin johan on tepsinyt,mutta aina kun unohdan niin laatikon vieressä on tavara.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hiekka-astiaan kirjoitti:

asioitaan aina, vaan eteiseen tai kylppärin lattialle, kyseessä on vuoden ikäinen leikattu uros. Meillä on toinen kissa myös (vuoden ikäinen leikattu narttu) kissoille on kaksi hiekka-astiaa käytössä.
Tämä uros joka kuseskelee ja paskoo lattioille välillä teki kiltisti astiaansa kun oli kaverillani hoidossa muutaman päivän.
Puhdistan laatikot joka päivä paakuista, ja vaihdan hiekan kokonaan uuteen ja pesen astian kunnolla samalla säännöllisesti. Eli miksi kissatekee näin????
Asiaa hankaloittaa vielä se että meillä on 8 kk ikäinen koira joka on paikalla salamana kun kissa käy vääntämässä lattialle ja syö ne pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu