NG on syyllinen

Ovatko syyttäjän todisteet ristiriitaisia?

Eivät ole. Ainoastaan syyttäjän ja puolustuksen todisteet ovat ristiriidassa. Mutta eikö se ole luonnollista ja itsestäänselvää? Tottakai syyttäjällä ja puolustuksella on täysin vastakkainen näkökanta. Onhan heillä vastakkaiset intressit. Olisi outoa elle niin olisi. Silloin voisi puhua oikeusmurhasta.

Ellei epäiltyä todettaisi syyllisiksi kuin vain siinä tapauksessa että syyttäjän ja puolustuksen kanta olisi yhdenmukainen, maailman kaikki vankilat olisivat typötyhjiä.

Kaikki eri oikeusasteiden tuomiot on annettu syyttäjän ja puolustuksen vastakkaisista näkökannoista huolimatta.

Syylliseksi toteamiseen ei tarvita syytetyn tunnustamista. Jos vaadittaisiin syytetyn tunnustus, niin siinä tapauksessa vain ne syytetyt olisi todettu syyllisiksi jotka ovat tunnustaneet, eli käytännöllisesti katsoen, yhdessäkään oikeudenkäynnissä ei ketään olisi koskaan todettu syylliseksi.

Syylliseksi toteaminen ei voi myöskään edellyttää sellaista teknistä näyttöä, jota ei ole olemassa.

Syylliseksi toteamiseen riittää että ilman mitään epäilystä murhaaja ei voi olla kukaan muu kuin syytetty.

Juuri näin on NG:n kohdalla. Vaikka syyttäjän ja puolustuksen kannat ovat vastakkaisia(Mikä on itsestäänselvää) NG on syyllinen siksi koska kukaan muu ei voi olla syyllinen.
5536
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

"NG on syyllinen siksi koska kukaan muu ei voi olla syyllinen"

Ja sitten perustelut, kiitos?

Äänestä
  • Osoitit kohtalaista kansalaisrohkeutta valitsemalla keskustelulle ton linjan. Täällä on nimittäin NG:n puolustajien taholta menossa varsinaista vainoa ja alatyylin herjaamista. On joukossa asiaakin, mutta syyttömyyden puolesta on niin hankala löytää mitään materiaa, että ilmeisesti vähän kuumentaa käämejä ja asiatyyli katoo. Varsin loukkaaviakin esityksiä löytyy. Mun mielestä keskustelu vaatii jonkinlaista kypsyyttä ja sitä ei kaikilla tunnu ihan riittävän ihan loppuun asti. Lycka till!

    Äänestä

  • 1) Kukaan muu ei voi olla syyllinen

    Äänestä

  • Mukkeli kirjoitti:

    Osoitit kohtalaista kansalaisrohkeutta valitsemalla keskustelulle ton linjan. Täällä on nimittäin NG:n puolustajien taholta menossa varsinaista vainoa ja alatyylin herjaamista. On joukossa asiaakin, mutta syyttömyyden puolesta on niin hankala löytää mitään materiaa, että ilmeisesti vähän kuumentaa käämejä ja asiatyyli katoo. Varsin loukkaaviakin esityksiä löytyy. Mun mielestä keskustelu vaatii jonkinlaista kypsyyttä ja sitä ei kaikilla tunnu ihan riittävän ihan loppuun asti. Lycka till!

    "syyttömyyden puolesta on niin hankala löytää mitään materiaa"

    Siis ihan totta, pitääkö syyttömyys todistaa? Mitähän materiaa siihen voisi olla? Ymmärrätkö sanan materiaa?

    Äänestä

  • xena kirjoitti:

    1) Kukaan muu ei voi olla syyllinen

    syyllinen niin kauan kuin toisin todistetaan!!!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


mmm kirjoitti:

Ovatko syyttäjän todisteet ristiriitaisia?

Eivät ole. Ainoastaan syyttäjän ja puolustuksen todisteet ovat ristiriidassa. Mutta eikö se ole luonnollista ja itsestäänselvää? Tottakai syyttäjällä ja puolustuksella on täysin vastakkainen näkökanta. Onhan heillä vastakkaiset intressit. Olisi outoa elle niin olisi. Silloin voisi puhua oikeusmurhasta.

Ellei epäiltyä todettaisi syyllisiksi kuin vain siinä tapauksessa että syyttäjän ja puolustuksen kanta olisi yhdenmukainen, maailman kaikki vankilat olisivat typötyhjiä.

Kaikki eri oikeusasteiden tuomiot on annettu syyttäjän ja puolustuksen vastakkaisista näkökannoista huolimatta.

Syylliseksi toteamiseen ei tarvita syytetyn tunnustamista. Jos vaadittaisiin syytetyn tunnustus, niin siinä tapauksessa vain ne syytetyt olisi todettu syyllisiksi jotka ovat tunnustaneet, eli käytännöllisesti katsoen, yhdessäkään oikeudenkäynnissä ei ketään olisi koskaan todettu syylliseksi.

Syylliseksi toteaminen ei voi myöskään edellyttää sellaista teknistä näyttöä, jota ei ole olemassa.

Syylliseksi toteamiseen riittää että ilman mitään epäilystä murhaaja ei voi olla kukaan muu kuin syytetty.

Juuri näin on NG:n kohdalla. Vaikka syyttäjän ja puolustuksen kannat ovat vastakkaisia(Mikä on itsestäänselvää) NG on syyllinen siksi koska kukaan muu ei voi olla syyllinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu