Taitaa olla Repekin oppinut sensuroinnin jalon taidon kun untuvikon viesti poistettiin näin pian. Oli erittäin hyvä idea ettei kiinnitettäisi mitään huomiota näihin Repen/Nissaksen kirjoittamiin viesteihin. Itse olen lähdössä Alanyaan viikon päästä ja haluaisin tietoja mm. säästä, menomestoista, paikallisten matkatoimistojen tarjonnasta jne. Terrorismilla ym. pelottelu on aivan turhaa sillä päätökseni Turkkiin matkaamisesta olen tehnyt jo kauan sitten. Eli eikö olisi kaikkien kannalta hyvä ettei kiinnitettäisi Repeen ja kumppaneihin mitään huomiota. Ei ne kauan yksikseen jaksa huudella noita iänikuisia juttujaan.
Hyvää matkaa kaikille!
Hyvää matkaa kaikille!
Vastaukset 10
Vanhimmat
meitä muitakin kuin repe.kiva seurata sen sana valmiin kommentteja.ei kannata hermostua maailmaan mahtuu
Olemme lomamatkaa suunnitteleva noin 29v. ja 27 v pariskunta Espoosta. En halua ottaa syvemmin kantaa mihinkään muuhun kuin että minun mielestäni oli aiheellista lukea Ulkoministeriön raportti Turkin matkailusta. Linkin saimme ja tiedon raportista herra Repen kirjoituksesta. Lisäksi linkistä löytyi paljoin muitakin hyödyllisiä asioita matkailijoille. Varmasti jokaisen matkailijan on hyödyllistä lukea ennen matkalle lähtöänsä ulkoministeriön kustakin maasta antama tiedote. Jotenka kiitos herra repelle vinkistä ja muillekin hyvistä neuvoista.
Minua taas on alkanut kiinnostamaan Turkkipalstan kirjoitukset juuri repen ansiosta. Sillä saan nauraa joskus jutuille aivan vedet silmissä! Älkää viekö minulta tätä iloa pois!
Ei kannata ottaa asioita niin vakavasti. Totta on, että repe taitaa olla aika provo. Mutta asiallistakin tietoa repe on tällä palstalla jakanut oikein paljon. Kyllä tämän palstan anti on välillä kieltämättä hauskaa. Voi teitä tosikkoja ja sanon vain teille voi pyhä yksinkertaisuus!
kun näkyy olevan taas paljon sen yhden ja saman henkilön kirjoittamia viestejä :-D
Noiden palstalla toimivien huumorintajuttomien ja Turikin asioista kaunistelevien viestit tulevat kuin yhdestä muotista samoin "kertosäkein". Ihan hauskaa ja hyvä, että täällä on repen kaltaisia persoonia värittämässä juttuja.
Nimenomaan värittää....Kukaan täysjärkinen ei edes viitti välittää Repen ja pikku-repen eli Nissaksen jutuista...
Olen täysijärkinen ja välitän ainakin repen jutuista kun luen niitä mielelläni kuten muita juttuja. Voihan se olla niinkin, että ne eivät ole täysijärkisiä jotka haukkuvat repeä.
Kyllä on tolkutonta joidenkin kommentit, ettei Turkista saisi kertoa mitään, joka ei kehuisi sitä paikkaa. Jokainen haluaa varmasti ennakolta saada tietoa ennen matkaansa ns. vaanivista ikävyyksistäkin.
ikävistäkin asioista pitää kirjoittaa, mutta samojen asioiden jankkaaminen ja varsinkin puolitotuuksien sekä muiden asiattomuuksien levittely panettelutarkoituksessa ei ole asiallista.