Kurnuttaja

Meidän pentukoira alkoi viime yönä kolmen aikaan pitämään aivan ihme ääntä, joka kuulosti ikäänkuin "räästämiseltä", niin kuin sillä olisi jotain ollut kurkussa. Se teki sitä pitkin yötä aina välillä, ja vielä aamullakin. Soitin jo el.lääk. ja hän käski tarkastaa suun ja jos syö ja juo ok, niin tarvitsee vain tarkkailla. No ihan normaalisti tuo söikin, ja nyt rauhallisena nukkuu tuossa, mutta silti hiukan huolettaa. Ehkä sillä on vain kurkussa jotain vanua tai karvaa joka kutittaa, ja lähtee sitten itsestään pois. Mutta kertokaa jos on neuvoja/ kokemuksia vastaavasta.
5424
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

todellakin vain jotain roskaa tai kuten meillä usein, kepeistä jäänyt kurkkuun pieniä tikkuja. Tiedän kyllä, niitä keppejä ei saisi edes heitellä, saatika sitten antaa järsiä ja kaluta. Meillä nyt kuitenkin se keppi tuolla ulkoilu lenkeillä on lähestulkoon ainoa tapa saada tytölle liikuntaa enemmänkin.
Mutta näistä juuri saattaa irrota kaikenlaista kurkkua häiritsevää tavaraa, ja onhan niitä lelujakin, mitkä eivät koiran puremista kestä vaikka ovat sellaisiksi tarkoitettujakin. Harvoin kuitenkin mitään sinne kurkuun mitään poistettavaa jää. Ei meillä ainakaan ole vielä lääkäriä koskaan sen suhteen tarvittu.

Äänestä
  • Aloittaja

    ...saattaa olla myös tuolla nyt palasia irronnut, kun oli taas poikaystävä antanut pihalta tuoda yhden kepakon sisälle järsittäväksi. Kiitos vastauksesta =)

    Äänestä

  • marita84 kirjoitti:

    ...saattaa olla myös tuolla nyt palasia irronnut, kun oli taas poikaystävä antanut pihalta tuoda yhden kepakon sisälle järsittäväksi. Kiitos vastauksesta =)

    minä olen antanut kuivamuonaa tai näkkileipää. Näkkäriähän ihmisellekin tarjotaan jos jotain on jäänyt kurkkuun vaivaamaan. Meillä jopa koira sitä syö. Mutta pipanoita, meillä on sellainen nimitys, kuivana, niin kyllä se vie ylimääräisen tavaran mennessään.

    Äänestä

  • Aloittaja

    hatamm kirjoitti:

    minä olen antanut kuivamuonaa tai näkkileipää. Näkkäriähän ihmisellekin tarjotaan jos jotain on jäänyt kurkkuun vaivaamaan. Meillä jopa koira sitä syö. Mutta pipanoita, meillä on sellainen nimitys, kuivana, niin kyllä se vie ylimääräisen tavaran mennessään.

    ...juuri annoinkin äsken, eikä ole sen jälkeen enää kurnuttanut. Ehkäpä tuo auttoi =)

    Äänestä

  • marita84 kirjoitti:

    ...juuri annoinkin äsken, eikä ole sen jälkeen enää kurnuttanut. Ehkäpä tuo auttoi =)

    Laitetaas tähänkin vielä toinen näkökanta..rotua tietämättä mikä sinulla on..edelliset aivan loistavia vastauksia..jos kurnutus jatkuu ihan näin rempseästi otappa pentuasi kaulanalta kiinni ja jos nahkaa jää käteen "nyrkillisen"verran..tai yleensä pennun vartalosta tuo kurnutus häipyy kasvaessa..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


marita84 kirjoitti:

Meidän pentukoira alkoi viime yönä kolmen aikaan pitämään aivan ihme ääntä, joka kuulosti ikäänkuin "räästämiseltä", niin kuin sillä olisi jotain ollut kurkussa. Se teki sitä pitkin yötä aina välillä, ja vielä aamullakin. Soitin jo el.lääk. ja hän käski tarkastaa suun ja jos syö ja juo ok, niin tarvitsee vain tarkkailla. No ihan normaalisti tuo söikin, ja nyt rauhallisena nukkuu tuossa, mutta silti hiukan huolettaa. Ehkä sillä on vain kurkussa jotain vanua tai karvaa joka kutittaa, ja lähtee sitten itsestään pois. Mutta kertokaa jos on neuvoja/ kokemuksia vastaavasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu