Siviilipuhuja?

Emme kuulu avomieheni kanssa kirkkoon ja olemme menossa vuoden päästä naimisiin. Haluaisinkin siis tietää, onko kokemuksia ns. siviilipuhujista? Entäpä muutenkin tälläisistä "ei kirkkohäistä"?
3970
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hei! Olethan lukenut Anneli Aurejärvi-Karjalaisen kirjoittaman "Perheen omat juhlat" - kirjan? Siellä kerrotaan hyviä vinkkejä siviiliseremonioihin. Osallistuin itsekin vaatimattomalla panoksella kyseisen kirjan laadintaan, vaikka oma vakaumukseni on ihan toisenlainen. Sain sitä kautta myös tutustua vapaa-ajattelijoiden aktivisteihin, jotka kaikki minusta vaikuttivat varsin hienoilta ja kyvykkäiltä ihmisiltä. Tarkoitan tällä sanoa sitä, että jos seuraat tuon kirjan neuvoja ja kysyt puhujia neuvotuista paikoista, saat varmasti ammattilaisen, joka tietää, mitä sanoa ja miten, eli häistänne tulee siltäkin osin onnistuneet! Onnea!!!

Äänestä

Minut ja mieheni vihittiin maistraatissa ja täytyypä sanoa, että tilaisuus oli todella sanoisinko, että karu ! Henkikirjoittajan puhe kesti pari minuuttia ja sitten kaikki olikin jo ohi !
Huonoiten oli mielestäni järjestetty kahvitilaisuus. Sillä vihkiminen tapahtui kahdelta ja kahvitilaisuus alkoi vasta kuudelta, oli todella mälsää, kun siinä oli niin kauan aikaa hermoilla...! Mutta tämä kaikki sen vuoksi, kun meidät vihittiin perjantaina, kun maistraatti ei ole vklp:sin auki.
Voisin suositella, että pyydätte siviilipuhujaa jonnekin teidän valitsemaan juhlapaikkaan, sen voi koristellakin nätiksi, toisin kuin sen huoneen jossa meidät vihittiin...

Äänestä

Mistä päin Suomea olet? Hyvinkään maistraatista saa siviilivihkijän paikanpäälle kohtuullisen matkan päähän (esim. Helsinkiin onnistuu) matkakorvauksia vastaan, myös viikonloppuisin. Meidät vihittiin "siviilimenoin" helsinkiläisessä kartanossa. Vihkipuhe kaava oli itse kirjoitettu ja näin paljon normaalia kaavaa pidempi ja juhlavampi, mutta ennen kaikkea henkilökohtaisempi. Kaikissa maistraateissa tämä vihkikaavan "sormeilu" ei onnistu, mutta puheen sen yhteyteen voi lisätä kai missä vain.

Useimmista maistraateista ei saa vihkijää paikanpäälle ainakaan virallisesti - tosin kuulemani mukaan esim. yksi helsinkiläinen henkikirjoittaja kyllä tulee juhlapaikalle vihkimään myös viikonloppuisin, mutta hinta on kohtuuton, suorastaan törkeä! Ja tämän hän tekee ns. of the records, sillä palvelu ei kuulu H:gin maistraatille. (Jonkun lain mukaan vihkimisestä EI saisi ottaa maksua -> vrt. kirkkovihkiminenkin on ilmainen ajankohdasta ja vihkipaikasta riippumatta.)

Häiden alla kyselin siviilivihkimisestä Helsingin, Espoon ja Vantaan maistraateista, mutta kaikissa niissä vihkimiseen suhtauduttiin kuin mihin tahansa virkatoimitukseen, joka vaati sen pakollisen asioinnin ko. virastossa... Eli hyvin nuivasti! Juhlatilaa ei esim. pysty koristelemaan, sillä aika yhdelle vihittävälle parille on tosi lyhyt (odotustilassa usein monia muitakin pareja odottamassa vuoroaan), joten sen siivoamiselle / uudelleen järjestelylle ei olisi aikaa. H:gin maistraatin mukaan vihkikaavaakaan ei saanut muuttaa ollenkaan, vaikka mikään laki ei sitä säädä. Ainoastaan "tahdotko?"-kysymykset siihen tulee jossain muodossa sisältyä. Tämän siis sain tietää Hyvinkäältä ja meidän vihkikaavamme olikin sitten loppujen lopuksi hyvinkin persoonallinen!

Mutta tosiaan, jos Hyvinkää on edes siedettävän matkan päässä teidän vihkipaikaltanne, niin soittele sinne. Toki muualtakin päin Suomea asiaa kannattaa tiedustella, muista maistraateista minä en valitettavasti tiedä yhtään mitään.

Mutta... Se kahden minuutin pikavihkiminen ei meille kirkkoon kuulumattomillekaan ei ole tosiaankaan ainoa vaihtoehto! Onneksi!

P.S. Ks. myös nettisivu:
http://www.pro-seremoniat.fi/

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Leila kirjoitti:

Emme kuulu avomieheni kanssa kirkkoon ja olemme menossa vuoden päästä naimisiin. Haluaisinkin siis tietää, onko kokemuksia ns. siviilipuhujista? Entäpä muutenkin tälläisistä "ei kirkkohäistä"?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu