Olin lähdössä viettämään iltaa kaupungille kaverini kanssa. Päälle vedin vaaleat, kireät farkut, jotka saivat peppuni kaaren erottumaan kauniisti. Puolivahingossa jätin stringit alta pois kokonaan. Vedin vielä ylleni avonaisen, kauniin läpikuultavan topin. Ihoni kiilteli jo valmiiksi jännityksestä ja kaverini Miian valmistautuessa lähtöön siemailin hitaasti siideriä.
Miia tuli näyttäytymään ja en voinut kuin henkäistä. Miialla oli lyhyt, vartaloa myötäilevä pikkumusta ja hänen pitkät, vaaleat hiuksensa olivat seksikkäillä kiharoilla. Tunsin hikipisaroiden valuvan rintojeni välissä. En ollut käynyt ulkona aikoihin ja olin juuri eronnut poikaystävästäni. Kaipasin jo kosketusta...
Baarissa ilta meni tanssien ja huomasin kiihottuvani yhä enemmän vartaloani ihailevista katseista ja lantioni liikkeestä. Kuin huomaamatta, sipaisin toisinaan pitkiä tumman kiiltäviä hiuksiani, kovettunutta nänniäni tai kosteaa vyötäröäni ja halusin yhä enemmän...
Loppuillasta tutustuimme pariin mieheen, joista toinen kaappasi minut hetken juteltuamme syliinsä. Sanoja ei juuri tarvittu ja tunsin kostuvani istuessani hänen polvellaan hajareisin. Painauduin Mikaksi itsensä esitelleeseen adonikseen kiinni ja tunsin hänen kovettuneen kalunsa. Jalkovälissäni alkoi sykkiä ja en voinut enää hillitä itseäni, vaan suutelin kiimaisesti tuota tummasilmäistä, raamikasta unelmaa. Muista välittämättä hänkin alkoi hyväillä minua kuumin käsin toppini alta ja henkäisi hiljaa tavoittaessaan kimmoisat, täyteläiset rintani. "Sulla on aivan järjettömän porno kroppa", hän kuiskasi. Huohotin jo täysin estoitta ja painoin kielen hänen korvaansa miehen purressa kaulaani. Enää en kestänyt...
"Tule", sanoin vihdoin Mikalle käheästi ja otin häntä kädestä kiinni. Miehen silmissä paloi yhtä kuuma halu kuin omissanikin ja hän seurasi perässäni ulos. Jatkoimme toistemme hyväilyä tilatessani taksin. Taksissa hän ujutti ahnaan kätensä pilluuni ja olin räjähtää välittömästi. Oli niin outoa tuntea muun kuin oman poikaystävän kosketus pitkästä aikaa. Mika pyöritti klitoristani jumalaisilla sormillaan ja litisin aivan uskomattoman kosteana. "Sä olet niin märkä.. Mä haluan panna sulta tajun pois, nainen", Mika mutisi hiuksiini. Hamusin hänen kovaa etumustaan ja olin kuolla halusta.
Taksi ei ollut vielä lähtenyt liikkeelle ja äkkiä joku koputti ikkunaan. Se oli kaverini Miia. Harmistuneena keskeytyksestä avasin oven. "Mitä nyt?", kysyin hieman ärähtäen. "Voinko mä tulla samalla taksilla, kun se toinen kundi lähti jo himaan?", Miia kysyi. "No, ok", sanoin häveten vihaista äänensävyäni ja teimme Miialle tilaa. Vihdoin muistin sanoa taksikuskille myös määränpäämme.
"Anteeksi, jos keskeytin jotain.." Miia aloitti taksin lähtiessä liikkelle, mutta olimme jo uppoutuneet toisiimme. Vaivihkaa yritin ujuttaa kättä Mikan housujen sisään, sillä tahdoin koskettaa hänen kiimasta sykkivää kaluaan, mutta se oli hieman vaikeaa Miian huomaamatta. Äkkiä tunsin kuitenkin toisen käden reidelläni. Miia oli laskenut sen siihen ja hyväili jalkaani hitaasti. Tunsin olevani tilanteesta yllättäen todella kiihottunut.
Mika nuoli tilannetta huomaamatta yhä ahnaammin korvaani ja puristeli rintojani. Toisella kädellä hän vatkasi himosta turvonnutta vakoani. Yhtäkkiä oli kaulallani myös Miian kieli. En edes osannut erityisemmin hämmästellä, niin kiihottunut olin. Myös Miia ujutti vähitellen kätensä paitani sisään ja itse tartuin voimakkaasti puristaen Mikan ihanaan kyrpään. Mies murahti kiimaisena. Yllättäen hän tavoitti vieraan käden paitani alla ja huomasi Miiankin tulleen mukaan tilanteeseen. "Ai, sulla onkin kaksi ihailijaa", hän virnisti selvästi innostuneena. Emme välittäneet edessä istuvasta taksikuskista, vaan jatkoimme touhujamme yhä enemmän kiihkoissamme.
Äkkiä Miia alkoi ujuttaa itseään alaspäin jalkatilaan ja alkoi riisua housujani. En vastustellut ollenkaan, vaan otin Mikan hurjassa seisokissa olevan kalun esiin ihailtavakseni. Miia painoi sormensa pilluuni ja alkoi nussia minua rajusti sormillaan. Yritin estää itseäni huutamasta halusta.
Mika nousi näystä kiihottuneena polvilleen niin, että hänen suonikas kalunsa oli suoraan edessäni. "Ime mua", hän ynisi matalalla äänellä. Aloin ahnaasti imuttaa kookasta kyrpää kuumassa suussani ja samalla hyväilin Mikan anusta, joka sai hänen polvensa melkein pettämään alta. Mies tarttui hiuksiini ja huohotti kiimassaan. "Vittu, sä otat hyvin suihin... Aaah..", hän kähisi.
Miia pani minua yhä sormillaan ja pian tunsin hänen painavan pehmeän kielensä klittaani vasten. "Mä haluan maistella sua", Miia kuiskasi, enkä todellakaan estellyt. Taksikuski ei voinut olla huomaamatta peliämme, mutta pysyi silti, ihme kyllä, vaiti. Miia alkoi lutkuttaa klitoristani ja imaisi sen välillä suuhunsa kokonaan. Tuhannet väreet kohosivat varpaista hiusjuuriini asti. Kun Miia työnsi myös yhden sormen peppureikääni, tunsin pian tulevani. Mikan kalukin alkoi paisua ja hän laski voimaakkaasti väristen kuumat mällit kurkkuuni. Spermaa niellessäni en voinut enää estää omaakaan orkkuani, vaan laukesin Miian suuta vasten vapisten.
Huohottaen kietouduimme toisiimme ja jatkoimme enempää miettimättä samaan osoitteeseen loppuyöksi. Olihan Miiankin saatava vielä osansa... "Hauskaa loppuiltaa", taksikuski toivotti lähtiessämme silmää iskien.

Vastaukset 8
Vanhimmat
...typeriä virheitä, kömmähdyksiä ja toistoja.
Toivottavasti joku kuitenkin saa tästä fantasiasta vähintään yhtä paljon iloa kuin itse sain sitä kirjoittaessani..;)
-Sharonna
Kyllä tämä sun tarinasi sai melkoisen pullotuksen aikaiseksi... harmi vaan että olen nyt kirjastossa =))
...että "teki tehtävänsä".;) Vaikkakin tilanne olisi tietysti voinut olla parempikin..:D
Palaute on muuten tervetullutta! Tämä oli ensimmäinen novellini ja olisi mielenkiintoista tietää, onko mulla potentiaalia saavuttaa enää yhtäkään lukijaa, jos kirjoitan vielä toistekin.:)
Uusia kirjoittajia tarvitaan tällä palstalla. Ihan sujuvasti tarina eteni ja kaikki saivat omansa eli onnellinen loppu.Vauhtia oli ehkä vähän liikaa.Olisit voinut vähän pidätellä laukeamista.
Odotan lisää.
jatka vaan samalla linjalla täälläkin puntissa sai aikaan liikettä=).
hesassa yks kaveri sai taksikuskilta kunnolla turpaan kun kun sen eukko oli imutellu. että näin.
sai pillun kostumaan. Mies ja nainen ja itse siinä keskellä.. Olisi mukava kokea oikeastikin jotakin tällaista pikkutuhmaa.. Vaikka olenkin hetero, haluaisin kokeilla naistakin. Kerranhan täällä eletään. Pitää nyt tyytyä omaan käteen tällä kertaa..
Täytyykin lähteä ajelemaan taksilla.