Kivilahti

Mielestäni Kivilahden todistuksessa on jotain outoa. Vuoden 60 lehdessä

http://www.icon.fi/~art3/waldemar/seura66.htm

Olavi kertoo, että teki omalla puukollaan ongen itselleen ja oli vain siima ja koukut mukanaan. Ongen heitti jokeen ongittuaan. Myöhemmin hän on kertonut, että onki oli mukana, mutta ei onkinut. Hän ei ilmoittautunut poliiseille, ennen kuin hänet etsintäkuulutettiin lehdissä viikon päästä. Kaksi poikaa oli nähnyt hänet onkimassa itäisimmällä niemellä.

Lisäksi Olavin kuva sopii todella hyvin tuntomerkkeihin. Verratkaa alibilehden kuvaa hypnoosikuviin:

http://www.icon.fi/~art3/waldemar/alibi80.htm

http://www.icon.fi/~art3/waldemar/hakaensver.htm

Mielestäni yhdennäköisyys on aika ilmeinen.

Gustafssonin kuvaus hypnoosissa sopii aika hyvin Kivilahteen, lukuun ottamatta ikää. Kivilahti olisi täyttänyt saman vuoden syyskuussa 15 vuotta, joten ei ollut kuitenkaan ihan poika enää. Vain vuoden nuorempi kuin murhatut tytöt! Puukko oli mukana, koska hän meni onkimaan, ja hän asuu alueella, joten tavarat olis ollut helppo piilottaa. Olavi tapasi myös pojat aiemmin ja käski kysyä lupaa telttailemiseen Gunnarsin kartanon (ilmeisesti Oittaan kartano tai samalla alueella) tilanhoita´jalta, joita olivat ilmeisesti hänen vanhempansa. Luvan saannista on ristiriitaisia tietoja. Eräässä lehdessä sanottiin, että lupaa ei saatu, mutta sitä ei kiellettykkään. Vuoden 60 lehdessä sanottiin, että Kivilahti kuuli murhista sunnuntaina. Myöhemmin hän on sanonut, että kuuli vasta viikon päästä, joten ei ymmärtänyt ilmoittautua poliiseille, ennen kuin etsintäkuulutettiin. Lisäksi joku todistaja (en muista kuka) oli nähnyt nuoren pojan (10-12) aamuyöstä istumassa Veston työmaan lähellä kivellä. Oliko tällöin piilottamassa kenkiä? Työmaa oli ilmeisesti tien lähellä? Kartta:

http://www.icon.fi/~art3/waldemar/silminnak.htm

Lisäksi Oittaan karjakko ei nähnyt Kivilahtea hänen väittämällään paikalla. Kivilahti myös on sanonut, että Gustafsson on väärä henkilö, että nyt syytetään aivan liian nuorta henkilöä. Ihan kuin yrittäisi johtaa poliiseja harhaan! Lisäksi hypnoosi tehtiin Kivilahdelle vasta 6 vuotta myöhemmin kuin Nilsille, joten saattoi antaa samantapaisia tuntomerkkejä johtaakseen poliiseja harhaan, jotta kukaan ei keksisi yhdistää epäilyjö häneen! Lintubongareiden näkemä vaalea mies voisi sopia Kivilahteen. Lisäksi miehen nähtiin liikkuvan itään päin, ja Kivilahden kotipaikka oli siellä suunnalla.

Kivilahti ei tullut enää rikospaikalle, mutta meni onkimaan vielä aamulla 9:n aikaan. Jossain lehdessä luki, että kun poliiseja tuli paikalle, Kivilahden kaveri oli sanonut, että nyt ne varmaan tulee hakemaan Olavin isää, muistaakseni koska Kivilahden isä oli alkoholisoitunut.

Anteeksi vaan jos epäilyt osuvat harhaan. Kommentteja?
493320
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat
  • Kivilahti oli sadan metrin päässä klo 4 - 8 murha-aamuna.

    Äänestä

Kivilahti olisi tehnyt teot, tämä selittäisi miksi kukaan ei kuullut ääniä. Koska paikalla ei ollut ketään muita ennen kuin lintubongarit tulivat, jonka takia työ jäi kesken!

Äänestä
  • .........

    Äänestä

sentään. Ajatelkaa nyt vähän mitä outoja teorioita laitatte. Täällä voivotellaan että miten muka nuori 18v NG olisi voinnut olla surmaaja? Miten ihmeessä te saatte 14 vuotiaan paremmin sopimaan murhaajaksi kuin 18 vuotiaan? Sopiiko tuntomerkit siis todellakin 14 vuotiaaseen lapseen? Eikö NG kerro että n. 20-30 lähemmäs 30v jotenkin noin.

Todistajilla on muistikuvat erilaisia kun aikaa on kulunut paljon, mutta he taas muistavat jotain ja yrittävät parhaansa. NG taas ei muista mitään ja silti sepittelee tarinoita tarinoiden perään.

Äänestä
  • meikata itsensä vanhemman näköiseksi hämätäkseen tutkijoita.

    Yks juttu tuli kans mieleen. Nissehän oli näyttänyt kahta sormea sairaalassa tarkoittaen tekijöiden lukumäärää. 30v = kaks viistoistavuotiasta...

    Äänestä

  • On 14-vuotiaita murhaajia ennekin ollut. Eveliinan surmaajakin oli 14vuotias.

    Äänestä

  • on voinut kirjoitti:

    meikata itsensä vanhemman näköiseksi hämätäkseen tutkijoita.

    Yks juttu tuli kans mieleen. Nissehän oli näyttänyt kahta sormea sairaalassa tarkoittaen tekijöiden lukumäärää. 30v = kaks viistoistavuotiasta...

    tietenkin Nisse tarkoitti sormillaan kahta hyökkääjää kun häneltä sitä kysyttiin, vaikka ei sitä enään muista. Hypnoosissa sitten nämä kaksi 14v menivät yhdeksi niin siitä syntyi yksi tekijä n. 30 vuotias.

    Toi meikkaus voi olla kanssa aika todennäköinen ja saa sillä maskilla tehtyä hyvät otsarypytkin, ja vähän finnejä lisää punasella kynällä niin varmasti erottuu nekin selvästi.

    Äänestä

  • murhaajia kirjoitti:

    On 14-vuotiaita murhaajia ennekin ollut. Eveliinan surmaajakin oli 14vuotias.

    murhaajia, ja siksi olen ihmetellyt kun jotkut vetoavat NG:n nuoreen ikään ettei voisi olla murhaaja joka piilottelisi tavaroita, hyvin se käy sen ikäiseltä. Siksi tämä teoria tuntuu kummalle kun sitten 14 vuotias voisi ne tehdä muttei 18 vuotias.

    Äänestä

  • nuoria kirjoitti:

    Tuntuu vaan oudolta että häntä ei epäillä ollenkaan. Oli murhapaikalla tapahtuma-aikaan, sopii Gustafssonin kuvaukseen (paitsi iän puolesta, johon ei välttämätää voi luottaa), sopii bongareiden kuvaukseen (he eivät arvioineet ikää), puukko oli mukana, ei ilmoittautunut poliiseille ennen kuin etsintäkuulutetiin, asui lähellä. Kävi välillä kotona ja tuli takaisin onkimaan. Eveliinan surmaajakin oli aamulla normaalisti aamupalalla ja meni kouluun. Miksi ei voisi olla tekijä? Varmaan vituttikin odotella kaveria, joka ei tullutkaan.

    Äänestä

  • niin, kirjoitti:

    ihan kuka tahansa voi seota ei se välttämättä ikää katso, ja sitä että on aiemmin elänyt kiltisti.

    Mutta otitko yhden seikan huomioon? Nisse oli aika isokokoinen ja vanhempi sekä rotevampi Kivilahtea, niin miten Nisse ei olisi pärjännyt muka pikkupojalle? Miten pikkupoika uskaltaa hyökätä teltan päälle jos sen ulkopuolella on kaksi moottoripyörää?

    Äänestä

  • kyllä kirjoitti:

    moottoripyörissä on!!???

    ..nisseä, ja poika pelkäsi isäänsä.

    Jos Nilsin teoria on oikein, ja kaikki nukkuivat teltassa, on tämä aivan hyvin mahdollista. Litistyneestä ja ahtaasta teltasta on paha mennä potkimaan tai tehdä vastarintaa makuuasennosta, jos joku hypää päälle. Vielä jos on vähän alkoholia nautittu ja kaikki on nukkumassa.

    Äänestä

  • pelättävää kirjoitti:

    moottoripyörissä on!!???

    kukaan voi tietää millaiset köriläät ne omistaa, vaikka parimetriset 200 kiloset kunnon jäpikät. Ja ei se Nissekään niin heiveröinen ollut, niin tuskin pikkupoika uskaltaisi kimppuun hyökätä, tai ainakin epäilen ettei.

    Äänestä

  • sitä kirjoitti:

    Mää aattelin et sen pojun ois pitäny pelätä niitä pyöriä...

    Äänestä

  • pelättävää kirjoitti:

    Mää aattelin et sen pojun ois pitäny pelätä niitä pyöriä...

    niissä prätkissä mitään pelättävää ole, hienojahan ne ovat, ja saavat osakseen ihailua:)

    Äänestä

  • on oikeassa kirjoitti:

    Jos Nilsin teoria on oikein, ja kaikki nukkuivat teltassa, on tämä aivan hyvin mahdollista. Litistyneestä ja ahtaasta teltasta on paha mennä potkimaan tai tehdä vastarintaa makuuasennosta, jos joku hypää päälle. Vielä jos on vähän alkoholia nautittu ja kaikki on nukkumassa.

    Jossain palstoilla on huhuttu, että Oittaan kartanolla asui mielenvikainen poika, joka tutkimuksia sotkeakseen kätki maastoon omalla verellään sotkemansa puukon. Tietääkö joku tästä enemmän. Kivilahtikin asui ilmeisesti Oittaan kartanon renkituvassa.

    Äänestä

  • sitä kirjoitti:

    kukaan voi tietää millaiset köriläät ne omistaa, vaikka parimetriset 200 kiloset kunnon jäpikät. Ja ei se Nissekään niin heiveröinen ollut, niin tuskin pikkupoika uskaltaisi kimppuun hyökätä, tai ainakin epäilen ettei.

    Ja hoikka. 168cm ja 50kg.

    Äänestä

  • Oli aika pieni kirjoitti:

    Ja hoikka. 168cm ja 50kg.

    myös on ihmeellistä, että kaikista pienimmät ovat saanneet surmansa ja se isoin on jätetty henkiin.

    Ensin luulisi murhaajan tappavan sen isoimman vastuksen ja sitten vasta muut. Miksi Irmeliin on isketty vielä kuoleman jälkeen puukolla? Eikö ne iskut olisi pitänyt ennemmin kohdistaa siihen isoimpaan ja näin varmistaa kuolema, kun on kerran muutekin siellä vielä puukon kanssa heilunut?

    Äänestä

  • jutussa kirjoitti:

    vasta omituista olisi jos pienin olisi jäänyt henkiin. Silloinhan kai olisi täysin selvää, että hän olisi murhaaja. Ei kai pienin voi jäädä henkiin, olisivat kaikki täällä sanoneet?????

    Äänestä

  • purtti kirjoitti:

    vasta omituista olisi jos pienin olisi jäänyt henkiin. Silloinhan kai olisi täysin selvää, että hän olisi murhaaja. Ei kai pienin voi jäädä henkiin, olisivat kaikki täällä sanoneet?????

    voi helpommin jäädä henkiin kun isompi jos teltan läpi tulee sikana puukkoa. Isossa massaa enempi niin mahdollisuus osua suurempi ja useampi isku mahdollinen. Pieni taas selittyisi että on jäännyt iskuilta isomman alle piiloon, ja siihen massaa omistavaan on iskut osuneet. Vai??????

    Eikö ole outoa, että aamuyöllä nähtiin Veston vesilaitoksen lähellä nuori poika istumassa kivellä. Olisiko Kivilahti piilottanut kengät? Tässä kartta:

    http://www.kolumbus.fi/bodomnow/frames.html

    Löytyy linkistä kuvat.

    Äänestä

  • jutussa kirjoitti:

    myös on ihmeellistä, että kaikista pienimmät ovat saanneet surmansa ja se isoin on jätetty henkiin.

    Ensin luulisi murhaajan tappavan sen isoimman vastuksen ja sitten vasta muut. Miksi Irmeliin on isketty vielä kuoleman jälkeen puukolla? Eikö ne iskut olisi pitänyt ennemmin kohdistaa siihen isoimpaan ja näin varmistaa kuolema, kun on kerran muutekin siellä vielä puukon kanssa heilunut?

    "Ensin luulisi murhaajan tappavan sen isoimman vastuksen ja sitten vasta muut"

    Päin vastoin..

    Kertoo vain että tekijä on ollut ammattilainen, ensin helpoimmat nopeeta pois tieltä, mikäli pelkää, että joutuu taistelemaan vahvimman kanssa.

    Äänestä

  • outoa? kirjoitti:

    Eikö ole outoa, että aamuyöllä nähtiin Veston vesilaitoksen lähellä nuori poika istumassa kivellä. Olisiko Kivilahti piilottanut kengät? Tässä kartta:

    http://www.kolumbus.fi/bodomnow/frames.html

    Löytyy linkistä kuvat.

    meitin konees jotkut suojat jotka estävät. No jos Kivilahti syyllinen niin puntit taitaa väpättää, eikö Nisse ollut sanonut jotain kunhan pääsisi nokitusten tekijän kanssa.

    Äänestä

  • tähän linkkiin kirjoitti:

    meitin konees jotkut suojat jotka estävät. No jos Kivilahti syyllinen niin puntit taitaa väpättää, eikö Nisse ollut sanonut jotain kunhan pääsisi nokitusten tekijän kanssa.

    Linkki avautuu vasta kun näppää kohdasta kuvat.

    Äänestä

  • Oittaan kartanosta kirjoitti:

    Jossain palstoilla on huhuttu, että Oittaan kartanolla asui mielenvikainen poika, joka tutkimuksia sotkeakseen kätki maastoon omalla verellään sotkemansa puukon. Tietääkö joku tästä enemmän. Kivilahtikin asui ilmeisesti Oittaan kartanon renkituvassa.

    Koko perhe oli sekopää, mutta asuivat kaukana Bodomilata ja asia on selvitetty - ei mitään tekemistä tämän asian kanssa.

    Äänestä

..aivan loistavaa kirjoitusta ja teorisointia. Toi laittoi oikein miettimään, ettei vaan olisi..!?!

Äänestä

jos poika suojelee isäänsä, hän olisi käynyt telttapaikalla

Äänestä

mielenkiintoista!

Äänestä
  • ja kysäse mikä heillä oli motiivi moiseen raakuuteen? Näin saisit selvän vastuksen epäilyihisi ovatko syyllisiä vai eivät. Kai sinulla jokin käsitys motiivista on kun kerran epäiletkin, vai muutenko huvikseen vaan onkireissulla isä ja poika päättäisivät tappaa telttailijat?

    Äänestä

  • Olaville kirjoitti:

    ja kysäse mikä heillä oli motiivi moiseen raakuuteen? Näin saisit selvän vastuksen epäilyihisi ovatko syyllisiä vai eivät. Kai sinulla jokin käsitys motiivista on kun kerran epäiletkin, vai muutenko huvikseen vaan onkireissulla isä ja poika päättäisivät tappaa telttailijat?

    Telttailijat olivat häirinneet harvinaisen pensashyypän pesimisrauhaa, ja tästä bongarit pillastuivat.

    Äänestä

  • on selvä kirjoitti:

    Kivilahti ei nääs ollu se lintubongari...Kivilahden motiivi voisi olla, että räkäkiiskien kuturauhaa oli aamuyöllä häiritty, koska on innokas kalamies.

    Äänestä

  • motiivi kirjoitti:

    Kivilahti ei nääs ollu se lintubongari...Kivilahden motiivi voisi olla, että räkäkiiskien kuturauhaa oli aamuyöllä häiritty, koska on innokas kalamies.

    Ilmaisin itseni huonosti. Eli bongarit tekijöinä?

    Äänestä

  • on selvä kirjoitti:

    Ilmaisin itseni huonosti. Eli bongarit tekijöinä?

    vielä, onkohan niitä nyt tarpeeksi kuulusteltu? Sopisivatko Nissen antamat tuntomerkit heihin? Motiivi olisi kyllä jo selvillä, se on paha jos häiritsee pensastilhiä vai mitä ne ny oli.

    Äänestä

  • on selvä kirjoitti:

    Telttailijat olivat häirinneet harvinaisen pensashyypän pesimisrauhaa, ja tästä bongarit pillastuivat.

    Ehkä nuoret pölli piloillaan sen rillit ja rikkoi ne ja pilkkas sitä rillipiruks, ja kaasutteli mopoilla ja ruopi kuraa sen päälle siellä kioskilla.

    Äänestä

  • Motiivin tietää, kun ei oll... kirjoitti:

    Ehkä nuoret pölli piloillaan sen rillit ja rikkoi ne ja pilkkas sitä rillipiruks, ja kaasutteli mopoilla ja ruopi kuraa sen päälle siellä kioskilla.

    meni ja tappo. Mut Nisse ei koskaan olisi voinnut suuttua mistään ja tappaa.

    Äänestä

Kivilahti siis sopii Nissen hypnoosissa antamiin tuntomerkkeihin murhaajasta. No, miksikäs ei sopisi. Nissehän näki Kivilahden matkalla Veston työmaalle viidenkymmenen metrin päästä. Ja Kivilahti taas ei nähnyt Nissen kasvoissa mitään erikoista, koska kasvojen oikea puoli oli vahingoittumaton.

Äänestä
  • "pätkii" muisti pahemmin kuin Nissellä. Vuonna 60 hän oli nähnyt vaaleatakkisen miehen 40-50 metrin päästä ja antanut hyvinkin tarkan kuvauksen kasvonpiirteistä. Vuonna 2003 hän oli kertomansa mukaan ollut kyseisestä henkilöstä 200-300 metrin päässä, eikä siis nähnytkään oikeastaan mitään ??? ...hehheh.

    Äänestä

  • wittuilija kirjoitti:

    "pätkii" muisti pahemmin kuin Nissellä. Vuonna 60 hän oli nähnyt vaaleatakkisen miehen 40-50 metrin päästä ja antanut hyvinkin tarkan kuvauksen kasvonpiirteistä. Vuonna 2003 hän oli kertomansa mukaan ollut kyseisestä henkilöstä 200-300 metrin päässä, eikä siis nähnytkään oikeastaan mitään ??? ...hehheh.

    kaikilla todistajilla, se muisti.

    Äänestä

  • se pätkii kirjoitti:

    kaikilla todistajilla, se muisti.

    näin on asianlaita, joka on aivan normaalia noin pitkän ajan jälkeen. Kuitenkin huomattavasti pienemmät muistvirheet tekevät Nissestä Valehtelijan??????????????

    Äänestä

päätelmä!

Ehkei pitäisi sanoa.. mutta jostain syystä jokin minutkin on "pysäyttänyt" tuon kuvan kohdalla..

Äänestä

On mahdollista, että Nils jopa tietää tekijän mutta ei uskaltanut aikoinaan ilmiantaa häntä, koska pelkäsi että murhaaja käy hänen päällensä. Alibissa Nils sanoo että hänellä on omat epäilynsä. Asiallisia vastauksia kiitos!

Äänestä
  • kyl tässä tuli faktaa asiaa.näin se on.Assman ja kumppanit sen tekivät.ei ole epäilystäkää,joka vain ymmärtää tään asian.Kaikki faktat viittaavat heihin.

    Äänestä

  • oikeassa kirjoitti:

    kyl tässä tuli faktaa asiaa.näin se on.Assman ja kumppanit sen tekivät.ei ole epäilystäkää,joka vain ymmärtää tään asian.Kaikki faktat viittaavat heihin.

    Arseman oli tulossa entisten keskitysleirivartijoiden kanssa viettämään telttasauna-iltaa samaan niemeen. Ärtymys oli suuri, kun havaitsivat niemen varatuksi.

    Loppu on historiaa.

    Äänestä

  • oikeassa kirjoitti:

    kyl tässä tuli faktaa asiaa.näin se on.Assman ja kumppanit sen tekivät.ei ole epäilystäkää,joka vain ymmärtää tään asian.Kaikki faktat viittaavat heihin.

    Nisse ei sitten voi nyt kertoa totuutta, ja saisi vapauden syytteistä. Eikös se Asmankin ole jo kuollut, ettei Nissen enään tavitse sitä pelätä.

    Äänestä

  • se saakutin kirjoitti:

    Nisse ei sitten voi nyt kertoa totuutta, ja saisi vapauden syytteistä. Eikös se Asmankin ole jo kuollut, ettei Nissen enään tavitse sitä pelätä.

    koska hänet hakattiin melkein kuoliaaksi jne.muisti meni ja nisse on rehellinen hän ei keksi turhia juttuja.eikä hän voinut nähdä häntä,koska oli hyökkäyksen sattuessa teltassa ja sen jälkeen tajuton jne.voi harmi,mut näin kävi.Mut kyl lintubongarit nnäki tään hahmon kulkevan murhapaikalta päin.joten ei jää arvailuja,mitä hän siellä teki.hän kävi teurastamassa nuoret.josta sekosi hetkeksi sen jälkeen ja meni sairaalaan turvapaikkaan.ja loput teot jo tuttua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

outoa? kirjoitti:

Mielestäni Kivilahden todistuksessa on jotain outoa. Vuoden 60 lehdessä

http://www.icon.fi/~art3/waldemar/seura66.htm

Olavi kertoo, että teki omalla puukollaan ongen itselleen ja oli vain siima ja koukut mukanaan. Ongen heitti jokeen ongittuaan. Myöhemmin hän on kertonut, että onki oli mukana, mutta ei onkinut. Hän ei ilmoittautunut poliiseille, ennen kuin hänet etsintäkuulutettiin lehdissä viikon päästä. Kaksi poikaa oli nähnyt hänet onkimassa itäisimmällä niemellä.

Lisäksi Olavin kuva sopii todella hyvin tuntomerkkeihin. Verratkaa alibilehden kuvaa hypnoosikuviin:

http://www.icon.fi/~art3/waldemar/alibi80.htm

http://www.icon.fi/~art3/waldemar/hakaensver.htm

Mielestäni yhdennäköisyys on aika ilmeinen.

Gustafssonin kuvaus hypnoosissa sopii aika hyvin Kivilahteen, lukuun ottamatta ikää. Kivilahti olisi täyttänyt saman vuoden syyskuussa 15 vuotta, joten ei ollut kuitenkaan ihan poika enää. Vain vuoden nuorempi kuin murhatut tytöt! Puukko oli mukana, koska hän meni onkimaan, ja hän asuu alueella, joten tavarat olis ollut helppo piilottaa. Olavi tapasi myös pojat aiemmin ja käski kysyä lupaa telttailemiseen Gunnarsin kartanon (ilmeisesti Oittaan kartano tai samalla alueella) tilanhoita´jalta, joita olivat ilmeisesti hänen vanhempansa. Luvan saannista on ristiriitaisia tietoja. Eräässä lehdessä sanottiin, että lupaa ei saatu, mutta sitä ei kiellettykkään. Vuoden 60 lehdessä sanottiin, että Kivilahti kuuli murhista sunnuntaina. Myöhemmin hän on sanonut, että kuuli vasta viikon päästä, joten ei ymmärtänyt ilmoittautua poliiseille, ennen kuin etsintäkuulutettiin. Lisäksi joku todistaja (en muista kuka) oli nähnyt nuoren pojan (10-12) aamuyöstä istumassa Veston työmaan lähellä kivellä. Oliko tällöin piilottamassa kenkiä? Työmaa oli ilmeisesti tien lähellä? Kartta:

http://www.icon.fi/~art3/waldemar/silminnak.htm

Lisäksi Oittaan karjakko ei nähnyt Kivilahtea hänen väittämällään paikalla. Kivilahti myös on sanonut, että Gustafsson on väärä henkilö, että nyt syytetään aivan liian nuorta henkilöä. Ihan kuin yrittäisi johtaa poliiseja harhaan! Lisäksi hypnoosi tehtiin Kivilahdelle vasta 6 vuotta myöhemmin kuin Nilsille, joten saattoi antaa samantapaisia tuntomerkkejä johtaakseen poliiseja harhaan, jotta kukaan ei keksisi yhdistää epäilyjö häneen! Lintubongareiden näkemä vaalea mies voisi sopia Kivilahteen. Lisäksi miehen nähtiin liikkuvan itään päin, ja Kivilahden kotipaikka oli siellä suunnalla.

Kivilahti ei tullut enää rikospaikalle, mutta meni onkimaan vielä aamulla 9:n aikaan. Jossain lehdessä luki, että kun poliiseja tuli paikalle, Kivilahden kaveri oli sanonut, että nyt ne varmaan tulee hakemaan Olavin isää, muistaakseni koska Kivilahden isä oli alkoholisoitunut.

Anteeksi vaan jos epäilyt osuvat harhaan. Kommentteja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu