Lahjoitus

Kirjailijoille, toimittajille ja muille aktiiviseille kielen käyttäjille, aivan tavallisia tallaajiakaan unohtamatta. En ole vähään aikaan antanut mitään ilmaiseksi, hyvästä sydämestä ja nurkumatta. Nyt aion antaa. Suomenkielestä on kadonnut paljon sanoja ja vivahteita mierontielle, tuuliko lienee vienyt. Nykyhetkeä kuvaamaan on jäänyt enää ankea "tänäpäivänä", jonka varsinainen merkityskin on "tänään". Siksi päätin lahjoittaa kaksi uutta ja tuoretta sanaa käyttöön. Lisääkin voin antaa pyydettäessä. Tämänkertainen lahoitukseni ovat sanat: "nykyään" ja "nykyisin". Mikä tuoreus ja voima! Ilmaisukyky lisääntyy satoja prosentteja.
1372
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

jonka olen saanut pitkään aikaan. Ja ihan hauska, yllättävä! Eikä antajakaan mene konkurssiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


saka12 kirjoitti:

Kirjailijoille, toimittajille ja muille aktiiviseille kielen käyttäjille, aivan tavallisia tallaajiakaan unohtamatta. En ole vähään aikaan antanut mitään ilmaiseksi, hyvästä sydämestä ja nurkumatta. Nyt aion antaa. Suomenkielestä on kadonnut paljon sanoja ja vivahteita mierontielle, tuuliko lienee vienyt. Nykyhetkeä kuvaamaan on jäänyt enää ankea "tänäpäivänä", jonka varsinainen merkityskin on "tänään". Siksi päätin lahjoittaa kaksi uutta ja tuoretta sanaa käyttöön. Lisääkin voin antaa pyydettäessä. Tämänkertainen lahoitukseni ovat sanat: "nykyään" ja "nykyisin". Mikä tuoreus ja voima! Ilmaisukyky lisääntyy satoja prosentteja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu