Big Brother Extra

Katoin just ton Big Brother Extra -ohjelman. Mun mielestä ihan kökkö ohjelma. Ensinnäkin mitä järkeä puhua jostain su-iltana tapahtuneesta, joka on näytetty maanantai-iltana subbarilla ja josta on ollut jo maanantaina subbarin nettisivuilla tekstiä. Toisekseen, ääni ja kuva niissä haastatteluissa ei ollut synkassa ja ohjelma näytti tosi amatöörimäiseltä. Kolmanneksi, Vapun lässytystä ei jaksa kuunnella kun se vaan hehkutti kuinka mahtavaa tää kaikki on ja kuinka se aikoo mennä katsomaan kotiin mukamas illan jaksoa, että "näkee mitä siellä talossa on tapahtunut" (kun se kuitenkin jo tietää mitä siellä on tapahtunut).

Ja mitä järkee on kertoa että "ensimmäisenä päivänä ovat saaneet jonkun tehtävän, mikähän se sitten lienee onkaan" kun kaikki tiesi jo eilen netin kautta että kysymyksessä oli se nuotion pitäminen 72 tuntia pihalla!????
5855
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Todellakin turhaa pyörittää samaa narua uudestaan ja uudestaan. Mikäli nykyistä vauhtia ohjelma etenee niin juhannuksena vasta Extrassa selviää kuka lähti toiseksi viimeisenä talosta pihalle. Kas kun eivät vielä pyöritä ohjelmaa puoli- tai neljännesnopeudella, jos se on NIIN hyvää.

Äänestä

joo tosi syvältä........!!!!!!! ei oo formaatti kunnolla päässy alkuun ja nyt jo uusintoja prkl..ja jotain bändi haastatteluja vaikka ei liity koko juttuun.......

Äänestä

olen minäkin ollut todella pettynyt tähän subin hommaan. amatöörejä kaikki, eivät osaa edes yksinkertaisimpia tv-tuotannon alkeita! harmittaa tosiaan, odotin niin paljon kyseiseltä sarjalta, mutta kaikki on ollut pettymystä, aina kilpailijoista lähtien. talo on ainoa mikä edes etäisesti muistuttaa missä bb:ssä on kyse!

mutta mitä muuta voi odottaakaan kun on b-luokan kanava kyseessä.

Äänestä

oli aivan surkee toi extra! No hyvä tietää ettei sitä kannata edes katsoa tästä eteenpäin. Mulla on toi 24/7 joten sitä katsomalla on enemmän perillä tapahtumista. Katsotaan nyt josko tossa kymmeneltä tulevassa ois jotain uutta. ainakin odotan noita isoveljen huone jutteluita. niistä vois näyttää myös tuolla netissä, ni ei tarttis tota telkkarii katsoo ollenkaan. Ääni on surkee!

Äänestä
  • ..mun mielestä toi on ehkä jotenkin kökköä esittää samaan aikaan netissä 24/7 tuota. Tuntuu, että koko ajan tapahtuu joitain uutta ja sitten televisiossa ei näytetä mitään..

    Siis hyvähän tuo ehkä vaan on, mutta pysyykö ne, jotka kattoo sarjaa vaan telkkarissa, kovin hyvin tapahtumien perässä?
    Kun tulee vielä tuo extrakin.. Mitä näytettävää jää myöhäisillan lähetyksiin..? Edellisillan vai minkä ajanjakson tapahtumia?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mitä virkaa!? kirjoitti:

Katoin just ton Big Brother Extra -ohjelman. Mun mielestä ihan kökkö ohjelma. Ensinnäkin mitä järkeä puhua jostain su-iltana tapahtuneesta, joka on näytetty maanantai-iltana subbarilla ja josta on ollut jo maanantaina subbarin nettisivuilla tekstiä. Toisekseen, ääni ja kuva niissä haastatteluissa ei ollut synkassa ja ohjelma näytti tosi amatöörimäiseltä. Kolmanneksi, Vapun lässytystä ei jaksa kuunnella kun se vaan hehkutti kuinka mahtavaa tää kaikki on ja kuinka se aikoo mennä katsomaan kotiin mukamas illan jaksoa, että "näkee mitä siellä talossa on tapahtunut" (kun se kuitenkin jo tietää mitä siellä on tapahtunut).

Ja mitä järkee on kertoa että "ensimmäisenä päivänä ovat saaneet jonkun tehtävän, mikähän se sitten lienee onkaan" kun kaikki tiesi jo eilen netin kautta että kysymyksessä oli se nuotion pitäminen 72 tuntia pihalla!????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu