Mietin että uskallankohan muuttaa yhteen 9 vuotta nuoremman miehen körilään kanssa.
Olemme olleet 3 vuotta yhdessä (emme asu) ja nyt on mieli muuttaa saman kahvipannun kylkeen.
Miehellä on 2 lasta, eronnut jo aikaisemmin ennenkuin minut tapasi.
Lapset ovat joka toinen viikonloppu isänsä kanssa.
Lapset ovat kouluikäisi ja tavallisia mukavia lapsia, hiukka ujoja mutta kivoja.
Kysytty on sieltä sun täältä mielipidettä, yksi sanoo, että herranen aika lapset tekee susta hullun, toinen sanoo, että mieti, rauha menee ja kolmas sanoo, että anna mennä.
Miksköhän mä vaan mietin ja arastelen.
Onkohan tuollainen ikäero näin päin tavatonta.
Tosin meistä ei ulkopuolinen pääse selvyyteen kuka on vanhempi ja kuka nuorempi.
Onko kellään kokemusta ikäerosta näin päin.
Mukavaa meillä on kaikilla tasoilla.
Olemme olleet 3 vuotta yhdessä (emme asu) ja nyt on mieli muuttaa saman kahvipannun kylkeen.
Miehellä on 2 lasta, eronnut jo aikaisemmin ennenkuin minut tapasi.
Lapset ovat joka toinen viikonloppu isänsä kanssa.
Lapset ovat kouluikäisi ja tavallisia mukavia lapsia, hiukka ujoja mutta kivoja.
Kysytty on sieltä sun täältä mielipidettä, yksi sanoo, että herranen aika lapset tekee susta hullun, toinen sanoo, että mieti, rauha menee ja kolmas sanoo, että anna mennä.
Miksköhän mä vaan mietin ja arastelen.
Onkohan tuollainen ikäero näin päin tavatonta.
Tosin meistä ei ulkopuolinen pääse selvyyteen kuka on vanhempi ja kuka nuorempi.
Onko kellään kokemusta ikäerosta näin päin.
Mukavaa meillä on kaikilla tasoilla.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Olette jo 3 vuotta seurustelleet mitä sinä vielä mietit.. Jos lapset ja sinä tykkäätte toisistanne ja he sanovat sinut hyväksyvänsä niin siitä vaan kokeilemaan.
Älä edes kysele enempää - äläkä ainakaan toisilta. Jos sinusta itsestäsi tuntuu, että haluat ja jos vielä toinenkin haluaa, niin mitä siinä on enää miettimistaä!!
Jos ongelmia tulee, niin sitten ratkaisette ne, sitten aikanaan. Ei lapset ole ongelma, eikä ikä ole ongelma. Vain teidän parisuhteenne on tärkeä.
kuuntele sydämmesi ääntä.
tuhansia esimerkkejä on olemassa siitä,että ikäero ei ratkaise mitään.
tsemppiä!!!
ota rohkea askell onneesi!!
niinsanottuihin triviaaleihin seikkoihin. Vähämerkityksisiin siis.
Tai sanotaan näinpäin: mitä yksinkertaisempi ihminen on, sitä tärkeämpiä hänelle ovat ulkoiset seikat kuten ikä, varallisuus, ammatti, ulkonäkö jne jne.
Jos taas vaakakupissa painavat muut asiat: samanhenkisyys, samanlainen huumorintaju, äly, elämänkatsomus, sisäinen kauneus... Silloin ei fyysisellä iällä ole mitään merkitystä.
Terveiset muoriskalta 54, ukkonsa 20 vuotta nuorempi eli 35. Joku on joskus sanonut, että voihan se olla vain sellaista hetken huumaa...
No niin tietysti voikin: eihän kannattaisi minunkaan mitään tästä aiheesta lausua, kun olemme vasta 19 vuotta olleet ja asuneet yhdessä.
Annetaan nyt ajan kulua vaikka toiset 20v, ja katsotaan sitten, onko kyseessä kestävä liitto vai vain sellainen hetken huuma...
Jotenkin itsestäni tuntuu et yli viiskyt kun on ikää ei enää jaksaisi lasten kanssa alkaa.
Mutta onneksi ei kaikki olla samanlaisia.
Anteeks kauheesti, mutta käsitinkö lukemani oikein?
Kerrot olevasi 54 ja ukkosi ikä on 35.
Olette olleet 19 vuotta yhdessä.
Joten... miehesi oli 16 ja sinä 35, kun aloitte asua yhdessä?
Mitä tuumivat aikoinaan tuon teinipojan vanhemmat seurustelustanne?
Kysyn vaan, mikäli käsitin oikein.
Ennätit ennen mua. Siis jotkut luvut eivät voi pitää paikkaansa, sillä 16-vuotias on vasta teini!
Jos on totta niin voi kauhistuksen kanahäkki!
tuo Tiinamuori. Eihän kukaan lapsen kanssa alkaisi intiimiin suhteeseen, tai vanhemmat(tämän nuoren) voisivat puuttua asiaan, sillä 16 - vuotiashan on alaikäinen , eikä vastuullinen teoistaan, vai onko?
Karmeana syöjättärenä pidän naista joka vikittelee noin nuoren pojan.
Itse äitinä saisin sellaisen raivarin, että ämmä häipyisi maisemasta.
Enkä ikinä usko, että nuori poika miehistyttyään jatkaisi yhdessä oloa itseään noin paljon vanhemman kanssa.
Harjoitusvälineenä saattaisi muutaman kuukauden mennä.
tuntui aika mukavalta kuulla.
Siis tuulta päin ja nokka pystyyn 8-D
humanisti kun on, muoriska on kieltämättä epätarkka lukujen kanssa. Mieheni on ollut 17vee kun olemme rakastuneet toisiimme, mutta sehän ei tarkoita, että olisimme olleet ns. intiimissä suhteessa vielä silloin. Emmekä asuneet yhdessä ennenkuin vasta monta vuotta myöhemmin.
Kiistän jyrkästi olevani syöjätär, enkä ole elämässäni "yrittänyt vikitellä" ketään. (Enkä aio vastakaan)
Ihan vapaasti on ollut hänellä mahdollisuus valita, kenen kanssa aikansa viettää: en ole lahjonut, kiristänyt enkä käskenyt.
(No joskus huonona päivänä pikaistuksissa ehkä käskenyt muuttamaan muualle, vaan niitä päiviä nyt varmaan on liitossa kuin liitossa...)
Joillekin ihmisille nyt vain on tärkeämpiä kriteerejä esimerkiksi samanlainen ajattelutapa asioista, älykkyys, huumorintajun määrä ja laatu, kiinnostuksen kohteet, henkilökemia, kuin joku vuosiluku jolloin on sattunut syntymään.
51 ja 9 vuotta nuorempi mies.
51-9 = 42 vuotias mies
kannattaisiko laskea sormilla . . .
ei vastannut 51 :ssalle, vaan tiinamuorille.
Itse et myöskään ole ihan tarkkana. Vaikka ei se haittaa. Kuten sanoin, luvut ovat triviaaleja...
Omituista kuitenkin...
Uskallat.
Yhtä lailla suhde voi päättyä, vaikka mies olisi yhdeksän vuotta vanhempi.
Tuo ikäero on suht mitätön.
Lapset ovat elämän rikkaus, ei ne hulluiksi ketään tee.
Mitä turhaan aristelet, pääsethän suhteesta irti, jos suhde ei onnistu.
Siitä vaan! Anna palaa!
Mitä ees kyselet.. Minun tontinrajan takana on pari,mies 42 ja vaimo 51.. molempien lapset on jo mailmalla eikä mitään ropleemia..:))
Minulla on ollut reilut neljä vuotta 20-vuotta nuorempi miesystävä.
Hän on kaikinpuolin ok. ei etsi minustä äitiä.
Otan päivän kerrallaan nyt ainakin ollaan onnellisia vaikka ei voi kieltää ettei myös hankaluuksia olisi.
Ne tulevat enimmäkseen muiden ihmisten taholta ja joissakin asioissa myös ikäero vaikuttaa ajattelutapaan.
Mutta en kyllä jaksaisi ottaa enää lapsista vastuuta, olen omani hoitanut ja se saa riittää.
Onneksi miesystävälläni ei ole lapsia.
muitten ihmisten näkemyksistä: mekin olemme isännän kanssa ainoastaan hymähtäneet sellaisille mielipiteille, mitä tästäkin ketjusta voit lukea tiinamuorille kirjoitetun.
Onnellista jatkoa kaikille, ja suvaitsevaisuutta!
Sisareni sanoo aina että jokaisella itseään kunnioittavalla naisella pitää olla vähintään 10 vuotta nuorempi mies;D
Jos kaikilla olisi tuollainen i h a n a asenne ollisi maailma paljon paljon mukavampi.
Kaikkea hyvää
kysellä muilta mitään. On tehtävä siten kuin itsestä parhaalta tuntuu.
Itselleni en kyllä haluaisi nuorempaa miestä saman katon alle.
Minä pidän itseäni vanhemmista miehistä (olen 51 v.)
jos arkailet. Anna asioitten olla niin kun nyt ovat, kuten kerroit; "mukavaa meillä on kaikilla tasoilla". Kyllä aika näyttää mihin kaikki johtaa. Ikäero ei ole mikään ongelma.