Kertokaapa viisaat minulle mistä mahtaa johtua laminaatissa ns.ritinä kun siihen astuu,sitä ritinää ei kuulu kun muutamasta kohdasta,meillä on sellainen lukkolaminaatti ja se on ollut paikalla vajaan vuoden.Kiitos.
Laminaatti
Tein itse
21507
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
että ilmankosteuden aiheuttamana laminaatin runko on laajentunut ja asennusvaiheessa on jätetty liian pienet liikuntavarat seinille. Elikä laminaatti on kiinni seinissä ja siksi jännityksessä. Kun se ei pääse alas eikä sivuille, se lähtee nousemaan ylös. Tällöin kuuluu saumoista ritinää, kun hieman kohonnut laminaatti ja jännityksessä olevat saumat painuvat alas. Kuten mainitsin, tämä on ritinän yleisin syy. Tällä palstalla on ollut eräästä laminaatista kommentteja, että se ritisee, vaikka se ei olisikaan seinissä kiinni.
Mikäli alusta ei ole riittävän tasainen, vaan siinä on liikaa epätasaisuutta ja laminaatti joutuu taipumaan liikaa alas askeleen painon alla, periaatteessa mikä tahansa laminaatti tai lautaparketti ritisee tähän aikaan vuodesta.
Jos ääni kuuluu vain muutamasta kohdasta huonetta, kun sen kohdan päälle astuu, todennäköisin syy on alustan epätasaisuus tähän aikaan vuodesta tapahtuva materiaalin turpoaminen. Jos lattia painuu kyseisistä kohdista silmin nähden alas, kun päälle astutaan, siellä on liian syvä kuoppa alla.
Kiitos,juuri tuota epäilinkin,nyt täytyy ottaa jalkalistat auki ja tarkastaa onko tarpeeksi väliä siellä..