Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Yllätin

masturboimasta. Menin kesällä anoppilaan ja tavaksi on tullut kesäisin käyttää takaovea. Luulin muutenkin, että anoppi olisi ottamassa aurinkoa takapihalla tai oikeastaan toivoin niin, jotta olisin pitkästä aikaa nähnyt hänen upeat isot rinnat. Menin ovesta sisään, mutta jostain syystä en huhuillut ketään vaan hiljaa kävellen etsin anoppia. Näky makuuhuoneeen oven raosta oli henkeä salpaava. Iso rehevä nainen puristeli toisella kädellä rintojaan ja toisella hyväili klitorista mitä nyt paksulta karvoitukselta kykenin näkemään. Kaluni nousi pystyyn välittömästi. En voinut vain katsella sieltä vaan minun oli pakko yrittää päästä leikkiin mukaan, olinhan joskus humalassa anopille ehdottanutkin pientä kanssakäymistä, kun hän oli avoimesti valitellut miehen puutetta. Riisuin vaatteeni lattialle ja siirryin anopin viereen seisomaan. Hän säikähti minua ja lopetti touhunsa, mutta mitään sanomatta hän otti ison kaluni suuhunsa. Olin polviani vasten sängyn laidalla muna anopin suussa, sormi karvaisessa pillussa ja toinen käsi hieroi kahta d-kupin rintaa, se alkoi olla liikaa ja en kestänyt kauaa vaan laukesin anopin kuumaan suuhun. Hän yritti niellä kaiken, mutta sitä tuli niin paljon ja paineella, että se oli mahdotonta. Anoppi jatkoi imemistä ja nuolemista vielä hetken aikaa, eikä kaluni juurikaan veltostunut. Se oli niin innoissaan anopista. Suutelin ja imin anopin rintoja ja nännejä, jotka törröttivät kohti kattoa. Suutelin hänen pyöreää vatsaansa ja siirryin pulleiden reisien väliin. Suutelin hänen jalkojaan aivan nivustaipeesta varpaanpäihin hitaasti, että anoppi tuntisi jokaisen hermonnipukkansa. Otin hänen varpaansa yksitellen suuhun ja imin hellästi ja varpaanvälit saivat osansa kielestäni. Anoppi voihki nautinnosta. Tulin taas hitasti suudellen ja nuollen kohti tummaa karvapeitettä. Kun pääsin reisien sisäpinnoille, alkoi anopin kiima tuoksua voimakkaasti, se kovetti kaluani entisestään. Anopilla todellakin oli runsas karvan kasvu jalkovälissä ja aloin molemmin käsin levitellä karvoja suuni tieltä pois. Sieltä karvojen keskeltä löytyi paksut märät huulet, joita aloin nuolla ja imeä. Välillä kieleni nousi klitorikselle ja taas takaisin vaolle, välillä hieman sisäänkin. Jo työnnellessä kieltä anopin sisään olin tuntevani pillun yllättävän kireäksi ja tuo tunne vahvistui kun työnsin sormen anopin sisään alkaessani keskittymään klitorikseen kielellä. Kaluni sykki jo malttamattomana, kun anoppi voihki, kiljui ja kiemurteli suukäsittelyssäni. Juuri kun anoppi oli saamaisillaan orgasmin lopetin nuolemisen, ei ollut vielä sen aika ja voisinhan tehdä sen joskus myöhemmin pelkällä suulla. Nousin polvilleni ja levitin anopin jalkoja, aloin ohjata kaluani läpi reisille ja alavatsaan ulottuvan karvoituksen. Pysäytin kaluni huulille ja hankasin hieman klitorista sillä, anoppi värähteli allani, jatkoin sisääntyöntöä vähän kerrallaan ja vedin aina hiukan takaisin."se tuntuu todella isolta, mutta ihanalta", sanoi anoppi ja luulin, että anoppi laukeaisi minä hetkenä tahansa. Anoppi voihki aina vain äänekkäämmin mitä syvemmälle pääsin, tunsin joka sopukan anopissa, hän oli todellakin kireä, mutta todella märkä. Tiesin ettei hän ollut synnyttänyt normaali kautta, mutta hän oli myös pitänyt lihaksensa kunnossa "oikeasta paikasta", vaikka ei ollut saanut miestäkään vuosiin. Olin hetken paikallani kun olin päässyt pohjaan ja sitten aloitin hitaan liikkeen anopin sisällä. Suutelin hänen kaulaansa ja rintoja samalla kun puristelin pakaroita. Työnnöt kiihtyivät tasaisesti muutaman minuutin päästä. Ei siinä ehtinyt tällä kertaa asentoja vaihtelemaan, sillä tunsin saavani kohta ja anoppikin oli aika lailla herkimmillään. Nostin anopin jalat olkapäilleni, otin rinnoista kiinni ja aloin työnnellä nopeaan tahtiin pohjaan asti, joka työnnöllä täytin anopin jokaista sopukkaa myöden ja ulina oli sen mukaista. Anoppi sai orgasmin täristen sellaisella voimakkuudella, että en ollut aiemmin nähnyt. Itsekin sain sellaisen orgasmin että luulin kalun räjähtävän anopin sisään, ainakin hän sai pitkästä aikaa kuuman lastin perille asti.
115162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Muuten ihan kiihottava tarina, mutta että ANOPPIA!?! No huh huh

Äänestä

Kommentoi aloitusta

anoppini kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu