Väitit tuossa keskustelussa, jonka kävimme, että lääkkeistä pitäisi hankkiutua eroon. Kun kysyin sinulta, mitä tarjoaisit tilalle niin en saanut sinulta suoraa vastausta. Kysyisin sinulta nyt sitä ja sen lisäksi paria muuta asiaa, jos sopii. Miksi ei sopisi, eihän sinulla ole mitään salattavaa.
Oletko samaa mieltä toisen nimimerkkisi kanssa, että 70% kaikista sairauksista on psykosomaattisia? Jos näin on, niin voisitko kertoa ovatko esimerkiksi AIDS, leukemia tai vaikkapa keuhkosyöpä psykosomaattisia sairauksia? Jos eivät ole niin mitkä sairaudet kuuluvat tuohon 70% joukkoon?
Lisäksi mainitsit saaneesi auditointia paljon ja se auttoi jollain tavalla johonkin asiaan, jota et tietysti maininnut. Paljonko olet sijoittanut auditointiin? Oletko saavuttanut jonkin näistä skeidologien tasoista (clear, ot tms)?
Väitit myös, nyt kun kerran vauhtiin pääsin, että sivustolla http://www.xs4all.nl/~kspaink/cos/LRH-bio/chinamen.htm esiintyvät tekstit eivät ole skeidologian perustajan Lie Ron Hubbardin kirjoittamia. Voisitko esittää minulle sellaisen näytteen L. Ron Hubbardin käsialasta, joka suoraan kumoaisi tämän sivuston tekstien autenttisuuden? Ota huomioon että tämä sivusto sisältää jonkin verran OT3-materiaaleja Fishman-jutun oikeudenkäynnistä, joiden autenttisuus samalla kumoutuu. Väitätkö että nämä kaikki ovat väärennöksiä ja jos väität niin kuka ne on väärentänyt?
Oletko samaa mieltä toisen nimimerkkisi kanssa, että 70% kaikista sairauksista on psykosomaattisia? Jos näin on, niin voisitko kertoa ovatko esimerkiksi AIDS, leukemia tai vaikkapa keuhkosyöpä psykosomaattisia sairauksia? Jos eivät ole niin mitkä sairaudet kuuluvat tuohon 70% joukkoon?
Lisäksi mainitsit saaneesi auditointia paljon ja se auttoi jollain tavalla johonkin asiaan, jota et tietysti maininnut. Paljonko olet sijoittanut auditointiin? Oletko saavuttanut jonkin näistä skeidologien tasoista (clear, ot tms)?
Väitit myös, nyt kun kerran vauhtiin pääsin, että sivustolla http://www.xs4all.nl/~kspaink/cos/LRH-bio/chinamen.htm esiintyvät tekstit eivät ole skeidologian perustajan Lie Ron Hubbardin kirjoittamia. Voisitko esittää minulle sellaisen näytteen L. Ron Hubbardin käsialasta, joka suoraan kumoaisi tämän sivuston tekstien autenttisuuden? Ota huomioon että tämä sivusto sisältää jonkin verran OT3-materiaaleja Fishman-jutun oikeudenkäynnistä, joiden autenttisuus samalla kumoutuu. Väitätkö että nämä kaikki ovat väärennöksiä ja jos väität niin kuka ne on väärentänyt?
Vastaukset 28
Vanhimmat
Kutsuit käymään tässä ketjussa. Eipä ole vielä päässyt pahemmin ketjuuntumaan. Nyt kuitenkin projektit kutsuu joten palaan noihin kysymyksiisi tuota pikaa.
Odotan vastauksiasi mielenkiinnolla. Varaudun kuitenkin siihen, että:
1. Ilmoitat asiattomasta viestistä
2. Kiertelet vastauksissasi niin kauan että viestiketjun hierarkia on liian suuri järkevään keskusteluun
3. Vaihdat nimimerkkisi takaisin rolfiksi
teidän antisosiaalisten kanssa on turha viritellä. Oma kriittisyytenne estää teitä näkemästä. Kaksi scientologia voi keskustella järkevällä tavalla mistä tahansa teemasta. Näin se menee.
"Kaksi scientologia voi keskustella järkevällä tavalla mistä tahansa teemasta."
Niin no tällä palstalla siihen tarvitaan vain yksi, vai mitä rolf? :)
Hyvinhän ne projektit tuntuu kutsuvan... Miksi tällä palstalla kirjoittava(t) scientologi(t) vetoaa aina antisosiaalisuuteen ja sitten häviää palstalta? Ja tätä on aina edeltänyt varsin perinpohjainen, yksinkertaisten kysymysten esittäminen. Ajattele, mikäli jatkaisit keskustelua meidän "antisosiaalisten" (vaikka olemmekin sosiaalisia kun keskustelemme?), niin voisit oikoa täällä meidän saamiamme mahdollisia väärinkäsityksiä? Enkä ole kriittinen vaan tiedonhaluinen, lue tämä ketju http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000291&posting=22000000009441973
Mikäli tuo ei ole minun osaltani ainenkin yritys saada aikaan järkevää keskustelua, niin mikä sitten on? Kerro niin vältän tekemästä enää samoja virheitä. Nyt on mahdollisuutesi auttaa, käytä se hyväksesi!!!
kuin sokeasti höpönlöpöön uskova ja siitä vielä isot rahat maksava kuvainpalvoja.
(kritisoiva) on juuri kyvytön tekemään asioista arviointeja. Kriittisellä on vakiovastaus ja vakioasenne huolimatta siitä mitä toinen esittää. Kriittisyyden vastakohta on "korkea arviointitaso". Scientologi: "Auditoinnin avulla sain uusia näkökulia elämään ja älykkyyteni lisääntyi." Kriitikko: "Se on huijausta ja rahat menee." Täydellinen törmäyskurssi, joka myös heijastuu kriittisen henkilön omaan elinpiiriin. Tietysti hän löytää vikoja puolisostaan, "ystävistään", heidän omaisuudestaan. Näyttää siltä että yliopisto tuottaa kriittisiä ihmisiä, joilla on hyvin suppea "hirven näkökenttä". He ymmärtävät jotain suppeaa aihetta todella erinomaisesti, mutta ei elämää kokonaisuutena. Scientologia-auditointi tuottaa korkean arviointitason ihmisiä käsittelemällä väärinymmärrykset, overtit (haitalliset teot), salaukset (withhold) ja itse engrammit, jotka supistavat ihmisen tilaa (space), ja jotka syöttävät ihmiselle väärää tietoa ja saavat hänet käyttäytymään järjettömästi. Peruskirja engrammeista on: Dianetiikka: Nykyajan tiede mielenterveydestä.
http://finnish.dianetics.org/
vastaukseni oikeaksi... M.O.T.
Älä toki riehaannu, vaan kirjoita toki ihan rauhassa vastaukset noihin kysymyksiin, jotka sinulta avauksessani kysyin...
en ole vastausvelvollinen sinulle. Vastaan noihin kysymyksiisi kun on sopiva hetki. Kommunikoin mieluummin scientologien ja LRH:n kanssa. :D
Jos et halua vastata, ymmärrän kyllä. Olet aivopesty ihminen, jonka tyhjän elämän ainoa päämäärä on vakuuttaa kanssaihmisensä sinut kuiviin lypsäneen liikkeen harmittomuudesta. :D
Olisihan aivan naurettavaa oma maailmankuvansa yhden internet-palstan takia hajoittaa, vai mitä? xD Asioiden kyseenalaistaminen kun on paha asia numero yksi jos haluaa uskonsa pitää puhtaana. :D
Saat toki kommunikoida kuolleen narkkarisi kanssa ihan siinä määrin kuin itse haluat. :D Kovinkaan henkeviä ei aivohalvaukseen kuolleelta kehäraakilta parane odottaa, näin vinkkinä. :D
Hyvää työtä. Oma kuvani scientologeista on kyllä kirkastunut ansiostasi huomattavasti. Nyt tietää pysyä kaukana teistä. Toivottavasti joku päivä tulet järkiisi.
Otutkija. Kijoitit jo vuoden verran tänne kriittisiä "tutkijan" kommenttejasi. Mutta muka vasta nyt kuva kirkastuu. Olet siis haukkunut koko vuoden jotain mihin ymmärryksesi ei ole yltänyt. Mitä se kertoo sinusta, mitä itse luulisit? Olisitkohan vähän "kriittinen henkilö"?
respekt
tuskin tiedät kenelle vastaat, haluat vain uskoa tai jotain..?
meni. Arvaas uudestaan.
Kyllä näin on, lääkkeet useimmiten ovat keholle vieraita aineita, eikä niitä tarvita missään paranemistoiminnossa. Tämä on oma mielipiteeni. Päin vastoin lääkkeet käyvät käsiksi kehon luonnollisiin vitamiini- mineraali- ja hivenainevarantoihin pahentaen näin tilannetta. Hyviä esimerkkejä keholle vieraista aineista ovat laittomat, kadulla myytävät huumeet. Jo pitkän linjan narkomaanin olemuksesta voi nähdä että hänen kehonsa on kuiva kaikista elämää ylläpitävistä aineista. Varmaan käy niin että kehossa olevat huumeet syövät nuo arvokkaat aineet. Sama tilanne tapahtuu myös lääkkeiden kanssa. Lääkäri määräsi eräälle tuntemalleni henkilölelle Marevan-nimistä lääkettä veren ohentamiseksi. Samaa myrkkyä - tarkoitin lääkettä - käytetään rotanmyrkkynä. Idea on se että kun rotta saa suuren annoksen marevania, se yksinkertaisesti kuolee sisäiseen verenvuotoon - veri ohenee niin paljon että se ei enää pysy suonissa. Kävi vaan niin, että rotanmyrkky ihmiselle annettuna käy pahasti munuaisten päälle. Myrkkyjen sijasta pitäisi antaa kehoa ylläpitäviä vitamiineja, mineraaleja ja hivenaineita. Ongelma on se, että nuo edellämainitut ovat ravintoaineita, eivätkä ne ole patentoitavissa lääketeollisuuden toimesta.
En tiedä kuinka suuri osa sairauksista on psykosomaattisia. Ehkä luku on suurempi, ehkä pienempi. Valotetaanpa asiaa vähän. Joku kumauttaa vasaralla peukaloonsa. Onko siinä kysymyksessä psykosomaattinen vahinko, vai puhdas sattuma? Jos loukkaantunut henkilö voisi palauttaa mieleensä tapahtuman juuri ennen loukkantumista, hän voisi saada selville että hänen huomionsa oli aivan jossain muualla kuin siinä, mitä hän oli tekemässä. Monta kertaa käy niin että huomio juuri ennen loukkaantumishetkeä oli jossain toisessa henkilössä. Joskus 60-luvulla L. Ron Hubbard teki paljon kokeita ollessaan Saint Hillin-kartanossa Englannissa. Yksi mieleen painuvin oli koe, jossa oli kukkia ja hyönteisiä. LRH istutti joihinkin kukkiin aikaisia engrammeja - äläkä kysy miten hän sen teki. Hän kuitenkin huomioi, että ne kukat, joilla ei ollut niitä engrammeja, olivat resistatteja hyönteisiä vastaan - hyönteiset eivät käyneet niihin "hampaiksi".
http://www.egnet.co.uk/halloffame/hubbard.htm
((He lived at Saint Hill Manor, East Grinstead, between 1959 and 1967 during which time he greatly contributed to the local community. He was the East Grinstead Road Safety Committee organiser, an East Grinstead Parade Marshal and he sponsored children's cycling competitions.
He was Vice President of the East Grinstead Horticultural Society and carried out revolutionary horticultural experiments at Saint Hill.))
Samoin ihmisellä mielen pankkien sisältö hyvin paljon määritää ihmisen altistumisen erilaisille sairauksille. Muita asioita, jotka vaikuttavat ihmisen alttiuteen sairastua ovat, tunnesävy (korkeatunnesävyiset eivät sairastu helpolla), pelit (elämän peleissä pärjäävät eivät helpolla sairastu - joillekin ainoa pelattavissa oleva peli on sairaus), etiikka (eettiset henkilöt eivät paljoa sairasta, sairaus voi olla seurausta epäeettisestä toiminnasta). Oli sitten kysymys AIDSista, leukemiasta tai keuhkosyövästä näillä edellämainituilla on jotain tekemistä asian kanssa. Yksi tekijä on realiteetti. Henkilö ostaa jossain vaiheessa idean, että hänellä pitäisi olla se ja se (vaiva). Näitä hienon hienoja ideoita kutsutaan Scientologiassa postulaateiksi. Henkilön oma postulaatti on aina loukkaantumisisissa, sairauksissa ja menetyksissä. Myös päin vastoin, menestys, terveys jne ovat kaikki henkilön omia postulaatteja. Kuinka saada sitten postulaatit toimimaan? Tämä itse asiassa on Scientologia-auditoinnin tavoite, voittaa takaisin omat hyvät postulaatit. Eli kaikki mitä ihmiselle tapahtuu - tuleeko kohti vai meneekö pois - on kiinni hänen omista ajatuksistaan, omista postulaateistaan.
Olen saanut useita intensiivejä auditointia. Yksi parhaita oli PTS-auditointi. Sen jälkeen en ole pahemmin loukkantunut, terveys on ollut hyvä, ei huolia kehosta eikä pahemmin vaikeuksia. Oikeastaan kaikki auditointi on mahtavaa, koska se aina räätälöidään yksilön tarpeita ajatellen. Olen viittä vaille clear. Aion jatkaa kohti clearia tuota pikaa ja sitten OT-III:een äkkiä.
Syyt, miksi scientologit eivät paljon puhu auditoinnista saamistaan hyödyistä, on mielestäni kaksiselitteisiä. Henkilö ei välttämättä halua kertoa asioista, mikä toisille ei ole totta = realitettitekijä. Ja toiseksi henkilö kuitenkin suuntaa kohti tulevaisuutta eikä välttämättä muistele, minkälaisessa ansassa hän oli kiinni. Aivan kuten lehmät päästessään keväällä laitumelle eivät välttämättä muistele, minkälaista oli olla navetassa pitkä pimeä talvi.
Ronin alakuperäistekstiä löytyy alla olevasta linkistä. Vertaa itse jos haluat. Ronin suuhun vain on niin helppo työntää kaikenlaista törkyä. Minua kiinnostaa Ronin materiaalit (kirjat ja luennot); niistä ilmenee mikä hän oli miehiään ja mitä hän toisista ajatteli.
http://dianetics.lronhubbard.org/page00.htm
>>Kyllä näin on, lääkkeet useimmiten ovat keholle vieraita aineita, eikä niitä tarvita missään paranemistoiminnossa.>Päin vastoin lääkkeet käyvät käsiksi kehon luonnollisiin vitamiini- mineraali- ja hivenainevarantoihin pahentaen näin tilannetta.>Hyviä esimerkkejä keholle vieraista aineista ovat laittomat, kadulla myytävät huumeet.>Lääkäri määräsi eräälle tuntemalleni henkilölelle Marevan-nimistä lääkettä veren ohentamiseksi. Samaa myrkkyä - tarkoitin lääkettä - käytetään rotanmyrkkynä.>Myrkkyjen sijasta pitäisi antaa kehoa ylläpitäviä vitamiineja, mineraaleja ja hivenaineita.>Ongelma on se, että nuo edellämainitut ovat ravintoaineita, eivätkä ne ole patentoitavissa lääketeollisuuden toimesta.>Joku kumauttaa vasaralla peukaloonsa. Onko siinä kysymyksessä psykosomaattinen vahinko, vai puhdas sattuma?>Monta kertaa käy niin että huomio juuri ennen loukkaantumishetkeä oli jossain toisessa henkilössä.>LRH istutti joihinkin kukkiin aikaisia engrammeja - äläkä kysy miten hän sen teki.>Hän kuitenkin huomioi, että ne kukat, joilla ei ollut niitä engrammeja, olivat resistatteja hyönteisiä vastaan - hyönteiset eivät käyneet niihin "hampaiksi".>Samoin ihmisellä mielen pankkien sisältö hyvin paljon määritää ihmisen altistumisen erilaisille sairauksille.>Yksi tekijä on realiteetti. Henkilö ostaa jossain vaiheessa idean, että hänellä pitäisi olla se ja se (vaiva). Näitä hienon hienoja ideoita kutsutaan Scientologiassa postulaateiksi.>Olen saanut useita intensiivejä auditointia.Yksi parhaita oli PTS-auditointi. Sen jälkeen en ole pahemmin loukkantunut, terveys on ollut hyvä, ei huolia kehosta eikä pahemmin vaikeuksia.>Olen viittä vaille clear. Aion jatkaa kohti clearia tuota pikaa ja sitten OT-III:een äkkiä.
ihme, että olet noinkin pihalla jos et edes "clear" ole vielä. Odottelehan kun joskus sinne kolmoseen asti pääset... Huimia juttuja tiedossa :)) Siinä on usko lujilla kun alkaa Xenusta, astraalimatkoista yms tulla tarinaa joka pitäisi niellä kakistelematta :) Tai... Enpä tiedä, saatathan sinä ne nielläkin.
Kun kysyin sinulta aiemmin, mitä tarjoaisit (lääkkeiden) tilalle niin en saanut sinulta suoraa vastausta. Nyt vaikuttaa siltä, että sinä tarjoat vitamiineja ja paljon sanoja AIDSia tai leukemiaa lääkitsemään? Entäs KIPULÄÄKKEET? Korvataanko nukutus leikkauksen aikana vitamiineilla ja hivenaineilla? Jos suostuisit suoraan vastaamaan tähän kysymykseen heittämättä peliin mystisiä kavereitasi, jotka joutuvat milloin minkäkin lääkärin pahoinpitelemäksi, olisin aika kiitollinen.
"En tiedä kuinka suuri osa sairauksista on psykosomaattisia. Ehkä luku on suurempi, ehkä pienempi. Valotetaanpa asiaa vähän...(juttu joka ei liity asiaan millään lailla)"
Kerro ovatko AIDS, Leukemia tai keuhkösyöpä psykosomaattisia. Kerro onko leikkauksen aikana tunnettu kipu psykosomaattista. Jos on, millä poistat kivun, tai hoidat näitä tauteja.
"Olen saanut useita intensiivejä auditointia. Yksi parhaita oli PTS-auditointi. Sen jälkeen en ole pahemmin loukkantunut, terveys on ollut hyvä, ei huolia kehosta eikä pahemmin vaikeuksia"
Sinulla on ollut flunssaa tässä vähän aikaa sitten, eikö olekin? Voisin säästää sinulta muutaman donan seuraavalla lauseella. Olemalla "clear" et välty yhdeltäkään basillilta. Tämä nyt riippuu ihan sinun omasta tahdostasi, omista teoistasi, säästätkö rahasi vai et. Pallo on sinulla.
"Ronin alakuperäistekstiä löytyy alla olevasta linkistä...(linkki josta vastoin kuvausta EI löydy yhtään hubbardin käsialaa)"
Saisinko suoran linkin tai voisitko vaihtoehtoisesti olla levittelemättä noita valheellisia sivuja.
nyt Andronikos hermostu. Lääkkeiden tilalle vitamiineja, mineraaleja ja hivenaineita. Loukkaantuneille ensiapua ja sitten "assisteja" (L. Ron Hubbardin kehittämiä menetelmiä somaattisiin vaivoihin). PTS/SP -tekniikkojen soveltaminen (PTS:t sairastelevat, koska he ovat yhteydessä tukahduttaviin). Erään saksalaisen tutkijalääkärin mukaan AIDS paranee/lievittyy suurilla annoksilla C-vitamiinia. Nääs C-vitamiini tekee vastustuskykyisemmäksi. Leukemiaan ja muihin syöpäsairauksiin paljon vitamiineja ja amygdaliinia (siemenistä saatava B17-vitamiini) ja PTS-tilan käsittely. Aikaa myöden leikkaukset ovat historiaa, kun ihminen alkaa voimaan paremmin, jopa sinä.
Leikkauksen aikana tunnettu kipu on somaattista kipua ja nukutuksen aikana se tallentuu mieleen. Siitä voi aikaa myöden kehittyä psykosomaattinen sairaus. Tämän vuoksi lääkäreiden pitäisi pitää päänsä kiinni nukutetun henkilön läheisyydessä.
Ei ole ollut flunssaa moniin vuosiin ja jos on tuloillaan, C-viatamiinia 1gr (1000mg) tunnin välein ajaa pöpöt kuuhun (tai venukseen). Clearit ovat paljon aiheuttavimpia terveytensä suhteen kuin maan asukit. Pöpöt eivät cleareita hetkauta.
Lue kirja Dianetiikka: Nykyajan tiede mielenterveydestä.
Kappale "Clear"
http://finnish.dianetics.org/
Kaikki riippuu omasta tahdostani ja omista teoistani. Sen vuoksi olen scientologi. :D
olla scientologi tietääkseen vitamiinien merkityksen terveydelle? Mutta älä tule väittämään, etteikö muita lääkkeitä tarvittaisi. jos olet niin onnellisessa tilassa, että et ole kroonikko, niin hyvä, mutta älä perkele tule väittämään, ettenkö minä TARVITSISI näitä lääkkeitäni!!! Minä kyllä tiedän teidän mielipiteenne epilepsiasta, mutta tiedän tasan tarkkaan senkin, että teidän konsteillanne siitä ei selviä ja tiedättehän sen tekin koska olette koko sairauden kieltäneet.
Oletko ikinä nähnyt Grand Mal-kohtausta? Oletko ikinä ajatellut, mitä epileptikko tekisi päästäkseen niistä eroon? Minä olen. Ja kiitos nykyisen lääkitykseni, pääsin niistä eroon. Äläkä jauha paskaa auditoinneista ja engrammeista.. ne tuli nähtyä jo hamalla 80-luvulla. Silkkaa paskaa.
lääketieteeseen pettynyt etsii vastauksia epilepsiaan ja AIDS:iin tältä palstalta. Vielä kolmannentoista kerran Scientologia ei ole lääketieteellistä hoitoa fyysiselle tilalle. Voi olla että scientologian löytöjä tullaan käyttämään lääketieteen tutkimisessa ja hoitojen kehittämisessä. Nythän lääketieteen ihmiskäsitys on hiukka metsässä. Scientologian tehtävä on kaivaa ihminen pois siitä samasta mudasta, josta tieteilijät ovat pähkäilleet elämän saaneen alkunsa. Muuten toi grandmal-kohtaus liittyy sähkösokkiin, lääketiede pystyy tuottamaan sellaisen keinotekoisesti. Ettei vaan....
"Lääkkeiden tilalle vitamiineja, mineraaleja ja hivenaineita. Loukkaantuneille ensiapua ja sitten "assisteja" (L. Ron Hubbardin kehittämiä menetelmiä somaattisiin vaivoihin)"
Mielenkiintoinen näkemys. Tai ei se oikeastaan ole niinkään mielenkiintoinen kuin typerä. Onneksi vastasit toiseen kysymykseeni sentään. Vielä kun kertoisit, mitkä sairaudet ovat skeidologian mielestä psykosomaattisia. Ei luulisi olevan vaikea niitä luetella, kun väitit toisella nimimerkilläsi niitä olevan 70% kaikista.
"C-viatamiinia 1gr (1000mg) tunnin välein ajaa pöpöt kuuhun (tai venukseen)"
Tai vessanpöntöstä alas :D Noin suuret määrät vitamiineja eivät tee muuta kuin poistuvat munuaisten ajamana virtsan mukana. Tästä voisi kehitellä osuvan vertauskuvan auditoinnille mutta en sitä tee koska vitamiineista on toisinaan oikeastikin hyötyä. ;)
hullu.
vähän aikaa, mutta kun keho "oppii" jälleen hyödyntämään vitamiineja, sitä vessanpytyyn poistumista ei enää tapahdukaan. Muista myös tämä: lääkkeet ovat jonkin sorttisia myrkkyjä, joita ei pysty käsittelemään mikään muu kuin Riihimäen ongelmajätelaitos - ihmiskeho ei (eikä luonto) pysty niitä käsittelemään. Syömällä lääkkeitä henkilö tietämättään tekee ympäristörikoksen, sillä jonkin verran niitä aineita poistuu kehosta ympäristöä pilaamaan. Osa tietysti jää kehoon aiheuttamaan tuhojaan, minkä vuoksi vitamiini- mineraali- ja hivenainelisiä tarvitaan.
Perusteeton väite esitetty taas järjettömän mielipiteen todisteeksi. Aitoa skeidologiaa! Aika kutsua sinut jälleen vierailulle uuteen ketjuun kun täällä meinaat taas jumittua virsissäsi paikallesi:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000291&posting=22000000010395277
ei ole lääketieteellistä hoitoa fyysiselle tilalle, niin miksi kirjoitat tämmöistä:
"Loukkaantuneille ensiapua ja sitten "assisteja" (L. Ron Hubbardin kehittämiä menetelmiä somaattisiin vaivoihin)."
Mitä eroa on fyysisillä vaivoilla ja somaattisilla vaivoilla?