Prisman työajat

Kassa

Prisman työntekijät:

Mihin aikaan alkaa esim. aamuvuoro, jos työskentelee pelkästään kassalla? Prisman nettisivuilla mainittiin, että pitäisi olla kykenevä vuorotyöhön klo 6-21.30 välillä.. Eli hyllyttävätkö myös kassatyöntekijät ennen kaupan aukeamista tullutta kuormaa, vai alkaako heidän työvuoronsa esim. klo 8.30?

Entä miten tauot toteutetaan, saako tauolle lähteä kun siltä tuntuu, vai onko siihen joku sääntö?

Joudutteko usein luopumaan vapaapäivistänne jonkun sairastuttua, ja ovatko työpäivat aina saman pituisia?

11

8238

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jossu

      Prismassa en ole ollut, mutta CM:ssä kylläkin.

      Siellä kassat aloitti n. 15min ennen kaupan aukeemista, että ehtivät hakea kassalippaan ja asettua paikoilleen. Jos halusi hyllyttää, niin pystyi ottamaan sitä ns. lisähommana vapaaehtoisesti aikaisin aamulla.

      Tauolle mentiin tietyn järjestyksen mukaan. Eli ei voinut lähteä ihan miten sattuu. Tauottaja tuli tuuraamaan siksi aikaa.

      Prismasta olen kuullut, että siellä työt kiertäisivät aika hyvin. Eli välillä olet kassalla ja välillä osastoilla.

      • Kassa

        No, ei mulle ainakaan kukaan ole tullut tarjoamaan hyllytyshommia!!

        Kyllä meillä ainakin kassat on kassoja ja osastonväki on erikseen.

        Kassalla me ollaan minimissään 5 minuuttia ennen avaamista.

        Työvuorot voi olla 7 eteenpäin, iltavuoro loppuu 15 yli 21 (18.15)

        Yleisimmin vuorot alkaa klo. 9 ja siitä porrastettuna eteenpäin. Iltavuoro alkaa yleisemmin klo. 15 ja siitä porrastettuna eteenpäin niin että myöhäisin iltavuorolainen tulee klo.16 tai 16.30

        Työvuorojen pituus riippuu monista tekijöistä, mutta yleisesti 6-8 tuntia.

      • vastaa
        Kassa kirjoitti:

        " No, ei mulle ainakaan kukaan ole tullut tarjoamaan hyllytyshommia!!
        Se vielä puuttuisi.Olen kassamyyjän kurssin käynyt, enkä mikään tavaran hyllyttäjä, missä ei vaadita kuin sopivat hanskat eikä mitään erikoiskoulutusta.

        Kyllä meillä ainakin kassat on kassoja ja muu rupusakki on erikseen."

      • akateeminen nauraja
        vastaa kirjoitti:

        Voi luoja mitenkä nauran teidän puotipuksujen ja kassaämmien juttuja. Olette kaikki ihan yhtä nautettavan samanarvoisia laitatte sitten jauhopusseja hyllyyn tai olette kassalla. Onpa todella törkeää kassan kieltäytyä hyllyttämistöistä. Oletko sinä olevinasi jotakin kun olet kassa. Kassa ei ole yhtään mitään. Akateemisuus on jotakin. Minä olen akateeminen.

      • sinulle kuu
        akateeminen nauraja kirjoitti:

        nauran myös. SINULLE. Juoppo renttu akateeminen, kassat on sentään OIKEISSA töissä, toisin kuin sinä... hahahahahah

      • akateeminen nauraja
        sinulle kuu kirjoitti:

        nauran myös. SINULLE. Juoppo renttu akateeminen, kassat on sentään OIKEISSA töissä, toisin kuin sinä... hahahahahah

        Hah. Nythän taisin sohaista oikein ampiaispesään. Kyllä akateemiset ovat töissä ja hyvinpalkatuissa töissä ovatkin. Akateemisilla työttömyysaste on huomattavasti pienempi kuin kouluttamattomilla. Eli juo sinä vain itse sitä tarjouskaljaa, akateemisilla on varaa parempiin juomiin.

      • ex myyjä
        vastaa kirjoitti:

        " No, ei mulle ainakaan kukaan ole tullut tarjoamaan hyllytyshommia!!
        Se vielä puuttuisi.Olen kassamyyjän kurssin käynyt, enkä mikään tavaran hyllyttäjä, missä ei vaadita kuin sopivat hanskat eikä mitään erikoiskoulutusta.

        Kyllä meillä ainakin kassat on kassoja ja muu rupusakki on erikseen."

        Näyttää olevan eri kaupoissa eri arvostuksen kohteet. Ex työpaikassani moni kassa halusi osastolle töihin, myös hyllyttämään. Etenkin myyjän töitä pidettiin ns. parempina töinä. Paljon nurinaa aiheutti uudistus, jonka mukaan kaikkien piti osata olla kassalla. Osa myyjistä piti melkein pakottaa kassalle.

      • Akateeminenko
        akateeminen nauraja kirjoitti:

        Voi luoja mitenkä nauran teidän puotipuksujen ja kassaämmien juttuja. Olette kaikki ihan yhtä nautettavan samanarvoisia laitatte sitten jauhopusseja hyllyyn tai olette kassalla. Onpa todella törkeää kassan kieltäytyä hyllyttämistöistä. Oletko sinä olevinasi jotakin kun olet kassa. Kassa ei ole yhtään mitään. Akateemisuus on jotakin. Minä olen akateeminen.

        Olisi kyllä pystynyt huomattavasti taidokkaampaan ja tyylikkäämpään provoon, kuin sinä.
        Tule ja yritä uudelleen, kunhan olet ensin valmistunut. Tai ei sentään. Sittenhän olet jo senverran fiksu, ettet näillä palstoilla enää surffaile.

      • joo
        akateeminen nauraja kirjoitti:

        Hah. Nythän taisin sohaista oikein ampiaispesään. Kyllä akateemiset ovat töissä ja hyvinpalkatuissa töissä ovatkin. Akateemisilla työttömyysaste on huomattavasti pienempi kuin kouluttamattomilla. Eli juo sinä vain itse sitä tarjouskaljaa, akateemisilla on varaa parempiin juomiin.

        on taas joku muka akateeminen kirjoittanut provon.. jos on niin fiksu ja sivistynyt niin miksi kirjoitat tuollaista? jos olet niin hienossa ammatissa, niin miksi todistelet sen hienoutta ja mainostat itseäsi?
        ..herää siis kysymys, mitä oikeastaan oletkaan...
        jos olet niin fiini ja akateeminen, ettei sinulle tarjouskalja kelpaa, niin kelpaa kuitenkin kirjoittaa työpaikka-sivuille keskustelupalstalle.. juu-u...
        hieno asenne sulla, tosiasiassa taidatkin olla ääliö, josta edes akateemisuus ei ole tehnyt fiksua ja hyväkäytöksistä ihmistä
        hyvää loppuelämää

        nimim. tarjouskalja ja duunarin työt kelpaavat tällekin toimitusjohtajalle

      • sivusta seurannut
        ex myyjä kirjoitti:

        Näyttää olevan eri kaupoissa eri arvostuksen kohteet. Ex työpaikassani moni kassa halusi osastolle töihin, myös hyllyttämään. Etenkin myyjän töitä pidettiin ns. parempina töinä. Paljon nurinaa aiheutti uudistus, jonka mukaan kaikkien piti osata olla kassalla. Osa myyjistä piti melkein pakottaa kassalle.

        On täällä taas kova riita menossa. Ei nuo kaikki kassatkaan kovin suurta fiksuutta osoita.
        Akateeminen nauraja selvästi oli provo. Mutta vielä tyhmempi on se, joka moisesta seinälle hyppää. Miksi ja miten muuten olette päätyneet kassalle? Itse olen joskus ollut töissä kassalla, mutta kunnianhimo kasvoi ja opiskelin toista alaa. Nyt olen projektipäällikkönä. Jaksaako tuo kassan työ motivoida pitkälle?

      • ex myyjä
        sivusta seurannut kirjoitti:

        Aika paljon oli töissä havaittavissa katkeruutta kassaihmisten keskuudessa. Siis sellaisten, jotka oli sinne jämähtäneet. Suurin osa oli opintojaan rahoittavia opiskelijoita. Ja kassatyö oli vain välivaihe.

        Säälittävin tapaus oli mielestäni n. 40v mies, joka joutui osastolta kassalle. Hän purki katkeruuttaan kaikkiin uusiin työntekijöihin olemalla ilkeä. Siellähän tuo näyttää vieläkin istuvan, kun olen joskus kaupassa käynyt. Olen varmaan ilkeä, mutta en voi olla tuntematta vahingoniloa. Niin tympeästi hän käyttäytyi muita kohtaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      148
      2007
    2. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      304
      1701
    3. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      93
      1547
    4. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1190
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      76
      1172
    6. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1140
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      22
      1027
    8. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      48
      997
    9. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      73
      946
    10. Minkä näköinen

      On kaipaamasi henkilö🤔
      Ikävä
      45
      917
    Aihe