ohjelma kolmosella, 45minuuttia, samoista mamu kriminaaleista tuli juttua myös kymppi uutisissa. Katsotaan minkälaisia puolustus puheita tulee tällä kertaa kajaani palstalle.
Olipa hyvä
kuulolla2
171134
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
arvelinkin, siihen on vaikea mennä puolustelemaan mitään.
Mitäpä siinä ohjelmassa kertoivat ?
Tamperelaisen vastaanoottokeskuksen työntekijän silmin kuinka mamu kriminaalit käyttäytyvät heitä kohtaan, jos turvapaikkaa ei myönnetä. Haukutaan rasisteiksi ja tilanne muuttuu monesti uhkaavaksi. Esimerkkinä oli raiskauksesta syytteen saanut turvapaikan hakija, yö vuoroon ei voi mennä naispuolinen henkilö, kun pelkää tulla raiskatuksi. Rikollisliigan jäsenet kiertävät maasta toiseen toimeentulotukien turvin varastellen tarvitsemansa tavarat/ruuan tullakseen toimeen. Rahat lähetetään liigan pomolle eurooppaan, aivan kuin joskus aiemmin sitä epäilinkin viestissäni. Se väite pyrittiin kumoamaan heti, hyysääjien toimesta. Nyt se on kuitenkin näytetty toteen. Bulgaarimustalaiset kävivät hakemassa turvapaikkaa tietäen kuitenkin itsekkin ettei heillä ole siihen mahdollisuuksia, saivat kuitenkin oleskelu ajallaan kerättyä niin paljon toimeentulotukea että, kun lähettivät takaisin, ei meinannut koneeseen sopia kaikki elektroniikka ym. tavarat. Rikostutkija kertoi myös heidän toimistaan että, tämmöinen se oli pääpiirteiltään.
Tuossakin dokkarissa kerrottu on vain jäävuoren huippu.
Ihmiset eivät uskalla kaikkea kertoa eikä kaikesta
mamu-rikollisuudesta edes uutisoida.
Tulisi oikeasti mellakka kaikilla mausteilla.
olevissa kirjoituksissa pyritään heti leimaamaan rasistiksi jos vähänkin joku haluaa tietoja myös näistä nurjista puolista.
Taitaa loppujen lopuksi pyöriä aika isot rahat tässä pakolaisbisneksessä ja lieneeköhän nämä pakolaiset edes kyseisen maan suurimmassa avun tarpeessa olevia henkilöitä.
Olipa ihminen minkämaalainen tahansa niin taustat rikollisuudesta löytyvät jostakin muusta kun jonkin "maalaisuudesta". Meissä suomalaisissa on rikollisia ihan yhtä paljon kuin muunmaalaisissakin. Se, että on esim. somali ei ole yhtä kuin rikollinen. Ja rasisimia on nimeomaan se, että kuvittelee jonkun olevan rikollinen vain ja ainoastaan sen takin mihin etniseen ryhmään hän kuuluu. Rikollisuutta ei pidä kuitenkaan hyväksyä, olipa tekijä kuka tahansa.
suomalaisissa yhtä paljon rikollisia kuin muun maalaisissa, ei määrällisesti, eikä väkilukuun suhteutettuna. Eikä pointtina ole se vaan, se miten törkeästi he käyttävät hyväkseen suomen hyväntahtoista pakolaispolitiikkaa.
Kyllä sen tällä palstalla joku selvästi esitti joku aika sitten sen, että maahanmuuttajat tekevät suhteessa enemmän rikoksia kuin suomalaiset kun huomioidaan väkiluvut.
Joten turha on sitä vänkätä miksikään muuksi.
Mitä tulee somaleihin, niin kyllä se jo kertoo mitä kautta heitä tuli junalasteittain 1990-luvun alussa. Se oli entisen Neuvostoliiton kautta ja niissä tulijoissa ei varmasti ollut sen maan heikoimmassa asemassa olevat, vaan ne olivat ihan muuta porukkaa.
Eli ei ole yhtään ihme, että jos suomalaiset suhtautuvat epäilevästi koko pakolaispolitiikkaan.
istuu joka paikassa samalla lailla kun pakolaisia, hoitaisivat ensin oman väkensä....tämä on mun mielipide asiasta, mä vaihdoin kanavaa kun se ohjelma tuli, valkolaisilla on samanlaisia ongelmia, ei he ole ONNEKSI ensimmäisenä jonossa
Vaan rikoksia maahanmuuttajat tekevät suhteessa enemmän kuin suomalaiset väkilukuihin suhteutettuna ja kyllä se jostain kertoo.
Kyllä siinä epäluuloja herää väistämättä suomalaisten mieliin ja ihan oikeutetustikin.
silmät kiinni kädet korville ja vaihdoit kanavaa. Ni, iin se varmaan tuntuu pahalta kun totuus astuu kehiin.
viljelee juuri tuollaiset kun sinä, valkolaisia on vankilat pullollaan pakolainen vankilassa on kuin itikan pillu valtameressä
Miksi ottaa lisää jos kerran kotimaassa on jo.Taidat olla niitä hyyssääjiä tai mamujen avulla palkkaasi saaja.
niitä mamuja yksinkertasesti VOI laittaa vankilaan, niillähän olis EHKÄ vähän huonommat oltavat kun täällä kaupungilla maleksiessa. Niitähän pitää hyysätä ja paapoa. Rikoksen kun tekevät, niin ei kun silitellään päälakea SAMALLA tavalla kun näitä Kajaanin omia pikkukriminaaleja, että menehän nyt takaisin sinne parkkipaikalle autoja pöllimään, vielä kärsii muutaman keikan tehä ennenku häkki heilahtaa jne... ja nehän tekee työtä käskettyä...
käsittelee tänään Kajaanin aihetta. Katsotaanpa.
Minulle tuli Kainuun sanomat yhtäjaksoisesti 35 vuotta. Tänä vuonna ei enää tule. Ei tarvitsekkaan, koska te avuliaan ihmiset kerrotte päivittäin, mitä Kainari kirjoittaa. TV ohjelmat tiedottaa jallumies, siitä vilpitön kiitos!
Eikös se kainari ole aika kallis lehti ?
Lieneekö tilaushinta lähempänä entistä tonnia markoissa ?
Siitä hyvä lehti, että se on kyllä nopeasti luettu. Ja eiköhän se maakunnan väen vähentyessä kutistu vielä entisestäänkin mitättömämmäksi lehdykäksi.