Kysymys nuorille

Aihetta on sivuttu aemminkin. Päädyin vähän aikaa sitten aborttiin. En ole kertonut lapsilleni (17-23 v.) asiasta mitään. Salaanko asian vai kerronko? En ole varma pystynkö edes puhumaan asiasta.
183051
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Itse ainakin haluaisin kuulla, jos äitini olisi tuollaisen ratkaisun tehnyt (ikää minulla 21 vuotta). Kun lapsesi ovat jo tuon ikäisiä, heille varmastikin voi asiasta kertoa, mutta silloin on myös parasta selittää syysi ratkaisuun, etteivät he turhaan tuomitse. Varmastihan sinulla oli hyvää syy, miksi noin päätit tehdä.

Jos asiasta on todella raskasta puhua (kuten varmasti on), eihän sinun ole pakko ottaa sitä vielä puheeksi. Kerrot heillä vaikka vasta sitten, kun koet siihen pystyväsi.

Tietysti ratkaisu on sinun, kerrotko vai et... mutta kuten jo alussa sanoin itse ainakin haluaisin tietää, jos äitini olisi noin jossain vaiheessa päättänyt tehdä.

Äänestä
  • Sinä olet varmaankin tyttö. Lapseni ovat poikia. Pelkään antavani mallin, ett abortti on hyväksytty "ehkäisykeino"... Itse sain ekani 18 v. Enkä ole katunut vaikkei harkittu.. Ja olen sen pojalle sanonut.

    Äänestä

  • äidiltä kirjoitti:

    Sinä olet varmaankin tyttö. Lapseni ovat poikia. Pelkään antavani mallin, ett abortti on hyväksytty "ehkäisykeino"... Itse sain ekani 18 v. Enkä ole katunut vaikkei harkittu.. Ja olen sen pojalle sanonut.

    Tyttö olen, kuten nimimerkistäkin ilmi käy varsin selvästi :)

    Poikasi kyllä varmasti osaavat ajatella asioita fiksusti, jos selität ne huolellisesti. Selityksillä vältät juuri tuon kuvitelman abortista ehkäisykeinona, ainakin uskoisin.

    Mutta varmasti puhuminen on kuitenkin todella vaikeaa, enkä osaa sanoa, miten asia pitäisi ottaa esille... Toivottavasti kuitenkin saat sen ratkaistua :) Voimia ja jaksamisia :)

    Äänestä

Minun Äitini vain töksäytti asian. Ei kuitenkaan kylmästi vaan sanoi: Minulla tippui sikiö vessanpönttöön. Tässä ei siis ollut kyseessä abortti, mutta antoi ainakin ymmärtää ettei tilaa arvostelulle ollut, kun itse kerta hyväksyi asian. Sinun kroppa, sinun abortti ja päätös. Älä anna tilaa arvostelulle vaan sanot asian mahdollisimman riisutusti: Äiti teki abortin.

Äänestä
  • Lapseni ovat poikia.. ymmärtänevätkö? Pillerin unohdus raskauden syy, mutta annanko mallin ett hyväksyn? En kai vain antaa itselleni anteeksi ett päädyin tähän...

    Äänestä

  • äididltä kirjoitti:

    Lapseni ovat poikia.. ymmärtänevätkö? Pillerin unohdus raskauden syy, mutta annanko mallin ett hyväksyn? En kai vain antaa itselleni anteeksi ett päädyin tähän...

    Minä koin 2v. sitten yllätys-keskenmenon. Yllätys siksi, etten edes tiennyt odottavani. Olimme olleet yli 10v. ilman ehkäisyä ja toivoneet kovasti 3. lasta. Kun sitten 44-vuotiaana tajusin, että olin ollut raskaana, joka meni n. 8. viikolla kesken, olihan se melkoinen järkytys. En edes heti tajunnut, että kyse on keskenmenosta. Tyttäreni olivat tuolloin 17 ja 15. Vanhempi tytär sai tietää asiasta, koska joutui sattumalta olemaan tilanteessa mukana. Nuoremmalle emme ole kertoneet vieläkään. Se oli minulle silloin niin rankka juttu, että siinä oli itsellenikin ihan riittävästi selviämistä. En usko, että vanhempi tyttö on siskolleen kertonut. Asiaa ei muutenkaan tiedä kuin yksi muu henkilö mieheni ja tämän esikoistyttömme lisäksi.

    Ehkä jonakin päivänä kerron nuoremmallekin, sitten, kun aika on siihen kypsä. Olen nyt päässyt itse asian asian yli.

    Äänestä

  • äididltä kirjoitti:

    Lapseni ovat poikia.. ymmärtänevätkö? Pillerin unohdus raskauden syy, mutta annanko mallin ett hyväksyn? En kai vain antaa itselleni anteeksi ett päädyin tähän...

    Vaikka lapsesi on poikia ja he varmaan voivat ajatella, että "no pysty mutsikin aborttiin, joten eiku vaan muija paksuks" siis sillen hienosti, että poikasi rupeis ajattelee, että voi jättää ehkäisyn jne. Mutta ehkäpä heillä on järkeä jo päässä ja ymmärtävät, ettei abortti ole mikään ehkäisy keino. Sinuna kertoisin asiasta pojillesi ja selittäisit asian heille, miks teit, mikä oli syy? Voimii sinulle.

    Äänestä

Mie en ainakaan haluis kuulla.

Äänestä

lapsille, oma henkilökohtainen asiasi. Mikä perusteluksi, että pitäisi kertoa, mitä lapset siitä hyötyvät?

Äänestä

Juttusi ei tosiaankaan voi olla totta. Siis jos esikoisesi on jo 23v, niin et tosiaankaan enää voisi tulla raskaaksi, koska olet itse varmaan vähintään 50v! Sen ikäinen ei tosiaankaan enää voi tulla raskaaksi! Ja sitpaitsi, mitä sinä vanha ämmä tälläisellä teinien nettipalstalla teet???? Onko teillä siellä vanhainkodissakin tietokoneet :-DDDD

Äänestä
  • jso esikoinen on 23, ei äidin tarvi olla kuin nelikymppinen tai vähän yli. Eikä silti ole ollut edes teiniäiti. nykyään on tosi monia yli 40 v synnyttäjiä, jos et satu tietämään tilastoja. 50-v. voi muuten tulla raskaaksi ihan luomunakin - tosin harvinaista.

    Muuten vanhainkodeissakin on tietokoneita, tosin käyttäjien keski-ikä lienee likempänä 80.

    Äänestä

  • Äitini oli 41 kun sai minut. On ihan täysin mahdollista.

    Kamalaa tekstiä koko viesti muutenkin. Internet on kaikille. Olkaa pöntöt teinit ylpeitä, että joku 41-vuotias tulee kysymään neuvoa teiltä!

    Ja sitten vastaus... Sinuna kertoisin. Mutta kertoisin myös syyt. Ja sanoisin myös ihan selvästi, ettei se ole mikään ihannemalli, mutta päätit nyt niin. Jos miehesi tietää, niin suosittelisin ottamaan asian esille koko perheen kesken esim. päivällisen jälkeen. Toinen vaihtoehto on kertoa jokaiselle henkilökohtaisesti.

    Se on kuitenkin sinun (tai sinun ja puolisosi) päätös.

    Äänestä

jos kuvitellaan et mun mutsi ois joutunu samaan tilanteeseen haluaisin et hän kertoisi. helpomopaa surut on jakaa useamman kesken ku yksin. kyllä lapsesi ymmärtää.

Haleja

Äänestä

Sain jonkin aikaa sitten tietää äitini saaneen keskenmenon ennen siskoni syntymistä. Tilanne meni ohitse aika luonnollisesti, itse en siitä mitenkään 'horjahtanut' vaikka äiti sen töksäyttikin. Tosin voi olla asiaan vaikutti outo muisto lapsuudestani. Mielessäni on aina pyörinyt eräs hetki jolloin äiti käyttyi niin oudosti että se jotenkin syöpyi mieleeni vaikka olin vain 6 vuotta vanha. Jotenkin aina olin tietämättäni alitajunnassa epäillyt jotakin sellaista.

Mielestäni sinun ei kannata kertoa. Jos olet lohdutuksen kaipuussa niin et välttämättä saa 'parhainta' lohdutusta lapsiltasi (tilanne on toinen jos on tyttölapsi, en nyt muista olitko maininnut asiasta). Tytöt jotenkin osaavat suhtautua hieman toisin.

Äänestä

Haluaisin ainakin tietää heti, jos oma äitini tekis abortin, mitä jos asia tulee ilmi myöhemmin? Ja olet evännyt lapsiltasi moisen jutun..
kehotan sua kertomaan lapsillesi asiasta..
Sun lapsia ne sitten edelleenkin on siinä missä ennenkin.

Äänestä

Miksi sinun tulisi kertoa lapsillesi tästä asiasta? Se on sinun henkilökohtainen päätöksesi, eikä sinun tarvitse kertoa siitä kenellekään jos et halua. Kertomatta jättäminen ei ole salaamista, koska asia ei edes kuulu lapsillesi.

Ehkä sitten voisit kertoa, jos tyttäresi olisi samassa tilanteessa. Voisit neuvoa ja kertoa omat kokemuksesi. Toisaalta taas, jos tyttäresi tietäisi sinun kokemuksestasi etukäteen, hän voisi hädän hetkellä turvautua ensimmäisenä sinuun.

Koska asia tuntuu olevan sinulle vaikea, olisi ehkä viisaampaa työstää sitä ensin itse.

Äänestä

Haluatko itse kertoa? Jos et, niin itse en kokisi että äidilläni olisi velvollisuus sellaisesta asiasta minulle kertoa jos ei halua ja ymmärtäisin sen hyvin. Tee niinkuin itselle hyvältä tuntuu

Äänestä
  • mä en ainakaan haluais kuulla itse jos äiti olis niin tehnyt... mä en itse pystynyt aborttia tekemään ja nyt mulla on maailman ihanin poika 2kk :) en ole hetkeäkään sitä katunut vaikka 17 olenkin. ja sille kuka niistä ikä jutuista puhu, olen 17. äitini on 37 ja isoäiti? miksei hänen esikoisensa voi olla 23? ajattele pitemmälle ennenku haukut ketään. esim. kun oma poikani on 23v minä olen 40!! ajattele...!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


äidiltä kirjoitti:

Aihetta on sivuttu aemminkin. Päädyin vähän aikaa sitten aborttiin. En ole kertonut lapsilleni (17-23 v.) asiasta mitään. Salaanko asian vai kerronko? En ole varma pystynkö edes puhumaan asiasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu