Nils on SYYLLINEN

Ovatko syyttäjän todisteet ristiriitaisia?

Eivät ole. Ainoastaan syyttäjän ja puolustuksen todisteet ovat ristiriidassa. Mutta eikö se ole luonnollista ja itsestäänselvää? Tottakai syyttäjällä ja puolustuksella on täysin vastakkainen näkökanta. Onhan heillä vastakkaiset intressit. Olisi outoa elle niin olisi. Silloin voisi puhua oikeusmurhasta.

Ellei epäiltyä todettaisi syyllisiksi kuin vain siinä tapauksessa että syyttäjän ja puolustuksen kanta olisi yhdenmukainen, maailman kaikki vankilat olisivat typötyhjiä.

Kaikki eri oikeusasteiden tuomiot on annettu syyttäjän ja puolustuksen vastakkaisista näkökannoista huolimatta.

Syylliseksi toteamiseen ei tarvita syytetyn tunnustamista. Jos vaadittaisiin syytetyn tunnustus, niin siinä tapauksessa vain ne syytetyt olisi todettu syyllisiksi jotka ovat tunnustaneet, eli käytännöllisesti katsoen, yhdessäkään oikeudenkäynnissä ei ketään olisi koskaan todettu syylliseksi.

Syylliseksi toteaminen ei voi myöskään edellyttää sellaista teknistä näyttöä, jota ei ole olemassa.

Syylliseksi toteamiseen riittää että ilman mitään epäilystä murhaaja ei voi olla kukaan muu kuin syytetty.

Juuri näin on NG:n kohdalla. Vaikka syyttäjän ja puolustuksen kannat ovat vastakkaisia(Mikä on itsestäänselvää) NG on syyllinen siksi koska kukaan muu ei voi olla syyllinen.
331960
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

ASIAA!!!

Äänestä
  • Pelkkiä itsestäänselvyyksiä, joilla yritetään vain piilottaa se tosiasia, että näyttöä ei ole.

    Kyllä me kaikki tuon kertomasi tiedämme, mutta se ei liity mitenkään itse tapaukseen. Kerro ne todistuskappaleet, joilla osoitat että NG on kiistatta ainoa henkilö joka on voinut tehdä mainitut teot?

    Ei tarvita mitään jargonia tunnustamisesta tai sen tarpeellisuudesta. Tarvitsee vain nimetä ne todisteet.

    Äänestä

"NG on syyllinen siksi koska kukaan muu ei voi olla syyllinen"

Huh, jos Suomen oikeuskäytäntö olisi tuommoinen. Sille häviäisi entisen Neuvostoliiton, P-Korean sun muiden tuomioistuimet.

Äänestä
  • Syyllisyys voidaan todeta silloin kun ilman epäilystä kukaan muu ei voi olla murhaaja.

    Juuri näin on NG:n kohdalla

    Yhtälö

    a) Näyttö NG:n syyllisyydestä ei ole 100 prosenttinen
    x) Näyttö siitä että syyllinen ei ole kukaan muu, on 100 prosenttinen
    y) Näyttö siitä että Bodomin murhat ovat tapahtuneet on 100 prosenttinen

    Äänestä

  • max kirjoitti:

    Syyllisyys voidaan todeta silloin kun ilman epäilystä kukaan muu ei voi olla murhaaja.

    Juuri näin on NG:n kohdalla

    Yhtälö

    a) Näyttö NG:n syyllisyydestä ei ole 100 prosenttinen
    x) Näyttö siitä että syyllinen ei ole kukaan muu, on 100 prosenttinen
    y) Näyttö siitä että Bodomin murhat ovat tapahtuneet on 100 prosenttinen

    ") Näyttö siitä että syyllinen ei ole kukaan muu, on 100 prosenttinen"

    Tuo on yhtä kaukana 100 prosenttisesta kuin planetta Maa Jupiterista.

    Äänestä

  • bongaripoika kirjoitti:

    vain oma yksinäinen luuloihisi ja tietämättömyyteesi perustuva mielipiteesi jolla ei ole mitään tekemistä tosiasioiden kanssa.

    Äänestä

  • joojoo kirjoitti:

    vain oma yksinäinen luuloihisi ja tietämättömyyteesi perustuva mielipiteesi jolla ei ole mitään tekemistä tosiasioiden kanssa.

    "Näyttö siitä että syyllinen ei ole kukaan muu, on 100 prosenttinen"

    Entä lintubongarin ja O Kivilahden valaehtoiset lausunnot oikeudessa? Bongari näki rantaan poistuvan miehen noin klo 6.

    Entä teltasta läiskät joita ei viitsitty tutkia, toistakymmentä. Rikoskemistin mukaan vuosien aikana myös voinut karista pois. Telttaa ei pystytä sitomaan Nisseen.

    Asman, kioskimies, molemmat tunnustaneet, alibin antoi A:lle vuokraisäntäpari ja tyttöystävä. Ei kuitenkaan yön ajaksi, olivat Espoossa. Kioskimiehelle alibi vaimolta, joka on lähisukulainen.

    Irmelin poikaystävä, oikeastaan kaksikin Nissen lisäksi.

    Täysin tuntemattoman mahdollisuus, toisena helluntaipyhänä käytiin lähimetsissä ajojahtia jonka kohteena oli verisiin vaatteisiin pukeutunut mies. Ei löydetty, mutta se ei sulje pois mahdollisuutta etteikö häntä olisi, ja vieläpä murhaaja.

    Näitä löytyy vaikka pilvin pimein. Eli helvetin kaukana 100% on.

    "Entä lintubongarin ja O Kivilahden valaehtoiset lausunnot oikeudessa? Bongari näki rantaan poistuvan miehen noin klo 6"

    Salosen ja Kivilahden todistukset tukivat syyttäjän todisteita.

    "Telttaa ei pystytä sitomaan Nisseen."

    Mitäköhän tuokin tarkoittaa? Sitäkö että ei voitaisi todistaa että NG ylipäätään oli paikalla?

    "Asman, kioskimies, molemmat tunnustaneet"

    Ja arvaa kunka moni muu hörhö on tunnustanut? Arvaa kuinka monta murhaa eräs ammattitunnustaja on tunnustanut? Nyt on vain niin että ulkopuolisen läsnäolosta ei ole mitään todisteita. Teoria ulkopuolisesta on vain pelkkää spekulointia jota ei voi mitenkään todistaa, koska mikään todiste ei puhu sen puolesta. Mikään todiste ei tue, eikä edes viittaa ulkopuolis-teoriaan.

    Näyttö NG:n syyllisyydestä ei ole 100 prosenttinen
    Näyttö siitä että syyllinen ei ole kukaan muu kuin syytetty, on 100 prosenttinen
    Näyttö siitä että murhat ovat tapahtuneet, on 100 prosenttinen

    Äänestä

  • Todistaja kirjoitti:

    sulla oli 2/3 oikein

    oikein on: Näyttö NG:n syyllisyydestä ei ole 100 prosenttinen

    väärin on: Näyttö siitä että syyllinen ei ole kukaan muu kuin syytetty, on 100 prosenttinen (jos syytetyllä tarkoitit gustafsonia)

    oikein on: Näyttö siitä että murhat ovat tapahtuneet, on 100 prosenttinen

    Äänestä

  • ope kirjoitti:

    Näyttö siitä että syyllinen ei ole kukaan muu kuin syytetty, ei ole 100 prosenttinen

    Näyttö siitä että murhat ovat tapahtuneet, on 0 prosenttinen?

    Äänestä

  • ope kirjoitti:

    sulla oli 2/3 oikein

    oikein on: Näyttö NG:n syyllisyydestä ei ole 100 prosenttinen

    väärin on: Näyttö siitä että syyllinen ei ole kukaan muu kuin syytetty, on 100 prosenttinen (jos syytetyllä tarkoitit gustafsonia)

    oikein on: Näyttö siitä että murhat ovat tapahtuneet, on 100 prosenttinen

    Näyttö NG:n syyllisyydestä on 100 prosenttinen

    Näyttö siitä että syyllinen ei ole kukaan muu kuin syytetty, on 100 prosenttinen

    oikein on: Näyttö siitä että murhat ovat tapahtuneet, on 100 prosenttinen

    Äänestä

  • Todistaja kirjoitti:

    "Entä lintubongarin ja O Kivilahden valaehtoiset lausunnot oikeudessa? Bongari näki rantaan poistuvan miehen noin klo 6"

    Salosen ja Kivilahden todistukset tukivat syyttäjän todisteita.

    "Telttaa ei pystytä sitomaan Nisseen."

    Mitäköhän tuokin tarkoittaa? Sitäkö että ei voitaisi todistaa että NG ylipäätään oli paikalla?

    "Asman, kioskimies, molemmat tunnustaneet"

    Ja arvaa kunka moni muu hörhö on tunnustanut? Arvaa kuinka monta murhaa eräs ammattitunnustaja on tunnustanut? Nyt on vain niin että ulkopuolisen läsnäolosta ei ole mitään todisteita. Teoria ulkopuolisesta on vain pelkkää spekulointia jota ei voi mitenkään todistaa, koska mikään todiste ei puhu sen puolesta. Mikään todiste ei tue, eikä edes viittaa ulkopuolis-teoriaan.

    Näyttö NG:n syyllisyydestä ei ole 100 prosenttinen
    Näyttö siitä että syyllinen ei ole kukaan muu kuin syytetty, on 100 prosenttinen
    Näyttö siitä että murhat ovat tapahtuneet, on 100 prosenttinen

    Syyttäjän tulee todistaa, että ulkopuolinen Ei ole voinut tehdä mjurhia (tai nils on tehnyt ne), kun taas puolustuksen korkeintaan tarvii kyseenalaistaa syyttäjää, puolustuksen ei tarvi todistaa edes sitä, oliko nils siellä vai tumpulla.

    Äänestä

Onks tuo totta että toinenkin poikaystävä oli.
Miksi Irmeli oli Tuollaisella "telttaretkellä" jos hänellä oli poikaystävä armeijassa?

Äänestä
  • poikaystäväehdokkaita oli muitakin ja sitä kautta myös murhaajaehdokkaita...

    Äänestä

"Syylliseksi toteamiseen riittää että ilman mitään epäilystä murhaaja ei voi olla kukaan muu kuin syytetty."

Juuri nimenomaan. Onko yhtään vahvaa todistetta joka sitoisi Nilssiin 100% murhaan?
Mitkään 100% MIELIPITEET eivät riitä. Sano millä pystyt todistamaan Nilssin syyllisyyden!

Äänestä
  • Vaikka NG:n syyllisyyttä ei olekaan voitu 100 prosenttisesti todistaa, näyttö siitä että syyllinen ei ole kukaan muu kuin NG, on näytetty 100 prosenttisesti toteen.

    Jos NG saa vapauttavan tuomion, se johtuu vain siitä että Bodomin telttamurhaajan ei haluta joutuvan vastaamaan teoistaan, eli käytännössä siitä että oikeus pelkää enemmän seurauksia kuin haluaa oikeuden voittavan. Syynä on siviilirohkeuden puuttuminen.

    Äänestä

  • on.. kirjoitti:

    Vaikka NG:n syyllisyyttä ei olekaan voitu 100 prosenttisesti todistaa, näyttö siitä että syyllinen ei ole kukaan muu kuin NG, on näytetty 100 prosenttisesti toteen.

    Jos NG saa vapauttavan tuomion, se johtuu vain siitä että Bodomin telttamurhaajan ei haluta joutuvan vastaamaan teoistaan, eli käytännössä siitä että oikeus pelkää enemmän seurauksia kuin haluaa oikeuden voittavan. Syynä on siviilirohkeuden puuttuminen.

    "näyttö siitä että syyllinen ei ole kukaan muu kuin NG, on näytetty 100 prosenttisesti toteen."

    Kerro jo missä? Kun ei sitä satapäinen toimittajajoukkokaan ole huomannut! Johan siitä olisi tehty johtopäätökset iltapäivälehdissä, mutta kun ei ole. Päinvastoin.

    Lehdetkin (asiallisetkin) kirjoittelevat jo siihen tyyliin, että fiaskohan tämä on koko oikeudenkäynti.

    Äänestä

  • kerro jo kirjoitti:

    niistä joilla on kuulo ja näkökyky tallella, ja pystyvät asennoitumaan tapaukseen objektiivisesti, ovat nähneet, kuulleet ja todenneet 100 prosenttisen näytön siitä että syyllinen ei voi olla kukaan muu kuin NG. Ei se ole myöhäistä sinullekaan. Se on kirjattu ylös oikeuden päytäkirjoihin.

    Ainoastaan ne eivät ole nähneet ko näyttöä, jotka eivät ole halunneet/suostuneet näkemään sitä. Kysymys on siitä että esimerkiksi sinä olet etukäteen orientoitunut siten kuin NG olisi syytön. Olet etukäteen päättänyt, "mutu"-pohjalta, faktoja lainkaan tuntematta että NG on syytön. Niinpä mitkään todisteet, näytöt, faktat ja tosiasiat eivät vakuuta sinua. Sitä kutsutaan asenteellisuudeksi.

    Jos Nilsiä ei tuomita vankeuteen, se johtuu vain ja ainoastaan oikeuden jäsenien siviilirohkeuden puuttumisesta.

    lehdistö, ja varsinkin iltapäivälehdistö nyt kirjoittaa mitä kirjoittaa. Yhtenä päivänä yhtä, ja toisena toista..

    Äänestä

  • (((( kirjoitti:

    Ei minulla ole mitään tarvetta "päättää etukäteen" yhtään mistään. Ei ole penniäkään kiinni tässä oikeudenkäynnissä, enkä tunne syytettyä millään tavalla.

    Minusta tuntuu että sinä olet se, joka ei nyt halua uskoa tosiasioita. Syyttäjän avaintodistajat todistivat juuri äsken, että ei ole olemassa pitävää näyttöä siitä, että NG olisi tehnyt murhat. He todistivat myös, että ei voida sulkea pois ulkopuolisen tekijän mahdollisuutta. Tärkeimmät todistajat lausuivat nämä aivan selvästi.

    Koko poliisin uusi tutkintalinja perustui DNA- ja verijälkitutkimuksiin. Se linja veti nyt vesiperän. Muu osa syyttäjän laatimasta syytekirjelmästä on pelkkää arvailua tyyliin "niin sen on täytynyt tapahtua". Selvä näyttö kuitenkin puuttuu, etkä ole sitä vieläkään kertonut, jos sen kerran tiedät.

    Enkä ymmärrä, mistä ihmeestä vedät tuon oikeuden jäsenten "siviilirohkeuden" tai sen puuttumisen tähän peliin. Oikeuslaitoksen, syyttäjän ja poliisin "etuhan" nimenomaan olisi TUOMITA NG, ei suinkaan jättää hänet tuomitsematta.

    Kansa vaatii lynkkausta, heikkopäisen tuomarin tai lautamiehen olisi äärimmäisen vaikeaa olla eri mieltä kansan syvien rivien kanssa. Vaatii nimenomaan rohkeutta antaa tuomio lakien mukaan, ei huutoäänestyksen perusteella.

    Otappa käyttöön joku kiinteä nimimerkki, niin minä teen samoin. Tehdään sitten veikkaus tällä palstalla miten tässä käy. Aikanaan sitten käräjäoikeuden päätöksen jälkeen katsotaan kumman puheet pitivät paikkansa. Minä otan vaikkapa nimimerkin "1 1=2"

    Äänestä

  • 1+1=2 kirjoitti:

    Olet etukäteen orientoitunut siten kuin NG olisi syytön. Olet etukäteen päättänyt, "mutu"-pohjalta, faktoja lainkaan tuntematta että NG on syytön. Niinpä mitkään todisteet, näytöt, faktat ja tosiasiat eivät vakuuta sinua. Sitä kutsutaan asenteellisuudeksi.

    Et ole koskaan edes vaivautunut ottamaan faktoista selvää. Siitä huolimatta suulla suuremmalla väität NG:n olevan syytön, vaikka et tiedä koko asiasta yhtään mitään. Et paljasta mitään muuta kuin omat tyhmyytesi ja tietämättömyytesi. Et pysty hyväksymään tosiasioita vain siksi että sinusta vain tuntuu siltä että NG on syytön. Siis sinusta vain tuntuu siltä. Tunteesi, tai toiveesi eivät kuitenkaan muuta tosiasioita yhtään miksikään.

    Äänestä

  • joopa kirjoitti:

    HELVETIN.. paskakasa sieltä huutaa! olet mielisairas. Sinut on haettava pikaisesti hoitoon!! Olet vaarallinen ympäristöllesi, ilmoittaudu pikaisesti poliisille, ennenkuin on myöhäistä!!!

    Äänestä

  • joopa kirjoitti:

    Olet etukäteen orientoitunut siten kuin NG olisi syytön. Olet etukäteen päättänyt, "mutu"-pohjalta, faktoja lainkaan tuntematta että NG on syytön. Niinpä mitkään todisteet, näytöt, faktat ja tosiasiat eivät vakuuta sinua. Sitä kutsutaan asenteellisuudeksi.

    Et ole koskaan edes vaivautunut ottamaan faktoista selvää. Siitä huolimatta suulla suuremmalla väität NG:n olevan syytön, vaikka et tiedä koko asiasta yhtään mitään. Et paljasta mitään muuta kuin omat tyhmyytesi ja tietämättömyytesi. Et pysty hyväksymään tosiasioita vain siksi että sinusta vain tuntuu siltä että NG on syytön. Siis sinusta vain tuntuu siltä. Tunteesi, tai toiveesi eivät kuitenkaan muuta tosiasioita yhtään miksikään.

    Fiksu ja asiallinen vastaus tuli nimimerkiltä 1 1=2.
    Samoin kysymyksiä sinulle.

    Mutta ei, vastata et osaa vaan lässytät ympäripyöreitä, kiertelet ja haukut toista. Ei kai tuommoista taliaivoa voi olla edes olemassa.
    Jos mies olet niin ryhdistäydy ja vastaa mitä sulta kysytään.

    Äänestä

Miten vi..ssa syyllinen!!!!!!
Naurettavaa oikeudenkäyntiä,suomen oikeuslaitoksesta tehdään nyt naurettavaa lastentarhaa..
kyllä noi yllätystodistajat vois miettiä mitä puhuu vai onko vaan nyt mahku hieman julkisuutta saada ja pikkusen rahaa lehdistöltä, kuinka ihminen voi muistaa 40-45 vuoden takaa asioita??? vaikka kauheuksia kyllä muistellaan pidempiä aikoja mutta rajansa kaikilla.
Itte olen tuolla idän suunnilla nähny noita raatoja miltei satoja niin osa oli kuollu tapaturmaisesti osa raa asti tappamalla.En silti pysty muistaan ensimmaista kohdetta joka oli kuollu. mitä oli vaatetuksena ja missä asennossa makas..ja onhan nils viinamäen miehen näköinen, niin veikkaan että se olis ihan varmaan lirvauttanu sen asian kännissä julkisuuteen ja olis varmaan tilittäny känässä vaimolleenkin..
Mutta jos nils saa tuomion niin muutan suomesta pois vaikka venäjälle!!! mutta jos nils todetaan syyttömäksi oikeudessa niin laittaisin nilssinä koko paletin kuseen ja tosiaan ihmisoikeus tuomioistuimeen saakka ja kunnon korvauksia oikeuslaitokselta.. KYLLÄ NOI SYYTTÄJÄT ON KANS AIVAN PELLEE SAKKIA PENKOO SEMMOSIA ASIOITA JOITA EI PYSTY SELVITTÄÄN, FAKTAA TASKUUN EKA JA SITTEN SYYTELLÄÄN...TÄSSÄ KIRJOITTELEE MIES JOKA SAI KORVAUKSIA OIKEUDELTA JA ISTUIN SILLOIN SYYTETTYNÄ!!!TUOMARI OLI NIIN AMMATTILAINEN ETTÄ IHAILTAVA ON...

Äänestä
  • muistathan ottaa lääkkeesi?

    Opamox
    Seroquel
    Risperdal
    Ebixa

    Äänestä

  • Doktor kirjoitti:

    muistathan ottaa lääkkeesi?

    Opamox
    Seroquel
    Risperdal
    Ebixa

    itse olen syönyt näitä lääkkeitä 60-luvulta asti, ja ainoat sivuvaikutukset ovat olleet:
    -olen ollut impotentti vuodesta -71
    -määräilen lääkkeitä ruokakaupan kassajonoissa ihmisille (en voi sille mitään).

    olen yrittänyt vähentää omaa annostustani, mutta kyllä minä aika sekaisin olen 24/7.

    "itse olen syönyt näitä lääkkeitä 60-luvulta asti,"

    Minä vuonna olet syntynyt?

    Minä olen syntynyt 1973

    "-olen ollut impotentti vuodesta -71"
    "-määräilen lääkkeitä ruokakaupan kassajonoissa ihmisille (en voi sille mitään)."
    "olen yrittänyt vähentää omaa annostustani, mutta kyllä minä aika sekaisin olen 24/7."

    Otan osaa.

    mistä johtuu kun katson peiliin niin näen sieltä kaksi doktoria? joskus jopa useamman.

    Äänestä

" NG on syyllinen siksi koska kukaan muu ei voi olla syyllinen". Heh! Taidat olla varsinainen järjen jättiläinen. Miksei kukaan muua voi olla syyllinen? Mahdollisuuksia riittää pilvin pimein.
Onko isoisäsi pois epäiltyjen joukosta?

Äänestä
  • "Miksei kukaan muua voi olla syyllinen?"

    Oletko tyhmä vai näytteletkö vain sellaista?

    Sehän on päivänselvää: Nils on syyllinen koska kukaan muu ei voi olla syyllinen. Ai miksikö? Oletpa aikamoinen fakiiri jos saat yhdestä useamman vaihtoehdon. Vai meinaatko että yksi kokonainen Nils jakautui moneen osaan joista yksi teki murhat? Vai ufo-olentoko oli murhaaja? Vai olivatko lehmät murhaajia? Vai tulivatko Sepon, Tuulikin ja Irmelin vammat heille itsestään? Niinpä; jos Nils ei ole Bodomin-tapauksen murhaaja, ei kukaan ole. Jos ei ole murhaajaa, ei voi myöskään olla murhia. Ei ole olemassa yhtään murhatapausta jotka olisivat tapahtuneet itsestään, ilman murhaajan vaikutusta. Jos Nils ei ole murhaaja, se tarkoittaa sitä että Bodomin murhia ei ole koskaan tapahtunutkaan.

    Äänestä

  • jee kirjoitti:

    "Miksei kukaan muua voi olla syyllinen?"

    Siellähänoli porukkaa, niinkuin kyttiä Tapani Kansan pihassa. Jopa Matilta ja Tepolta olisi leuat loksahtaneet auki. Heidän keikoillaankin on vähemmän porukkaa....

    No leikki sikseen. Siellä oli 87 etsintäkuulutettuakin lähialueella, joista yksi etsintäkuulutettuna taposta. Ei NG kaverit olleet todellakaan ainoat.

    Oletko kenties itse tietämätön??

    Äänestä

Niin ja koska puolustuksella nyt kuitenkin aina on vastakkainen kanta, sehän on luonnollista ja itsestäänselvää, niin miksi heitä nyt sitten edes tarvitsee sinne käräjille haalia. Jätetään kutsumatta niin ei ole mitään vaaraa oikeusmurhastakaan siinä harvinaisessa tapauksessa että he kuitenkin sattuisivat olemaan samaa mieltä.
Ja koska kaikki eri oikeusasteiden tuomiot on annettu syyttäjän ja puolustuksen vastakkaisista näkökannoista huolimatta niin turhaa ajan- ja resurssienhukkaahan se vaan olisikin heitä kuunnella.
Tunnustustakaan ei oikeastaan tarvitsisi edes perätä koska eihän sitä itseasiassa tarvita syylliseksi toteamiseen.
Tekninen näyttö? No ei kai niitä nyt voida edellyttää jos sitä ei kerran ole!
Eli jos kerran muita syyllisiä kuin ensimmäinen paikalle osunut ei ole, niin pyttyyn vaan. Mitä sitä kannattaa tutkimusresursseja haaskata selvään tapaukseen.

Äänestä

täynnä kättelyä, mutta mikään ei poista sitä kuilua joka repeää Nissen "vammojen" ja niiden parinkymmenen kiihkon vallassa hakatun puukon iskun välille. Kallojen murskaamisesta puhumattakaan.

Mikään ei myöskään pyyhi lemua Nissen muistin menetyksen ja pätkivän tajunnan yltä.

Äänestä

Ihminen ei yksinkertaisesti pysty pitämään sisällään sellaista asiaa kuin kolmen ihmisen murhaaminen. Jollekulle on pakko kertoa asiasta, jos sellaisen teon tekee. Teltassahan on verijälkiä, joita ei ole pystytty todistamaan kenenkään neljän telttailijan vereksi. Samoin tyynyliinassa on spermaa, joka ei ole Gustafsonin eikä Boismaninkaan. Verijäljet ja sperma puoltavat ulkopuolisen tappajan olemassaoloa.
Toivottavasti ei käy niin, että Nils Gustafsonista ollaan tekemässä syntipukkia silloisten poliisitutkimusten surkeuden takia. Aika törkeätä on ollut myös iltapäivälehtien uutisointi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

getjet kirjoitti:

Ovatko syyttäjän todisteet ristiriitaisia?

Eivät ole. Ainoastaan syyttäjän ja puolustuksen todisteet ovat ristiriidassa. Mutta eikö se ole luonnollista ja itsestäänselvää? Tottakai syyttäjällä ja puolustuksella on täysin vastakkainen näkökanta. Onhan heillä vastakkaiset intressit. Olisi outoa elle niin olisi. Silloin voisi puhua oikeusmurhasta.

Ellei epäiltyä todettaisi syyllisiksi kuin vain siinä tapauksessa että syyttäjän ja puolustuksen kanta olisi yhdenmukainen, maailman kaikki vankilat olisivat typötyhjiä.

Kaikki eri oikeusasteiden tuomiot on annettu syyttäjän ja puolustuksen vastakkaisista näkökannoista huolimatta.

Syylliseksi toteamiseen ei tarvita syytetyn tunnustamista. Jos vaadittaisiin syytetyn tunnustus, niin siinä tapauksessa vain ne syytetyt olisi todettu syyllisiksi jotka ovat tunnustaneet, eli käytännöllisesti katsoen, yhdessäkään oikeudenkäynnissä ei ketään olisi koskaan todettu syylliseksi.

Syylliseksi toteaminen ei voi myöskään edellyttää sellaista teknistä näyttöä, jota ei ole olemassa.

Syylliseksi toteamiseen riittää että ilman mitään epäilystä murhaaja ei voi olla kukaan muu kuin syytetty.

Juuri näin on NG:n kohdalla. Vaikka syyttäjän ja puolustuksen kannat ovat vastakkaisia(Mikä on itsestäänselvää) NG on syyllinen siksi koska kukaan muu ei voi olla syyllinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu