Lakialoite?

Miten on mahdollisuus saada lakialoite aikaan ja eteenpäin? Pitääkö pommittaa yksittäistä kansanedustajaa vai kerätä adressi asian puolesta? Paljonko osallistujia on jo merkittävä määrä?
3192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ainut mahdollisuus saada kansanedustajan tekemään lakialoitteen. Yksittäisen kansanedustajan lakialoitteella ei vain taida olla suuria mahdollisuuksia, vain aniharvoin aloite etenee toteutusasteelle.

Äänestä
  • No sehän on kyllä tiedossa, mutta entä näin teoriassa? Luulen, että koska kyse on niin suurta ihmisjoukkoa koskevasta asiasta, sillä voisi olla 1% mahdollisuus jopa toteutua. Ja asia on jo ministeriön vahvistama suositus, haluaisimme siitä vain laintasoisen.

    Äänestä

Lakien laatiminen on poliittista toimintaa. Jos haluaisi jonkun lain etenevän, tulisi käyttää poliittisia keinoja. Kansanedustajilla on oikeus tehdä lakialoitteitta, mutta nämä harvemmin johtavat mihinkään, koska toiset poliitikot eivät halua antaa sulkaa tämän yhden hattuun. Tätä kautta asian voi saada helposti vireille. Toinen tapa on esittää asia sille ministerille, jonka toimialaan asia kuuluu. Ministeri voi sitten käynnistää lain valmistelun ministeriössä. Tämä tapa voisi olla tässä tapauksessa sopivin, johon voi sitten liittää sen adressinkin. Kolmas keino on ottaa yhteys sellaiseen poliittiseen hallituspuolueeseen, joka olisi asiasta eniten kiinnostunut. Tätä kautta voi pääästä yhteyksiin sellaisiin puolueen sisällä vaikuttaviin henkilöihin, joka on erikoistunut tähän kysymykseen. Sitten asiaa viedään eteen päin yhtesityössä ensin puolueen sisällä. Ministeriössä voi olla jo asiaan perehtynyt virkamies. Häneltä voi tiedustella, onko hanketta suunniteltu jo vietäväksi eteen päin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KooHoo kirjoitti:

Miten on mahdollisuus saada lakialoite aikaan ja eteenpäin? Pitääkö pommittaa yksittäistä kansanedustajaa vai kerätä adressi asian puolesta? Paljonko osallistujia on jo merkittävä määrä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu